Lupa soveltaa: rocky road ja nyhtöleipä

Lupa soveltaa: rocky road ja nyhtöleipä

Lupa soveltaa: rocky road ja nyhtöleipä  

Tällä kertaa jaan teille kaksi superherkullista reseptiä, joista molemmat soveltuvat niin pikkujouluihin ja illanistujaisiin kuin piristämään tavallista päivällistäkin. Erityisen käteviä näistä herkuista tekee se, että molempien reseptien ainesosia voi helposti soveltaa oman maun, allergioiden ja kaapin sisältöjen mukaan.

Ihan kaikista kevyimmistä resepteistä ei valitettavasti ole kyse, mutta pimenevän syystalven keskellä pieni herkutteluhan on miltei välttämätöntä jaksamisen kannalta, vai mitä? Lisäksi sen jälkeen, kun rocky road -pellillinen on tyhjennetty, voi seuraavana päivänä kokkailla vähintäänkin melkein yhtä hyviä fitnessherkkuja Noran reseptien mukaan! Nyt kuitenkin asiaan, eli resepteihin!

 

_mg_7012

Rocky road -palat:

Rocky road on varmasti suurimmalle osalle tuttu suklainen herkku, joka on varma keino makeanhimon tainnutukseen. Perusidea on sulattaa suklaa ja heittää sekaan, mistä ikinä tykkääkään, mutta perinteisen konseptin mukaan tähän pellilliseen tuli pähkinöitä ja vaahtokarkkeja. Allergikko voi helposti korvata pähkinät esimerkiksi keksin palasilla tai riisimuroilla. Pääasia on, että suklaan seassa on jotain pehmeää, rapeaa, suolaista ja makeaa.

         Ainekset:

  • 400g (n. 2 levyä) suklaata
  • 2 rkl sulaa voita
  • 1 tölkki kondensoitua maitoa
  • 3 dl minivaahtokarkkeja
  • 3 dl pähkinöitä
  • 3 (n. 1 dl) Reese’s maapähkinävoikarkkia paloiteltuna (tai muita karkkeja)
  • lisäksi: Fluff Marshmallow -levitettä

 

  • Sulata suklaa. Varo, ettei suklaa mene rakeiseksi, sen kuuluisi olla juoksevaa. Käytin itse yhden Fazer Lontoonrae -suklaalevyn  ja yhden Fazer-taloussuklaalevyn. Suosittelen laittamaan ainakin yhden levyn tummaa suklaata, sillä muuten seoksesta tulee todella makeaa.
  • Lisää voi ja kondensoitu maito suklaan joukkoon, sekoita. Kondensoitu maito on säilykeosastolla myytävää makeaa maitotiivistettä, joka tekee seoksesta paksua ja siirappimaista.
  • Lisää vaahtokarkit ja pähkinät suklaaseoksen joukkoon. Minun paloissani oli suola- ja pistaasipähkinöitä.
  • Paloittele Reese’s-karkit tai muut omavalintaiset karkit noin vaahtokarkkien kokoiseksi ja heitä sekaan.
  • Sekoita kaikki ainekset kunnolla ja kaada leivinpaperin päälle uunivuokaan tai -pellille.  Ripottele yli jääneitä vaahtokarkkeja, pähkinöitä tai muita täytteitä koristeeksi.
  • Laita jähmettymään pakastimeen tai yön yli jääkaappiin.
  • Irrota rocky road -levy pelliltä/vuoasta ja leikkaa varovasti veitsellä haluamasi kokoisiksi ja muotoisiksi paloiksi. Säilytä jääkaapissa.
  • VINKKI: jätä hiukan sulatettua suklaata sivuun ja kaada ne lopuksi valmiin seoksen päälle pellille,  jotta saat sileän pinnan paloille. “Marmorikuviointiin” tarvitset Fluff Marshmallow -levitettä. Laita sitä viimeisenkin suklaakerroksen päälle, ja kuvioi veistä tai lusikkaa apuna käyttäen

 

_mg_7056

Nyhtöleipä:

Pull-apart-bread eli nyhtöleipä voi olla uusi tuttavuus, mutta siinä on kaikki ainekset syksyn (tai jopa joka vuodenajan) klassikkolisukkeeksi. Nyhtöleipä on sormin syötävää, juustoista, lämmintä yksinkertaista, ja vielä kerran; ah niin juustoista… Tarjoile lämpimän keiton lisukkeena tai sellaisenaan esimerkiksi viinirypäleiden tai vihersalaatin kanssa.

         Ainekset:

  • 1 pyöreä maalaisleipä
  • 0,5 dl (n. 50g) sulaa voita
  • 0,5 dl oliiviöljyä
  • mausteita ja yrttejä oman maun mukaan
  • 6 dl juustoraastetta

Leivän koosta riippuen noin 5 annosta
valmistusaika noin 40 minuuttia

 

  • Lämmitä uuni 175 asteeseen.
  • Leikkaa leipään pitkittäis- ja poikittaisviiltoja. Ole tarkkana, ettet leikkaa pohjaan reikiä.
  • Sekoita oliiviöljy ja voi, ja lisää joukkoon mieleisiä yrttejä ja/tai mausteita. Tähän tarkoitukseen sopivat hyvin esimerkiksi basilika, oregano,  persilja ja erilaiset sipulit.
  • Levitä seos tiiviisti syvälle leivän viiltoihin lusikalla tai vaikka pullasudilla. Tyyli on vapaa.
  • Kääri leipä folioon ja paista noin 10 minuuttia.
  • Raasta juusto. Voit itse päättää, mitä juustoa haluat laittaa, mutta suosittelen käyttämään tavallisen kermajuuston sijaan tai lisäksi jotain vähän maukkaampaa juustoa. Tällä kertaa raastoin sekaisin Oltermanni-, Polar-, sinihome- ja mozzarella-juustoa.
  • 10 minuutin jälkeen ota leipä pois uunista ja nosta lämpötilaa 215 asteeseen.
  • Työnnä juustoraaste tiiviisti esipaistetun leivän viiltoihin. Koska leipä on jo ehtinyt pehmentyä, voi raasteen laittaminen olla hiukan haastavaa. Käytä tarvittaessa apuna lusikkaa, mutta parhaiten lisääminen onnistuu (puhtain) sormin.
  • Paista vielä ilman foliota noin 15 minuuttia tai siihen asti, kunnes juusto sulaa ja saa hieman väriä. Anna jäähtyä hetki ennen tarjoamista.
  • VINKKI: Leipä on tarkoitus syödä käsin ”nyhtämällä”, eli repimällä, mutta voit totta kai käyttää myös veistä paloittelemisessa.

 

BON APPÉTIT!

Aino Linkola