Maaliviivalla

Pääsiäinen ohi, lumet miltei kokonaan sulaneet, ja maa näyttää siltä, että siitä puuttuisi jotakin olennaista. Meneillään on hetki, jolloin luonto käynnistyy talviunilta ja suurin osa abeista huokaa helpotuksesta, sillä kirjoitukset ovat ohi. Kaksi ja puoli vuotta ei ole koskaan kulunut yhtä nopeasti kuin nyt. Kurssit ovat kunnossa, kirjoituksista on selvitty,…

lue lisää

Penkkarit 2016

Väsyneet abit kerääntyivät koululle jo puoli tuntia ennen koulupäivän alkamista, mutta kaikki hyvin tiesivät, että tänään ei ole mikä tahansa koulupäivä. Vaikka moni vielä hieroi unihiekkoja silmistään, oli tunnelma silti katossa, sillä nyt oli oma vuoro osallistua jokavuotiseen ikivanhaan perinteeseen: penkinpainajaisiin. Viimeisiä virstanpylväitä alkaa olla käsillä, ja kohta kaikki on…

lue lisää

Studia-messuilla uraa etsimässä

Lumettomana joulukuun pakkaspäivänä tuhansittain abeja on kerääntynyt Messukeskukseen ja sen välittömään läheisyyteen. On toinen joulukuuta ja Studia-messujen viimeinen päivä. Joka vuosi järjestettävät Studia-messut olivat tänä vuonna 1.-2. 12. Messut on suunnattu abeille, joille tarjotaan laajaa infromaatiopläjäystä mahdollisista jatko-opiskelupaikoista ja uramahdollisuuksista.   Vaikka Studia-messut olivatkin vain Messukeskuksen yläkerrassa, mahtuivat sinne silti miltei…

lue lisää

Pelkoa ja inhoa Hyrylän toimipisteessä

Pitkään venynyt kesä alkaa taittumaan jo syvälle syksyn kurimukseen, ja viimeisen vuoden ensimmäinen jakso on jo takana. Tilanteen surrealistisuus on käsin kosketeltavaa, mutta tuo kaikki uppoaa jonnekin alitajunnan syövereihin, kunnes ne sieltä kaivautuvat pintaan ja saa miettimään: mihin aika on oikein kadonnut? Tulevaisuudesta on tullut nykyhetki, ja ennen kuin edes…

lue lisää

Serial Killer Culture – sarjamurhaajat vaikuttajina

Vuoden 2015 ”Night vision” elokuvatapahtumassa esitettiin tänä vuonna monenlaisia filmejä pääosin kauhuun liittyen. Tarjolla oli uunituoreita teoksia ja tietysti vanhempiakin. Itse katsoin dokumenttielokuvan ”Serial Killer Culture”, joka kertoo sarjamurhaajien vaikutuksesta nykymaailmaan ja siitä, mikä heissä kiinnostaa. Tässä 110-minuuttisessa John Borowskin ohjaamassa dokumentissa on useiden intolijoiden näkökulma asioista, jotka pysyvät yleensä pimennossa ja poissa jokapäiväisestä…

lue lisää

The Interview – ”Räjäyttävä” satiiri Pohjois-Koreasta

  [stextbox id=”tietolaatikko” caption=”The Interview”] Ohjaajat: Seth Rogen ja Evan Goldberg Pääosat: Seth Rogen ja James Franco Käsikirjoitus: Dan Sterling Musiikin sävellys: Henry Jackman Kesto: 112 min Valmistusmaa: Yhdysvallat Budjetti: 34 000 000 euroa Ensi-ilta: 25.12.2014 [/stextbox]   Useista amerikkalaisista komedioista tuttu Seth Rogen kirjoitti tarinan elokuvaan, joka aiheutti paljon kohua maailmalla. Yliampuvalla…

lue lisää

Haastattelussa musiikin priimus: Pete ”Blind Thought” Pesonen

Haastateltavana on lukiomme kakkonen, Pete Pesonen. Opettajillekin on tullut tutuksi nimi ”Blind thought”, sillä aamunavauksessakin on kuultu Peten tuotantoa. Koeviikon kiireiden tiimoilta tavoitin paikallisen kuuluisuuden netin avulla. Ulkona Suomen syksyn masentava pimeys syvenee, kun Pete tuli online-tilaan pahaa-aavistamattomana.   Mistä keksit artistinimesi? – Nimi piti olla sellainen, joka herättää mystiikkaa, ja…

lue lisää

Platonin Akatemia herättää ajattelemaan

Toimittajat eksyivät Järvenpään ja Tuusulan rajalla epäilyttävälla maaseutualueella. Yleisen hämmennyksen jälkeen toimittajat löysivät itsensä vuosittaiseen Platonin Akatemiaan. Se järjestettiin – niin kuin joka vuosi aikaisemminkin – Järvenpään Kallio-Kuninkalassa. Päivä Platonin Akatemiassa alkoi briiffauksella ladon yläkerrassa. Sieltä paljastuikin sali, joka on myös yksi suosituista äänitysstudioista. Tilassa kirjailija ja filosofi Jukka Laajarinne…

lue lisää

Joulujuhlatunnelmia

Hyrylän lukio vietti joulujuhlaa 21.12.2013 auditoriossa lauantaiaamuna. Vaikka jokainen oppilas odotti jo lomaa, lähes kaikki jaksoivat silti kuunnella kiltisti koko juhlan loppuun saakka. Osa saattoi jopa innostua laulamaan yhteislauluja, eivätkä opettajat joutuneet laulamaan yksin. Juhlan valmisteluja oli mukava olla seuraamassa, sillä joulumieli välittyi pakosti toimittajille asti. Niin koristelijat – kuin esiintyjätkin…

lue lisää