Nyt se on virallista

On vihdoin tullut se hetki, kun me abit voimme taas hetken hengähtää. Kevään ylioppilaskirjoitukset on nyt virallisesti pelattu läpi, ja nyt vain jännitetään enää tuloksia. Oloni on helpottunut siitä, että vihdoin lukio on ohi, mutta toisaalta olen hämmentynyt, koska tämä todella oli nyt viimeinen kerta, kun lukion eteen tarvitsee jotain…

lue lisää

Vinkkejä ykkösille ja kakkosille

Lukio on meillä monella viimeisiä ylioppilaskirjoituksia vaille valmis. Voi mitä kaikkea lukioaikaan onkaan mahtunut! Lukiosta jää valtava määrä kivoja muistoja, päällimmäisenä vanhojen tanssit puhumattakaan niiden jatkoista. Vanhojen tanssit vaativat meidän omaa panostamme, jotta saimme järjestettyä meidän näköisemme vanhat ja jatkot. Keräsimme rahaa jatkoihin perustamalla jääkahvilan sinne, missä sille oli kysyntää…

lue lisää

Uskoa, kärsivällisyyttä ja toivoa, abit!

Vuosi 2020 on kohdellut koko maailmaa kurjasti. Vaikka Suomi on säästynytkin pahimmalta koronakriisiltä, on pandemia vaikuttanut meihin abeihin ikävin tavoin. Etäopiskelu haittasi syksyn kirjoituksia, tj100-jatkot jouduttiin perumaan, ja näillä näkymin myös penkkareiden ja abiristeilyn onnistuminen on vaakalaudalla. Jos koronarajoitukset jatkuvat pitkälle kevääseen, voi olla mahdollista, että lakkiaiset ja ylioppilasjuhlat joudutaan…

lue lisää

Abivuoden ajatuksia

Abien viimeinen opiskeluviikko on lähtenyt käyntiin, ja kohta saapuukin kauan odotettu #tj0 ja penkkarit. Vaikka penkkarit ja lukuloma lähestyvätkin kovaa vauhtia, on silti jäljellä paljon koulutehtäviä. Prelit odottavat aivan kulman takana, ja sen lisäksi keväällä valmistuvien abien täytyy saada viimeisetkin kurssit kasaan ja suoritetuksi.  Abivuosi on mennyt aivan hurjan nopeasti…

lue lisää

On aika hiljaa kiittää

”On aika hiljaa kiittää ja kättä puristaa”, alkaa Pekka Simojoen samanniminen kappale. Miettiessäni, mistä kirjoittaisin viimeisen pääkirjoitukseni Hyve-lehdessä, päällimmäisenä ajatuksena oli vain kiitollisuus. Kiitos on sanana mielenkiintoinen. Siinä on vain viisi kirjainta, kaksi tavua. Sitä voi käyttää yksinään tai osana virkettä. Lisäksi kiitoksen voi sanoa lähes missä tilanteessa vain, eikä mieleeni…

lue lisää

Syksy sen kuin kiitää

Syksy on ollut meille abeille kiireistä aikaa. On ollut paljon arkista koulutyötä sekä Ylioppilastutkintolautakunnan järjestämät piknik-hetket koulumme liikuntasalissa, joita voi myös kutsua ylioppilaskirjoituksiksi. Näillä kokeilla on suuri merkitys tulevaisuutemme kannalta, tai ainakin niin meidän on annettu ymmärtää. YTL palautti juuri syksyn kokeiden arvosanat. Tämä herätti osassa oppilaissa hilpeyttä, osassa taas…

lue lisää

Maaliviiva häämöttää!

Perjantait ovat aina ihania, mutta tämä perjantai on omaa luokkaansa: viimeinen preliminäärikoe ja näin ollen myös viimeinen päättöviikko lukiossa on takana. Jee! Viisi kuuden tunnin harjoitusylppäriä antoivat esimakua tulevasta koitoksesta ja saivat huomaamaan, että lomalle on tarvetta – lukulomalle. Ensimmäisten kurssien sisällöt ovat paksun pölykerroksen alla aivojen perukoilla, joten ei…

lue lisää

Viimeinen unohtumaton vuosi

Uusi lukuvuosi on taas  lähtenyt käyntiin, ja abeilla syksyn kirjoitukset ovat jo ohi. Kakkoset stressaavat wanhojen tansseista, kun taas ykköset ottavat rennosti ja totuttelevat uuteen ympäristöön. Jokaisella opiskelijalla on jotain uutta edessään, ja se varmasti vaatii totuttelua. Abien ensimmäinen  jakso on hurahtanut  nopeasti neljän seinän sisällä kirja kädessä tarkoituksena edes…

lue lisää

Kun aika on…

Vaikea uskoa, mutta totta se on – kolmivuotinen lukiourani on tullut päätökseen. Tuosta vain, yhtäkkiä, nyt sen vasta itsekin tajuan. Vaikka päivät ovat tuntuneet pitkiltä ja viikot suorastaan ikuisilta, on tästä kaikesta jäljellä vain ylioppilaskokeiden arvosanojen jännittäminen ja tietenkin (toivottavasti) lakkiaiset. Tuntuu, että aika rientää nopeammin kuin ehdin ymmärtää: muistan…

lue lisää

Eläimellista menoa – penkkarit 2017

Torstaina 16.2.2017 oli jälleen se aika vuodesta, kun abiturientit kaivoivat kaapeistaan hupaisammat puvut ja asut päälleen ja kassit täyttyivät useista kiloista karkkia — kyseessähän on penkinpainajaiset eli PENKKARIT! Tämä on varmasti yksi kolmivuotisen lukiouran ikimuistoisimmista ja hauskimmista ”koulupäivistä”.   Asujen kirjo tänäkin vuonna oli lupaava, kun pukuja oli aina tutuista…

lue lisää