Avainsana-arkisto: lopetus

Testamenttini Hyveen lukijoille

Pääkirjoitusmuutos

Tämä on testamentti, jota en pitkään aikaan uskonut joutuvani kirjoittamaan. Minut on kohdannut syvä suru. Sydämeni on murtunut, enkä tuskani määrää voi sanoin kuvata. Iso osa maailmaani mureni 12.2.2013 eräässä Hyveen kokouksessa, kun sain suureksi järkytyksekseni kuulla, etten voi jatkaa päätoimittajana enää kovin pitkään. Elämäni pahin painajainen oli alkanut.

Olen elämässäni aina pyrkinyt itse vastaamaan teoistani ja Hyvettä koskevista asioista, ja niin teen myös nytkin. Ensimmäisenä päätoimittajana jouduin hankalan paikan eteen, eikä lehden ensimmäinen kevät ja alkusyksy ollut herkkua. Sain kuulla pilkkauksia ja huutelua lehtemme blogimaisuudesta. Marraskuinen uudistus antoi kuitenkin toivoa, sillä lehtemme muuttui ammattimaisemmaksi. Kuvittelin kaiken olevan hyvin. Mutta sitten vastaan tuli kokous, jossa päätimme vaihtaa päätoimittajan. Minun olisi pitänyt olla tietoinen, että olen abiturientti ja jätän lukion taakseni pian. Kokouksessa mielessäni pyöri monia kysymyksiä, ja vaikka kuinka yritin kapinoida vastaan, en voi tapahtunutta muuttaa.

Uskon, että ohjaava opettaja Minna Pessa-Makkonen tahtoi näin kohdallani käyvän. Sydämeni pohjasta haluan kiittää Hyveen lukijoita, jotka tekivät tilastoista nautittavia katsoa. Samalla haluan nöyrästi kiittää kaikkia toimittajia vuosien varrelta. Te olette perheeni ohella auttaneet minua jaksamaan. Nyt jos koskaan tuki on tarpeen.

Hyve antoi minulle paljon, paljon se myöskin otti. Nyt ei ole enää stressiä. Panostus on ohi. On aika uuden elämän. Kauan sitten lehden alkuaikoina, kun pienempänä poikana kirjoitin ensimmäisen artikkelini, alkoi elämässäni suuri seikkailu, josta tuli mukaansatempaava taival. Kirjoitin ja haastattelin yhä uudestaan ja uudestaan. Tuhannet tunnit töitä ja valvottuja öitä saavat nyt haikeuden sävyt. Kirjoittamisesta ammensin myös vahvuuden, jonka avulla selviän tästäkin vastoinkäymisestä.

Vielä kerran kännykkäni muistuttaa tuosta Hyveen mystisestä deadlinesta. Nöyränä, kiitollisena ja yksinäisenä jätän nyt lehden, suljen Wordin, luovutan päätoimittajuuden jatkajilleni ja pyydän sielulleni rauhaa.

Tuusulassa huhtikuun 24. päivänä 2013

Joona Kosloff

Tämä oli nyt tässä

abikolumni kauranen

Kolme vuotta on pitkä aika. Pitkään on kulunut siitä, kun ysiluokan viimeiset ponnistukset olivat osaltamme täydessä vauhdissa. Siirtyminen oppivelvollisuuden suorittamisen jälkeen kohti lukio-opiskelua odotti vain muutaman kuukauden päässä. Ensimmäinen päiväni lukiossa on säilynyt kirkkaana mielessäni tähän päivään saakka. Uudet opettajat ja myöskin uudet luokkatoverit mahdollistivat uuden aikakauden alun. Jokaisella yksilöllä oli halutessaan mahdollisuus jatkaa elämäänsä ikään kuin puhtaalta pöydältä.

Suuresti jännitetty päivä kului hyvin hitaasti. Sen jälkeinen lukioaika onkin kulunut nopeammin, funktion f(t)=?^t mukaisesti. Ykkösluokkalaisille ja muille edellisestä lauseesta leukansa loksauttaneille kerrottakoon kyseisen funktion kasvunopeuden olevan sitä suurempi, mitä pidemmälle ajassa edetään. Vuorokaudet tuntuivatkin totisesti lyhenevän lyhenemistään yo-kirjoitusten lähetessä aivan viimeiseen kirjoituspäivään saakka.

