Jouluhalko Ainekset ja ohjeet (10 annosta) Pohja 4 kananmunaa 1 ½ dl sokeria ¾ dl …
Helpot ja nopeat herkut joulupöytään

Jouluhalko Ainekset ja ohjeet (10 annosta) Pohja 4 kananmunaa 1 ½ dl sokeria ¾ dl …
Listasin tähän artikkeliin muutaman kasviruokasuosikkini, jotka ovat helppoja ja nopeita tehdä. Kokeile sinäkin! Avokadopasta Ainesosat neljälle: 2 avokadoa ½ chili 1 valkosipulinkynsi 1 lime ruukku tuoretta basilikaa 30g pecorino-juustoa 30g parmesan-juustoa mustapippuria ja suolaa oliiviöljyä 500g-600g spagettia 1dl pastan keitinvettä Keitä pasta runsaasti suolatussa vedessä. Säästä keitinvettä noin 2 dl….
Joulu on herkuttelijan parasta aikaa. Joulupöytään kannettavat herkut ovat monille koko vuoden kohokohta. Suomalaiseen suuhun maistuvat erityisesti mausteinen glögi, lämpimät joulutortut ja kermaiset suklaakonvehdit. Mitä jos tänä jouluna kokeilisikin jotakin uutta? Trifle on englantilainen jälkiruoka, joka koostuu erilaisista kerroksista. Sitä tarjoillaan erityisesti jouluisin. Perinteisessä triflessä on sokerikakkupohja (joka kostutetaan esimerkiksi…
Haastattelin muutama viikko sitten Tuusulan Ruokapalveluiden keittiöesimiestä Tanja Nevamäkeä kouluruokailusta. Syön päivittäin vegaaniruokaa ja olen pannut merkille, että viikossa on useita päiviä, jolloin ruokala-annoksestani puuttuu varsinainen proteiininlähde. Tahdoin selvittää, vastaako koulussa tarjottava kasvis- ja vegaaniruoka ravintosisällöltään yleisen linjan ruokaa. Nevamäen mukaan kasvisruoka valmistetaan oman reseptiikan mukaisesti, ja tärkeiden ravintoaineiden suhdetta…
Tässä artikkelissa siskokset ohjaavat kasvissyöjän, erityisesti uuden tulokkaan, oikeiden jouluisten reseptien pariin. Artikkelista jaamme myös linkkejä lempiresepteihimme. Millaista jouluruokaa teillä syödään? Meidän joulupöydästämme näkee, että painotamme kasvisruokaa. Perinteisesti ruokapöydässä on monia laatikoita, kuten bataatti-, porkkana-, lanttu- ja perunalaatikkoa. Teemme myös useita salaatteja, kuten sienisalaattia ja perinteistä rosollia. Pöydässämme on aina…
On jälleen se aika vuodesta, kun ihmiset etsivät hyviä ruoka- ja herkkureseptejä niin joulupöytään kuin pikkujouluihinkin. Turkinpippurisuklaa-suolakeksit ovat oikein mainio lisäys tarjoiltavaksi. Kekseissä on niin makeaa kuin suolaistakin, ja ne ovat erittäin herkullisia. Keksien tekoon tarvitset: 100 g suolakeksejä 3 levyä turkinpippurisuklaata (600 g) n. 1–2 rkl pakastekuivattua vadelmaa tai karpaloa…
Kasviksia ja hedelmiä tulisi syödä päivässä noin puoli kiloa. Etenkin opiskelijan arjessa aika on niukilla ja moni tyytyykin vain leipään tai muuhun vastaavaan. Energiset vihersmoothiet ovat kuitenkin helppo ja vaivaton tapa nauttia tärkeitä päivittäisiä ravinteita. Smoothiesta saa energiaa päivään, ja se on myös helppo napata mukaan vaikka kouluun tai töihin!…
Vegaanius on yleistynyt viime vuosien aikana huimasti. Vegaani-sanalla on kuitenkin usein hiukan negstiivinen sävy, joka johtuu ajatuksesta stereotyyppisestä vegaanista, joka mainostaa vegaaniuttaan kaikille aina vain mahdollisuuden tullessa. Ihmisillä on monia syitä ryhtyä vegaaneiksi. Yleisimpiä syitä ovat varmasti eläinten oikeudet, ilmastonmuutos ja terveellinen ruokavalio. Vegaanius ei kuitenkaan ole synonyymi sanalle terveellinen…
Kun elohopea kohoaa reilusti plussan puolelle ja kevätaurinko hellii mieltä valolla, maistuu raikas ja terveellinen välipala erityisen hyvältä. Hedelmistä ja marjoista valmistettu trendikäs mehu saa kaverikseen täyteläisen avokadoleivän. Tämä välipala on superhelppo ja nopea valmistaa! Lisäksi välipala sopii myös vegaanille. Raikas mehu: Kaksi kourallista vadelmia tai mansikoita 1 Banaani 1…
Lupa soveltaa: rocky road ja nyhtöleipä Tällä kertaa jaan teille kaksi superherkullista reseptiä, joista molemmat soveltuvat niin pikkujouluihin ja illanistujaisiin kuin piristämään tavallista päivällistäkin. Erityisen käteviä näistä herkuista tekee se, että molempien reseptien ainesosia voi helposti soveltaa oman maun, allergioiden ja kaapin sisältöjen mukaan. Ihan kaikista kevyimmistä resepteistä ei…