Uusien tuulten Monio

Monio rakentuu, ja sinne siirtyminen lähestyy. Koulussa kuulee päivittäin asiaa ja juttuja Moniosta, ja siirtyminen sinne on hyvin odotettu tapahtuma. Päätin kevään ensimmäiseen artikkeliini haastatella kahta koulumme opettajaa, Heta Rautio-Härköstä, koulumme musiikinopettajaa ja Esa Pärnästä, koulumme fysiikan opettajaa, Monioon siirtymisestä sekä ajatuksista ja tunnelmista siihen liittyen. Ensimmäinen kysymykseni oli, mitä…

lue lisää

Kesätöiden hakeminen – palkitsevaa ja työlästä

Kesätyöhaku on kuumimmillaan tällä hetkellä; osaan kesätyöpaikoista haetaan jo nyt kesätyöntekijöitä. Töiden hakeminen vie energiaa, aikaa ja jaksamista mutta palkitsee, kun työhaastattelukutsu kilahtaa sähköpostiin. Tuleva kesä on toivottavasti neljäs kerta, kun olen kesätöissä. Olen aloittanut kesätöiden hakemisen jo tammikuun alussa ja lähettänyt hakemuksia muutamiin paikkoihin. Olen itselleni listannut milloin mihinkin…

lue lisää

Ykkösten ajatuksia lukiosta

Lukukausi on jo pitkällä: ensimmäinen periodi ja päättöviikko ovat takana, sekä ylioppilaskirjoitukset on kirjoitettu. Tuusulan lukioon on kokoontunut opiskelijoita niin Tuusulasta kuin myös Tuusulan lähikunnista ja kaupungeista. Lukion alku on ollut varmasti ainakin suurimmalle osalle jännittävää riippumatta siitä, mistä on lukioomme päätynyt. Nyt kun olemme jo toisen jakson alussa, on…

lue lisää

Meteorologin sijaan Johannasta tuli opettaja

1 . Esittele itsesi. Olen Johanna Kälkäjä, psykologian, uskonnon -ja filosofian opettaja. Ennen kuin tulin opettajaksi Tuusulan lukioon olin kaksi vuotta opettajana Kuopion Klassillisessa lukiossa. Tämä lukuvuosi on kolmas vuoteni opettajana. Asun Helsingissä ja olen kotoisin Pudasjärveltä, Oulun läheltä.  2. Miksi opiskelit juuri opettajaksi?  Yliopisto-opintojen aikana selkiytyi, että haluan opettajaksi….

lue lisää

Liikkumista syyslomalla!

Syysloma kolkuttelee koululaisten ovella, joten mikä olisi parempaa kuin ulkona liikkuminen. Varsinkin kun kelit ovat olleet todella mukavat ja jatkuvat syyslomallakin, ei voi löytyä tekosyitä olla lähtemättä ulos. Tarpeellinen liikuntavarustus pitää muistaa, sadekelillä tuulitakki- ja housut, aurinkoisella kelillä mukavat verkkarit ja huppari päälle.  Tuusulassa hyviä ulkona liikkumispaikkoja on urheilukeskuksessa. Siellä…

lue lisää

Uusien harrastusten aloittamisen vaikeus

Olen pienestä asti harrastanut aina jotakin: tanssia, luistelua, uintia, pianonsoittoa ja partiota. Muutaman kerran olen käynyt kokeilemassa myös esimerkiksi salibandya, jalkapalloa ja tyttökerhoa, mutta todennut jälkeenpäin, etteivät ne olleet omia suosikkejani. Tällä hetkellä harrastan aktiivisesti partiota muutaman vuoden epäaktiivisen harrastamisen jälkeen. Partio on minulle erittäin merkityksellinen harrastus monestakin eri näkökulmasta…

lue lisää

Kumpi mieluummin, syventymispäivät vai päättöviikko?

Lukiossamme järjestettiin tämän syksyn 1. periodissa päättöviikkojärjestelmän sijaan syventymispäiväkokeilu. Syventymispäivät herättivät monenlaisia mielipiteitä opiskelijoiden välillä. Lopulta kuitenkin johtoryhmässä päätettiin luopua niistä, ja palata takaisin tavanomaiseen päättöviikkoon. Syventymispäivät poikkesivat perinteisestä päättöviikosta vahvasti. Syventymispäivällä tarkoitettiin sitä, että periodilla oli periaatteessa kaksi koeviikkoa. Riippuen kuitenkin siitä, päättikö kurssin opettaja pitää kokeen vai jonkinlaisen…

lue lisää

Vuoden 2021 joululahjaideat

Vuosi 2021 alkaa olla lopuillaan, ja vuosi 2022 on jo aivan oven takana. Ennen uuden vuoden vaihdetta on kuitenkin tulossa vielä joulu, joka on varmasti monen ihmisen mielestä yksi vuoden kohokohdista. Olen koonnut tähän artikkeliin joitakin lahjaideoita, joista itse pidän. Hyvää joulun odotusta ja onnellista uutta vuotta 2022! Leivokset ja…

lue lisää

Uusi sivu elämässä

Lukion alku jännitti minua todella paljon, vaikka koulurakennus ja jossain määrin samat opettajat olivat minulle jo entuudestaan tuttuja yläasteelta. Silti minusta tuntui siltä, etten olisi vielä valmis lukioon. Ajattelin, että kukaan ei haluaisi varmasti tutustua minuun. Jälkeenpäin ajateltuna jännitin kuitenkin aivan turhaan. Ensimmäinen koulupäivä oli kaikin puolin jännittävä. Aluksi ykkösille…

lue lisää

Miltä tuntuu palata takaisin normaaliin arkeen?

Muistatko vielä ajan, jolloin maskeja ei tarvinnut käyttää? Siitä on pitkä aika, sillä maskit ovat nykyään osa jokapäiväistä elämäämme. Koulumme käytävien roskikset pursuavat käytetyistä maskeista. Toivottavasti pian koittaa aika, jolloin maskeja ei tarvitse käyttää lainkaan. Kyselin muutamilta koulumme opiskelijoilta, miten he toivoisivat koulumme muuttuvan koronan loputtua. Jokaisen päällimmäinen ajatus oli…

lue lisää