Yo-kirjoitukset ja niistä kunnialla selviytyminen ovat eittämättä lukio-opiskelun punainen lanka, syy, jonka vuoksi lukiossa ylipäätään opiskellaan. Kirjoituksista onkin paasattu niin lukiossa kuin tässäkin juttusarjassa jo kyllästymiseen saakka. Nyt se on kuitenkin loppu. Lupaan olla kirjoittamatta niistä enää sanaakaan tässä kolumnissa. Meidän abien osalta ne ovat vihdoinkin onneksemme ohi, joten jääköön ne nyt ykkösten, kakkosten, tulevien ykkösten ja nelivuotisten huoleksi.

Lukiosta jää käteen valkolakin, joka käden sijasta tosiasiassa asetetaan yleensä päähän, lisäksi kilokaupalla muistoja. Minulle jäävät lukiosta päällimmäisenä mieleen aina aurinkoiset ja opettavaiset opettajat ja tietysti lisäksi aina opiskeluintoa puhkuneet kanssaopiskelijat. Noloin kokemukseni vielä nykyisestä oppilaitoksestani, toivottavasti jo ainakin astenosfäärin syvyydelle haudattuun abikronikkaan sisältyneen sattumuksen lisäksi, liittyy yhteen nimeltä mainitsemattomaan matematiikanopettajaan. Huomatessaan tekemäni alokasmaisen virheen, suuntasi hän välittömästi takahuoneeseen vastaamatta kysymykseeni: ”Missä meni pieleen?”. Puhallellen pölyjä nostalgisesta leimasimestaan pelottavan omahyväinen virne kasvoillaan hän lähestyi minua kohti. Ennen kuin olin hämmennykseltäni saanut sanottua sanaakaan, komeili MAA2-kurssin vihossani jo vastaus kysymykseeni: ”Summasta ei saa supistaa!”. Verenpunaisen musteen viestittäessä ikuisesta kadotuksesta en enää kyseisen tapahtuman jälkeen ole näin räikeään virheeseen sortunut, vaan summat ovat tulleet korrektisti supistetuiksi. Leimasinvanhus todellakin osasi asiansa.

Laatuaika Hyrylän lukiossa on todellakin vähissä. Uudet kommellukset, niin positiiviset kuin negatiivisetkin, odottavat tapahtumistaan aivan uudessa ympäristössä. Uusi koulu, mahdollisesti täysin uusi asuinympäristö ja itsenäisen elämän aloittaminen ovat ehkä vain kliseisesti sanottuna kivenheiton päässä. Ovat meidän abien tulevaisuudensuunnitelmamme mitkä hyvänsä, varmaa on, että elämämme mullistuu.

Viimeaikaiset ikävät Bostonin tapahtumat liittyvät vahvasti myös opiskelumaailmaan, sijaitsevathan siellä maailman maineikkaimpiin yliopistoihin lukeutuvat Harvard ja Massachusetts Institute of Technology. Opiskelijat ovat yhteiskunnan tulevaisuuden toivo, joten heidän, siis meidän, soisi saavan keskittyä opintoihimme ilman tällaisia ammuskeluja ja pommi-iskuja ja muita häiriötekijöitä. Toivottavasti vastaavilta tragedioilta vältyttäisiin jatkossa.

Hyve-ura päättyy osaltani tähän abikolumniin. Kiitän vuolaasti niitä harvoja, jotka ovat näiden 16 kuukauden aikana vaivautuneet rivinkään raapustuksistani lukemaan. Me abit toivomme Gaussin käyrien käyristyvän meille mahdollisimman suotuisiin muotoihin pisterajojen kannalta. Sensorien toivottakoon lisäksi olevan hyvin armollisia ja avomielisiä arvostellessaan ja tulkitessaan meidän varovaisesti ilmaisten luovia raapustuksiamme. Kesäkuun ensimmäisen päivän kovasti odotetun juhlan lähestyessä toivotan jok’ikiselle hyveellistä loppukevättä ja mitä mahtavinta tulevaisuutta!