Ikimuistoinen penkkaripäivä

Abit juhlivat penkkareissa lukion loppua 9.2.2023. Penkkarit rakentuivat tuttuun tapaan karkkien heittelystä, juhlaruokailusta, abishowsta ja rekka-ajelusta. Päivään mahtui paljon iloa ja helpotusta lukion lopun häämöttämisestä. Illalla juhlat jatkuivat penkkareiden jatkojen merkeissä. Juhliminen ja abien ilo ei kuitenkaan loppunut penkkareihin. Juhlaa juhlan perään, kun abit lähtivät seuraavana päivänä Ruotsiin abiristeilylle ja seuraavana…

lue lisää

Saammeko pitää penkkarimme?

Helmikuussa järjestettävät penkkarit ovat vanhojentanssien ja ylioppilasjuhlien lisäksi yksi lukioajan tärkeimmistä juhlista lukiolaiselle. Penkkareissa koulunkäyntinsä päättävät abiturientit pääsevät perinteisesti viskomaan karkkia rekkojen lavoilta värikkäisiin naamiaisasuihin pukeutuneina. Riehaan kuuluvat oleellisesti myös rekkojen kylkiin kiinnitettävien humorististen julisteiden suunnittelu ja toteutus, iloinen hurraus sekä vapautunut karnevaalihenki. Lukiomme abit odottavat penkkareita innolla, varsinkin kun…

lue lisää

Uskoa, kärsivällisyyttä ja toivoa, abit!

Vuosi 2020 on kohdellut koko maailmaa kurjasti. Vaikka Suomi on säästynytkin pahimmalta koronakriisiltä, on pandemia vaikuttanut meihin abeihin ikävin tavoin. Etäopiskelu haittasi syksyn kirjoituksia, tj100-jatkot jouduttiin perumaan, ja näillä näkymin myös penkkareiden ja abiristeilyn onnistuminen on vaakalaudalla. Jos koronarajoitukset jatkuvat pitkälle kevääseen, voi olla mahdollista, että lakkiaiset ja ylioppilasjuhlat joudutaan…

lue lisää

Supersankareita ja elokuvahahmoja – penkkarit 2019

Ystävänpäivänä abit pääsivät juhlimaan penkkareita. Ilmassa oli paljon naurua, hupia ja totta kai karkkia! Päivä sisälsi abien juhlaruokailun, abishown auditoriossa ja perinteeksi muodostuneen rekka-ajelun lähikoulujen ohi. Penkkariasuja näkyi taas laidasta laitaan, mikä oli mahtavaa! Kokosimme tähän juttuun parhaimmat kuvat kyseiseltä päivältä, sillä kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa! Kaikki tämän…

lue lisää

Kevään 2018 penkkareita juhlittiin riemukkaasti!

15.2.2018 oli päivä, jonka kaikki tämän vuoden abit tulevat varmasti muistamaan: penkkaripäivä. Oli taas se aika vuodesta, kun abit pääsivät pukeutumaan hassuihin asuihin ja heittelemään karkkia muille oppilaille. Tänäkin vuonna koulun käytävillä pystyi näkemään mitä erikoisempia asuja.   Ilmalla täytettävä dinosaurus oli uusi näky koulun käytävillä.   Aamu alkoi aikaisin,…

lue lisää

Viimeiset hetket lukiossa

Kolmas ja viimeinen jakso on vihdoin lähtenyt käyntiin. Pian päästään lukulomalle, jonka jälkeen kouluun tullaan enää vain tekemään kevään ylioppilaskokeet ja ottamaan lakki vastaan. Tuntuu oudolta ajatella, että näiden jäljellä olevien viikkojen jälkeen ei enää tarvitse osallistua lukion oppitunneille  ja samalla tulee hyvästeltyä moni oppiaine. Tuleva joululoma tulee olemaan aiempia…

lue lisää

Eläimellista menoa – penkkarit 2017

Torstaina 16.2.2017 oli jälleen se aika vuodesta, kun abiturientit kaivoivat kaapeistaan hupaisammat puvut ja asut päälleen ja kassit täyttyivät useista kiloista karkkia — kyseessähän on penkinpainajaiset eli PENKKARIT! Tämä on varmasti yksi kolmivuotisen lukiouran ikimuistoisimmista ja hauskimmista ”koulupäivistä”.   Asujen kirjo tänäkin vuonna oli lupaava, kun pukuja oli aina tutuista…

lue lisää

Penkkarit 2016

Väsyneet abit kerääntyivät koululle jo puoli tuntia ennen koulupäivän alkamista, mutta kaikki hyvin tiesivät, että tänään ei ole mikä tahansa koulupäivä. Vaikka moni vielä hieroi unihiekkoja silmistään, oli tunnelma silti katossa, sillä nyt oli oma vuoro osallistua jokavuotiseen ikivanhaan perinteeseen: penkinpainajaisiin. Viimeisiä virstanpylväitä alkaa olla käsillä, ja kohta kaikki on…

lue lisää

Penkkari-selfieitä eli pelfieitä

Abien mielestä ehkä vuoden odotetuinta päivää vietettiin jälleen hiihtolomaa edeltävänä torstaina. Tällä kertaa halusimme ikuistaa penkkaripäivän mahdollisimman hyvin abien näkökulmasta, joten päädyimme nykyaikaiseen ratkaisuun: selfiekeppiin ja selfieihin, tai tarkemmin sanottuna penkkari-selfieihin eli pelfieihin. Valitettavasti tämä ratkaisu tosin johti siihen, että Julius Caesar on onnistunut tunkemaan itsensä lähes jokaiseen kuvaan.      …

lue lisää