Testamenttini Hyveen lukijoille

Tämä on testamentti, jota en pitkään aikaan uskonut joutuvani kirjoittamaan. Minut on kohdannut syvä suru. Sydämeni on murtunut, enkä tuskani määrää voi sanoin kuvata. Iso osa maailmaani mureni 12.2.2013 eräässä Hyveen kokouksessa, kun sain suureksi järkytyksekseni kuulla, etten voi jatkaa päätoimittajana enää kovin pitkään. Elämäni pahin painajainen oli alkanut. Olen…

lue lisää

Mämmit housuissa

Pääsiäisen suurin murhenäytelmä on usein perheriita, joka saa alkunsa ”Haluatko mämmiä?” -kysymyksestä. Mämmi jakaa Suomen kahtia. Itse lukeudun tähän oikeamieliseen koulukuntaan, joka syö mämmiä hyvällä ruokahalulla Sibeliuksen soidessa taustalla. Perustelunani mämmin hienoudelle riittänee se, että mämmin ulkonäkö ei juurikaan muutu matkalla lautaselta vessanpönttöön. Olen myös kerran keskellä kuuminta elokuuta etsinyt…

lue lisää

Kuinka usein teet ammatinvalintatestejä, Merja Hyvönen?

Merja ”Mertzi” Hyvönen on toiminut Hyrylän lukiossa omin sanojensa mukaan yhdeksän mukavaa ja työntäyteistä vuotta. Opinto-ohjaajan työhön kuuluu muun muassa opiskelijan tulevaisuuden suunnittelua, joka sisältää opiskelijan uusien suunnitelmien mukauttamista hänen elämäntilanteeseensa. Mikä oli/on toiveammattisi? – Lapsena taisi olla huoltoaseman kahvilan työntekijä, joka osasi käyttää kassaa, antaa vaihtorahaa ja kerätä taitavasti…

lue lisää

Kuka tunki penkkarit ja wanhojen tanssit samalle päivälle?

Kevään merkeistä ensimmäisiin (koiran)kakkakeskustelun ohella kuuluu ikuinen ”lukio vai amis”-kiistely, joka roihahtaa erityisesti toisen asteen haun alkamisen tiimoilla. Tähän elämää suurempaan kysymykseen on itse asiassa olemassa vastaus, joka on myös melko yksinkertainen: lukio – ja perusteluksi riittää penkkarit. Vaikka valtio yrittää irrottaa kansalaisen riippuvuussuhdetta karkkeihin nostamalla makeisveroa säännöllisesti, se ei…

lue lisää

Abin eväät

Ylioppilaskirjoitukset ovat monelle eväsretkiä, ja jottei lautaskateus pääse syntymään, on syytä valmistautua kirjoituksiin kunnon eväin. Ylppärieväistä ei varmaankaan ole kirjoitettua etikettiä, mutta hyviin tapoihin kuuluu, ettei ruoka häiritse muita. Siksi esimerkiksi voimakastuoksuiset tai äänekkäät eväät on syytä jättää kotiin. Venäläinen hevosenlihameetvursti voi sekoittaa useamman pasmat eikä sipsipussien rapistelukaan ole suotavaa….

lue lisää

Aloitamme tipattoman, laihdutamme, kuntoilemme…

On joko tutkittu tai vain heitetty päästä, että yli 90 % uudenvuodenlupauksista epäonnistuu. Ei tarvitse onneksi käydä kovin montaa pitkän matematiikan kurssia, jotta tajuaa epäonnistumisen todennäköisyyden. Hyveen tilastotieteilijät pohtivat asiaa useita tunteja, kunnes he päätyivät seuraavaan ratkaisuun. Lupaamme kymmenen asiaa, mikä puoltaa tilastollisesti sitä, että jonkin seuraavista lupauksista on pakko…

lue lisää

Laskeeko derivointi potenssia, Sinikka Hänninen?

 Sinikka Hänninen on toiminut vakituisena matematiikan opettajana Hyrylän lukiossa vuodesta 1986 lähtien. Sitä ennen hänellä oli sijaisuuksia. Alun perin Hänninen on myös opettanut matematiikan lisäksi tietotekniikkaa ja kemiaa. Iltaisin hän pitää kollegansa Ville Aitlahden kanssa perinteisiä iltalaskuja, jotka valmentavat kirjoituksiin. Tuusulassa asuvan Hännisen kaikki neljä lasta ovat päässeet Hyrylän lukiosta…

lue lisää

Tervetuloa Hyrylän Harvardiin!

Syksyllä Hyveen uudistuskokouksessa pohdimme tulevaisuutta jo pitkälle ja mietimme uutiskynnyksen ylittäviä juttuja. Päätimme alkaa suunnitella ”Hyveellistä lukiovertailua”, jonka tarkoitus oli tulla ensi keväänä ylioppilastulosten tultua julki. Olimme kyllästyneet varsin virheelliseen tapaan verrata lukioita vain ylioppilastulosten pohjalta, sillä tietysti korkean lähtökeskiarvon vaativat lukiot pärjäävät loistavasti. ”Hyveellisessä lukiovertailussa” aioimme verrata lähtökeskiarvoa ja…

lue lisää

Hyrylän paras pizzeria on…

Kuinka arvostelu tehtiin? Tässä numerossa kunnian saivat ja arvostelun kohteeksi päätyivät loogisesti hampurilaisravintoloiden jälkeen pizzeriat. Vertailussa ovat mukana Hyrylän Pizza, Marmara ja Kotipizza. Koko Mittasimme pizzojen halkaisijat. Usein otimme muutaman mittauksen, sillä osa pizzoista oli enemmän soikeita kuin pyöreitä. Odotusaika Otimme myös sekuntikellolla aikaa, kuinka nopeasti saimme pizzat pöytään. Sijainti Sijainnin…

lue lisää

Senja opettaa sinulle ruotsia hurrinhauskasti!

[stextbox id=”tietolaatikko” caption=”Senja opettaa sinulle ruotsia”] Genre: Opetuskirja Kirjailija: Senja Larsen Kustantaja: Omakustanne Vuosi: 2012 Sivumäärä: 236 + Hauska tapa opettaa ruotsia – Ei suurempia puutteita[/stextbox] Tämän vuoden kenties puhutuin tai ainakin mielenkiintoisin tapa opettaa ruotsia on nyt saatavilla kirjana. Alun perin Facebook-ryhmästä liikkeelle lähtenyt Senjan kielikoulu on paisunut yli 17…

lue lisää