Avainsana-arkisto: valmistuminen

Vaikeuksien kautta voittoon

On tullut se aika vuodesta, jolloin me abit saamme vihdoin huokaista helpotuksesta – ylioppilaskirjoitukset ovat takana päin. Valtava lukion oppimäärä kulminoitui muutamaan viikkoon kylmässä liikuntasalissa. Nyt saamme karistaa olkapäiltämme vuosia meitä painaneet taakat ja jatkuvan stressin. Kesäkuussa kirmaamme valkolakit päässä vihreämmille laitumille kohti kirkasta tulevaisuutta. Tai niin me olemme ainakin kuvitelleet.

Mielikuvia lukion viimeisestä keväästä on rakennettu kauan. Yli vuoden kestänyt poikkeusaika on latistanut arjen, tehnyt opiskelusta vaikeampaa ja riistänyt meiltä tärkeät virstanpylväät: penkkarit ja abiristeilyn. Voimme toki kiittää onneamme, että meille suotiin tavallinen ensimmäinen vuosi lukiossa ja saimme tanssia ikimuistoiset vanhat. Voiko niistä kuitenkaan tuntea erityistä kiitollisuutta, kun ovat oletusarvo normaalissa lukiokokemuksessa?

Vaikka suurin työ on takana päin ja se itsessään on ilon aihe, meille abeille on ollut karvas pettymys luopua ansaitsemastamme lopetuksesta lukiolle. Luulisi, että tämä vuosi olisi ollut kaikkea muuta kuin tätä: yksinäisyyttä ja eristäytyneisyyttä. Ajoittain tuntuu lähes epäreilulta, että kohtalo jakoi meille tällaiset kortit.

Toisaalta tässä ikävässä tilanteessa on tärkeää miettiä, miten poikkeusolot ovat palvelleet meitä ja kasvattaneet meitä ihmisinä. Jos tästä harmaasta pilvestä täytyisi siis etsiä hopeareunus, se olisi tämä: meidän haasteenamme oli sopeutua. Tulevaisuus muuttuu vuosi vuodelta epävarmemmaksi, työmarkkinoita ja ilmastonmuutosta myöten. Sopeutumiskyky tulee taatusti olemaan kultaakin kalliimpi ominaisuus, ja sen tärkeys tulee korostumaan entisestään. 

Sen lisäksi, että poikkeusolot antoivat meille abeille ja muille lukiolaisille aimo annoksen opetuksia tosielämästä – asiat eivät aina vastaa odotuksia, elämässä tulee eteen pettymyksiä, haasteet ovat vaikeita mutta päihitettävissä – ovat lukiovuodet itsessään antaneet meille paljon eväitä tulevaisuuttamme ajatellen. Olemme saaneet sivistyä taitavien opettajien käsissä. Monesti kuulee opiskelijoiden pohtivan, mitä hyötyä vaikkapa derivoinnista tai psykologisista suuntauksista on ”oikeassa elämässä”, mutta luulen, ettei niitä opetella siksi, että ne osattaisiin ulkoa vielä toinenkin jalka on haudassa, vaan siksi, että tieto tekee meistä parempia ihmisiä.

Me abit voimme aiheellisesti kuuluttaa, että olemme päässeet vaikeuksien kautta voittoon. Helppoa lukio ei varmasti ole muutenkaan, mutta vallitsevat olosuhteet tekivät siitä meille entistä haastavamman. Ansaitsemmekin itseltämme erityiskiitoksen siitä, että jaksoimme tarpoa vaikeiden aikojen läpi. 

Koronasta huolimatta koen, että vain taivas on meidän unelmiemme rajana. Mahdollisuuksia on äärettömästi, ja olemme etuoikeutettuja saadessamme valita niistä vapaasti. Nyt on kuitenkin aika levätä, palautua ja pysähtyä elämän äärelle. Olen vaalinut poikkeusaikojen koetellessa isältäni saamaa yksinkertaista viisautta: valmiissa maailmassa ei ole kiire mihinkään. Ruusut ja sukulaiset kyllä odottavat minua poikkeusolojen toisella puolen.

Ylioppilasjuhlat karanteenissa

Aamulla heräisin aikaisin, söisin hyvän aamupalan ja ihmettelisin linnunlaulua. Seuraavaksi siirtyisin pöydän ääreen ja alkaisin levittää meikkivoidetta kasvoilleni, laittaisin hiukset, pukisin ylleni korut ja jo kauan sitten valitun asun. Ottaisin mukaan kaiken tarvittavan. Käsilaukkuuni sujahtaisi myös lyyra, jonka antaisin äidilleni valmistujaispäivän kunniaksi. Koululla tapaisimme ystävämme ja jännittäisimme yhdessä päivän kulkua. Joitakin ihmisiä näkisimme viimeistä kertaa, kun parin tunnin päästä astuisimme ulos koulun ovista emmekä palaisi enää takaisin.

Tai, niin ainakin luulin päivän menevän. Kuitenkin vallitsevan tilanteen vuoksi valmistumispäivä ei sujukaan ihan suunnitelmien mukaisesti. Tämän vuoden versiossa herään aamulla, haen aamupalan ja kahvin sänkyyn, käperryn takaisin peiton alle ja nappaan läppärini syliin. Avaan koneen ja liityn lakkiaisjuhliini mukaan netin kautta. Myöhemmin päivällä valmistumista juhlitaan oman perheen voimin.

