Ihme aikaa

Varsinkin näin keväällä, kun YTL hyökkää ylioppilaskirjoituksilla meidän viattomien abien kimppuun, tekemistä riittää. Ainakaan itse en kuitenkaan ole halunnut vain sulkea ympäröivää maailmaa ja kaikkea lukemiselle vaihtoehtoista tekemistä silmistäni. Meneillään oleva kevät tuntuu olevan kiireisin kevät elämässäni tähän mennessä, vaikka ylioppilaskirjoitusten aiheuttaman paineen jättäisikin huomioimatta. Viimeiset kuukaudet olen pohtinut, mistä…

lue lisää

Penkkari-selfieitä eli pelfieitä

Abien mielestä ehkä vuoden odotetuinta päivää vietettiin jälleen hiihtolomaa edeltävänä torstaina. Tällä kertaa halusimme ikuistaa penkkaripäivän mahdollisimman hyvin abien näkökulmasta, joten päädyimme nykyaikaiseen ratkaisuun: selfiekeppiin ja selfieihin, tai tarkemmin sanottuna penkkari-selfieihin eli pelfieihin. Valitettavasti tämä ratkaisu tosin johti siihen, että Julius Caesar on onnistunut tunkemaan itsensä lähes jokaiseen kuvaan.      …

lue lisää

”Kyllä” on avain menestykseen

Nykyaikana opiskellaan yhä pidempään ja pidempään, työelämään päästään kunnolla aina vaan myöhemmin ja varsinkin lukio-opiskelu on vielä varsin kaukana oikeasta työelämästä. Paljon on yritetty jo tehdäkin; opiskelua koetetaan jouduttaa, välivuosia vähentää ja opiskelijoiden annetaan tutustua työelämään jo peruskoulusta lähtien, mutta silti monet lukiolaiset tuntuvat olevan täysin pihalla työelämästä ja sen…

lue lisää

Urapäivä tulevaisuuden uranuurtajille

Lukiossamme järjestettiin 4.11. erityisesti abeille suunnattu urapäivä. Se on perinteisesti ollut kaikkien Tuusulan lukion toimipisteiden yhteinen tapahtuma, ja tällä kertaa bussit kuljettivat Jokelan ja Kellokosken toimipisteiden opiskelijat Hyrylään. Urapäivän ideana on auttaa ja antaa tietoa tulevaisuuden uravalintoihin, työelämään ja opiskelupaikkoihin hakemiseen liittyen. Päivän luennoinnin aloitti kansainvälinen rakennusyritys Skanska, jonka HDR…

lue lisää

Elävä kirjasto 14.11.2014

”Elävä kirjasto on yhdenvertaisuutta edistävä, toiminnallinen menetelmä nuorisotyöhön, järjestöille, seurakunnille, kirjastoille ja kouluille – ja kaikille muillekin kiinnostuneille. Elävä kirjasto pyrkii edistämään erilaisten ihmisten välisen kohtaamisen ja vuoropuhelun kautta moninaisuuden, ihmisoikeuksien ja ihmisarvon kunnioittamista.” (www.keks.fi/elavakirjasto) Tuusulan lukiossa Elävä kirjasto -tapahtuma on muodostunut jokavuotiseksi perinteeksi. Hyrylän toimipisteessä tapahtuma järjestettiin jo seitsemättä…

lue lisää

Hyrylän lukiolaiset pääsivät Tartu Ideaan -loppukilpailuun

Elokuun 29. päivänä Uudellamaalla järjestettiin kolmessa lukiossa Tartu Ideaan -kilpailu. Kilpailun ideana oli innovoida ratkaisu annettuun haasteeseen, joka oli kyseisenä päivänä Puolustusvoimien antama: ”Miten saada naiset kiinnostumaan armeijasta?” ja pitchata, eli tiivistää idea ja myydä, se tuomarille. Uusimaa oli koko kilpailun toinen aluekilpailualue heti Hämeenlinnan jälkeen. Jokaisen kahdeksan aluekilpailun keskiarvollisesti…

lue lisää

Tarunomainen CERN-matka

Hyrylän lukio on tunnettu laajasta valikoimastaan matkoja ulkomaille, ja yksi näistä matkoista on fysiikan opiskelijoiden CERN-matka. Jälleen kuusi lukiomme opiskelijaa ja opettaja Vesa Maanselkä kävivät vierailemassa Sveitsissä ja Ranskassa, yhdessä Keravan, Kellokosken ja Jokelan lukioiden kanssa. Tässä matkan pääkohdat kuviin tiivistettyinä:

lue lisää

Jännimmät jätskiuutuudet

Helteet ovat saapuneet vihdoinkin Suomeen ja niin ovat saapuneet myös paljon odotetut kesän jätskiuutuudet! Ettei sinun tarvitsisi maistaa aivan kaikkia jäätelöitä, päätimme hieman avittaa sinua ja arvostella mielenkiintoisimmilta vaikuttavat uutuusjäätelöt.   Fazer Pantteri  Lakritsi maistuu pantterikarkeilta. Hyvin onnistuttu tuomaan pantterikarkkien maku jäätelöön. Ei tuoksu juuri miltään. Tyylikäs jäätelö. Lakritsijäätelö ei…

lue lisää

Raamatun levittäjä jumalallisilla yliluonnollisuuksilla

[stextbox id=”tietolaatikko” caption=”Noah”] Ohjaus: Darren Aronofsky Käsikirjoitus: Darren Aronofsky, John Logan Lajityyppi: Draama, seikkailu Pohjautuu: Nooan arkki kertomukseen ensimmäisessä Mooseksen kirjassa Pääosa: Russel Crowe Ikäraja: 12 Kesto: 2 h 14 min Ensi-ilta: 4.4.2014[/stextbox] Darren Aronofsky ottaa valtavan haasteen vastaan ohjatessaan ja käsikirjoittaessaan yhdessä John Loganin kanssa tuhansia vuosia vanhan tarinan uudelleen ja herääkin kysymys: ”Onko Noah-elokuvalla enää…

lue lisää

Kuvauksellinen Agora-matka

Tämän vuoden Agoralaiset matkasivat Espanjaan Barcelonaan ja Tarragonaan. Tässä muutamia kuvia heidän upeasta matkastaan, mutta Agoralaiset kirjoittivat myös päiväkirjaa, jonne on kerrottu yksityiskohtaisesti jokaisen päivän kohokohdista. 1. Päivä   2. Päivä   3. Päivä   4. Päivä   5. Päivä   6. Päivä

lue lisää