Agora on Tuusulan lukion projekti, jota on pyöritetty jo vuodesta 2007 lähtien. Se on kulttuurikasvatuskurssi, jossa päästään tutustumaan eri oppiaineita yhdistelemällä länsimaiseen kulttuuriperintöön. Agoran puitteissa Tuusulan lukiolaisilla on mahdollisuus vierailla erilaisissa kulttuuriperinnöllisesti tärkeissä kohteissa sekä tavata eri alojen ja kulttuuriympäristöjen ihmisiä. Projektiin kuuluu opintomatkaa ennen suoritettava kurssiosuus, jossa perehdytään kohdemaahan…
Hyrylän toimipiste matkusti Saksaan

Tänä keväänä 2023 Tuusulan lukion Hyrylän toimipisteen edustajat saivat kunnian vierailla Hermannsburgissa Pohjois-Saksassa noin viikon ajan. Kohteena oli ystävyyskoulumme Christian-Gymnasium Hermannsburg, jossa lukiomme opiskelijoita ja opettajia on aiempinakin vuosina vieraillut. Lähtijöitä oli innokkaat 11 opiskelijaa useilta vuosiluokilta. Vaikka valtaosa meistä oli saksanlukijoita, ei saksan taitamattomuus kuitenkaan ollut este mukaanpääsylle. Mukaan…
Ykkönen on ohi – ensimmäisen lukuvuoden tunnelmia Hyrylässä

Lukion ensimmäinen vuosi on kulunut hurjan nopeasti Hyrylässä. Me ykköset, niin kuin kaikki muutkin, olemme enää muutaman askeleen päässä odotetusta kesälomasta. Nyt onkin hyvä aika koota yhteen vähän kuluneen lukuvuoden fiiliksiä ja ajatuksia tulevaan, sillä syksyn tuulet tuovat mukanaan myös paljon uutta. Muistamme kaikki hyvin sen hetken, kun koulun ykköset…
Platonin Akatemiassa sukellettiin filosofiaan

Huhtikuinen Platonin Akatemia tarjosi tiedonjanoisille filosofeille ja alkaville sellaisille ainutlaatuisen tilaisuuden sukeltaa syvälle mielen saloihin! Platonin Akatemia on yksi Suomen vanhimmista nuorille suunnatuista tiede- ja taidetapahtumista, ja se tuo yhteen nykyaikaisia ajattelijoita ja filosofeja, jotka pyrkivät syventämään ymmärrystään elämän peruskysymyksistä. Platonin Akatemian perustaja Tapio Turpeinen on järjestänyt tapahtumaa jo 1990-luvulta…
Näkymätön ADHD

Mitä sinulle tulee mieleen lyhenteestä ADHD? Häiriköinti, levottomuus ja huono koulumenestys? Erityisesti nuorten naisten tarkkaavaisuus painotteinen ADHD jää usein huomaamatta, koska oireita ei osata tunnistaa. Oireet ilmenevät eri tavalla tarkkaavaisuus painotteisessa ADHD:ssa. Pään sisällä on kaaos ja monta televisiota yhtä aikaa päällä. Ajatuksia tulee ja menee, mutta niistä ei saa…
Seili UNESCO ASPnet Baltic Sea Camp 2.–5.5.2023

Suomen Unesco ASPnet Baltic Sea Project järjesti kansainvälisen Itämeri-leirin Paraisilla, Seilin saaressa. Leirille osallistui niin opiskelijoita, opettajia, luonnontieteilijöitä kuin koordinaattoreitakin Suomesta, Tanskasta ja Saksasta. Tuusulan lukiota edustamaan lähti Hyrylän toimipisteen Itämeri-tiimistä neljä opiskelijaa ja yksi opettaja. Samasta koulurakennuksesta, yläasteen puolelta lähti mukaan kuusi opiskelijaa ja yksi opettaja. Tiistai 2.5. Tiistai…
The Pimpsons -näytelmä vetää hiljaiseksi ja saa miettimään elämää

Lauri Maijalan käsikirjoittama ja ohjaama tragikomedia “The Pimpsons” (Q-Teatteri, katsottu 17.5.2023) kertoo Magre ja Homre Pimpsonista, joiden luokse lapset Brt ja Ilsa tulevat viettämään yhteistä joulua. Näytelmän pääosissa ovat Lotta Kaihua, Satu Tuuli Karhu, Ria Kataja ja Eero Ritala. Näytelmän alussa tunnelma on lämmin ja onnellinen. Kun Brt ja Ilsa…
Hyrylässä tanssittiin viimeistä kertaa

Helmikuun puolivälissä oli jälleen tullut aika perinteisten lukion kakkosluokkalaisten vanhojen tanssien ja samalla samaisen ikäluokan siirtymisen lukion vanhimmiksi opiskelijoiksi. Toisaalta abit juhlivat lukulomalle siirtymistä viikkoa aikaisemmin legendaarissa penkkareissa ja abiristeilyllä. Keskitytään kuitenkin nyt todennäköisesti lukion tärkeimpänä pidettyyn ajankohtaan: prinsessojen ja prinssien tanssintäyteiseen unelmapäivään! Tansseihin valmistauduttiin lukiossamme jo hyvissä ajoin. Kolmannessa…
Vanhojentanssimekon tekeminen itse – kannattaako kokeilla?

Olen haaveillut vanhojen tansseista niin pitkään kuin muistan. Lähes yhtä kauan on ollut mielessä myös oman tanssipuvun tekeminen, vaikka se tuntuikin mahdottomalta. Puvun tekeminen kuulosti liian vaikealta, enkä uskonut pystyväni siihen. Siksi en koskaan ottanut haavettani tosissaan, vaikka ei siinä mitään vikaa oikeastaan ollut. Se, miten päädyin tekemään pukuni itse,…
Pitäisikö painotusluokat lakkauttaa?

Mediassa on viime aikoina puhuttanut painotusluokkien epätasa-arvoisuus. Painotusluokkia ovat esimerkiksi musiikkiluokat ja liikuntapainotteiset luokat, joihin haetaan pääsykokeilla. Helsingin kaupunki on suunnitellut lakkauttavansa painotusluokkia tulevaisuudessa. Aihe on herättänyt keskustelua ja erilaisia tunteita mediassa. Koen aiheen tärkeäksi, koska olen kävin peruskoulun musiikkiluokalla Vantaalla. Musiikkiluokille haetaan toisella luokalla ja opetus alkaa kolmannella luokalla….