Kuten yhdessä voimme todeta, kaikki ei aina mene suunnitelmien mukaan. Tilanteet muuttuvat, ja niihin täytyy sopeutua. Poikkeuksellisesti siis elokuussa juhlitaan ylioppilasjuhlat uudestaan, ja nyt keväällä juhlat pidetään karanteenioloissa. Jos jotain hyvää etsitään, saanhan ainakin kaksi kakkua! Vaikka tilanne varmasti harmittaa monia, saamme silti olla ylpeitä omista suorituksistamme. Ahkerointi ja kova työ tuottivat tulosta, ja nyt saamme juhlia oman työmme saavutuksia. Valmistuminen on silti aihe olla ylpeä itsestämme ja kavereistamme, vaikka emme tänä vuonna perinteisiä juhlia pääsekään viettämään. Kuitenkin lauantaina saamme ylpeänä asettaa valkolakit päähämme ja huokaista helpotuksesta. Nyt se on ohi!

Hyve-lehden toimitus toivottaa ihanaa kesää kaikille. Suuret onnittelut valmistuneille!

Viimeiset sanat ja lakki päähän

Abin postkirjoitukselliseen aikaan, eli jälkeen varsinaisten ylioppilaskirjoitusten, kuuluu yleensä yksi yhdistävä asia ennen valmistujaisjuhlia. Tietysti tuon tervetulleen koulusta vapaan ajan käyttää kukin tavallaan töitä tehden, lomaillen tai pääsykokeisiin lukien. Kuitenkin kaikki myös jännittävät lopullisia kirjoitustuloksia. Toiset jännäävät, tippuvatko pisteet vai nousevatko pisterajat – ja osa ikävä kyllä joutuu kauhulla odottamaan, onko lautakunnasta lätkäisty se I paperiin.

Keskiviikkona 16.5. tulivat tämän kevään kirjoitustulokset. Oma pitkulainen lappuseni näyttää sellaiselta, että voin olla siihen tyytyväinen ja hyvillä mielin painaa valkolakin päähäni muiden valmistuvien mukana, kun rehtori siihen antaa luvan. Tunnen kuitenkin suurta sympatiaa niitä opiskelijoita kohtaan, jotka saivat Impropaturin, eivätkä heidän muut pisteensä riitä kompensoimaan tulosta. Tulokset tulevat usein hyvinkin myöhään, vain muutama viikkoa ennen itse ylioppilasjuhlia. Se on vähän kuin morsio tai sulho jättäisi alttarille. Ei tule juhlia, ei virallista paperia kyseisestä toimituksesta.

Onneksi ylioppilastutkinto ei ole niin tiukka, etteikö olisi mahdollisuutta uusia huonosti mennyt aine. Vielä on mahdollisuus, vaikka ensimmäisellä kerralla ei onnistuisikaan! Suomalainen ylioppilastutkinnon suorittaminen näinä neljänä vuotena on ollut elämäni yksi hienoimmista saavutuksista ja kokemuksista. En kadu hetkeäkään, että vaihdoin kaksoistutkinnosta kokonaan lukioon, koska olen saanut ja antanut niin paljon minulle täydellisesti sopivassa laitoksessa.

Lukiolaitoksessa on monia hyviä asioita ja se on arvostettava opinahjo, mutta siitäkin löytyy miinuksensa. Olen siinä mielessä etuoikeutettu, kun oppimistyylini on se, että minun on helppo muistaa lukemani ja yhdistellä sitä aikaisempaan tietoon. Osaan myös suoltaa oppimani ulos suhteellisen järkevänä tekstinä. Kuitenkaan kaikki eivät opi tällä tavalla. Kaikille ei sovi kirjoista lukeminen tai pelkästään tunneilla istuminen. Eikä olisi oikein sanoa, että tällaiset ihmiset kuuluisivat vain amikseen – mielestäni yleissivistävä lukiokoulutus kuuluu kaikille, jotka sen haluavat vain suorittaa.

Lukiovuosinani olen pyrkinyt vaikuttamaan opiskelijoiden viihtyvyyteen ja mielenkiinnon ylläpitämiseen oppilaskunnan hallituksen toiminnan kautta. Se osaltaan auttaa siihen uupumiseen, mitä pelkkien kirjojen ja teorioiden pänttääminen aiheuttaa. Toivon, että myös tulevina vuosina lukio kehittyisi yhä enemmän tarjoamaan jokaiselle mielenkiintoa herättävää toimintaa.

Itse jätän lukion taakseni 2. kesäkuuta. Olen nauttinut näistä vuosista kovasti, mutta uskon, että vielä kovemmin nautin valmistujaispäivästä. Ehkä tirautan pari onnenkyyneltäkin. Tämä abi sanoo nyt heippa ja toivottaa kaikille tuleville abeille, tuleville kakkosille ja myös tuleville ykkösille antoisia opiskeluhetkiä. Ja muistakaa tärkein: Älkää stressatko koulussa liikaa, vaan muistakaa myös relata ja tehdä jotain itselle mielekästä!