Viimeiset sanat ja lakki päähän

Viimeiset sanat ja lakki päähän

Abin postkirjoitukselliseen aikaan, eli jälkeen varsinaisten ylioppilaskirjoitusten, kuuluu yleensä yksi yhdistävä asia ennen valmistujaisjuhlia. Tietysti tuon tervetulleen koulusta vapaan ajan käyttää kukin tavallaan töitä tehden, lomaillen tai pääsykokeisiin lukien. Kuitenkin kaikki myös jännittävät lopullisia kirjoitustuloksia. Toiset jännäävät, tippuvatko pisteet vai nousevatko pisterajat – ja osa ikävä kyllä joutuu kauhulla odottamaan, onko lautakunnasta lätkäisty se I paperiin.

Keskiviikkona 16.5. tulivat tämän kevään kirjoitustulokset. Oma pitkulainen lappuseni näyttää sellaiselta, että voin olla siihen tyytyväinen ja hyvillä mielin painaa valkolakin päähäni muiden valmistuvien mukana, kun rehtori siihen antaa luvan. Tunnen kuitenkin suurta sympatiaa niitä opiskelijoita kohtaan, jotka saivat Impropaturin, eivätkä heidän muut pisteensä riitä kompensoimaan tulosta. Tulokset tulevat usein hyvinkin myöhään, vain muutama viikkoa ennen itse ylioppilasjuhlia. Se on vähän kuin morsio tai sulho jättäisi alttarille. Ei tule juhlia, ei virallista paperia kyseisestä toimituksesta.

Onneksi ylioppilastutkinto ei ole niin tiukka, etteikö olisi mahdollisuutta uusia huonosti mennyt aine. Vielä on mahdollisuus, vaikka ensimmäisellä kerralla ei onnistuisikaan! Suomalainen ylioppilastutkinnon suorittaminen näinä neljänä vuotena on ollut elämäni yksi hienoimmista saavutuksista ja kokemuksista. En kadu hetkeäkään, että vaihdoin kaksoistutkinnosta kokonaan lukioon, koska olen saanut ja antanut niin paljon minulle täydellisesti sopivassa laitoksessa.

Lukiolaitoksessa on monia hyviä asioita ja se on arvostettava opinahjo, mutta siitäkin löytyy miinuksensa. Olen siinä mielessä etuoikeutettu, kun oppimistyylini on se, että minun on helppo muistaa lukemani ja yhdistellä sitä aikaisempaan tietoon. Osaan myös suoltaa oppimani ulos suhteellisen järkevänä tekstinä. Kuitenkaan kaikki eivät opi tällä tavalla. Kaikille ei sovi kirjoista lukeminen tai pelkästään tunneilla istuminen. Eikä olisi oikein sanoa, että tällaiset ihmiset kuuluisivat vain amikseen – mielestäni yleissivistävä lukiokoulutus kuuluu kaikille, jotka sen haluavat vain suorittaa.

Lukiovuosinani olen pyrkinyt vaikuttamaan opiskelijoiden viihtyvyyteen ja mielenkiinnon ylläpitämiseen oppilaskunnan hallituksen toiminnan kautta. Se osaltaan auttaa siihen uupumiseen, mitä pelkkien kirjojen ja teorioiden pänttääminen aiheuttaa. Toivon, että myös tulevina vuosina lukio kehittyisi yhä enemmän tarjoamaan jokaiselle mielenkiintoa herättävää toimintaa.

Itse jätän lukion taakseni 2. kesäkuuta. Olen nauttinut näistä vuosista kovasti, mutta uskon, että vielä kovemmin nautin valmistujaispäivästä. Ehkä tirautan pari onnenkyyneltäkin. Tämä abi sanoo nyt heippa ja toivottaa kaikille tuleville abeille, tuleville kakkosille ja myös tuleville ykkösille antoisia opiskeluhetkiä. Ja muistakaa tärkein: Älkää stressatko koulussa liikaa, vaan muistakaa myös relata ja tehdä jotain itselle mielekästä!

Laura Wathén