Toimitus

 

Toimittajat

Salla Lahtinen

Toisen vuoden opiskelija, jonka vapaa-aika kuluu valokuvaamisen, hevosten, urheilun ja sarjojen katsomisen parissa. Koti on siellä missä hevoset ovat.

Iida Leppänen

Hyveen toimittamisen vuoden 2021 syksyllä aloittanut yhteiskunnallisista ja ympäristöasioista kiinnostunut nuori. Tykkää liikkua luonnossa, soittaa pianoa sekä viettää aikaa kavereiden kanssa. Koirat ovat lisäksi lähellä sydäntä.

Ella Koistinaho

Iiris Jussila

Veera Vollakka

Nauravainen eräjormailija, joka rakastaa kissoja.

Ohjaavat opettajat

Minna Pessa-Makkonen Minna Pessa-Makkonen Hyrylän lukion äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja ja Hyveen ohjaava opettaja, joka harrastaa sienten keräämistä ja kokkaamista, lukee dekkareita ja kauhukirjoja ja kuuntelee vieläkin oman lukioaikansa musiikkia.
Hanna Alanen Hanna Alanen Tuusulan lukion kuvataiteen opettaja, joka harrastaa sulkapalloa ja juoksua, pitää päiväunista ja villasukista, viihtyy kirpputoreilla, maalaa ja innostuu pienistä asioista. On aina ruoka-aikaan kotona.