Kevään 2018 penkkareita juhlittiin riemukkaasti!

Kevään 2018 penkkareita juhlittiin riemukkaasti!

15.2.2018 oli päivä, jonka kaikki tämän vuoden abit tulevat varmasti muistamaan: penkkaripäivä. Oli taas se aika vuodesta, kun abit pääsivät pukeutumaan hassuihin asuihin ja heittelemään karkkia muille oppilaille. Tänäkin vuonna koulun käytävillä pystyi näkemään mitä erikoisempia asuja.

 

Ilmalla täytettävä dinosaurus oli uusi näky koulun käytävillä.

 

Aamu alkoi aikaisin, kun abit saapuivat koululle pukujensa kanssa. Ensimmäisenä aikataulussa oli rehtorin kuljetus koululle. Rehtori puettiin cowboy-asuun, ja hänet tuotiin koulun pihalle hevosella.

 

Rehtorin vastaanoton jälkeen oli  abien vuoro kierrellä lukion ja yläasteen puolella heittelemässä karkkia nuoremmille opiskelijoille.

Aikainen aamu oli rankka batmanille.

Eläimet ovat jo pitkään olleet suosittuja pukuvalintoja penkkareissa.

 

Seuraavaksi vuorossa oli abien ruokailu, jossa opettajat tarjoilivat ruoan oppilaille. Abit saivat nauttia kananugeteista, ranskalaisista ja jäätelöstä. Myös kasvisvaihtoehto oli mahdollinen.

 

Abishow oli tarkasti suunniteltu ja täynnä erilaista ohjelmaa. Ryhmänohjaajatkin saivat osallistua, kun heidät kutsuttiin lavalle.

Ryhmänohjaajat pukivat ylleen myös valkoiset mekot.

Abit saivat myös kisata keskenään. Kisaan osallistuivat cheerleader, vanki ja lumikki.

Lopuksi vuorossa oli vielä abien yhteislaulu.

 

Abishown jälkeen oli vuorossa kaikkein odotetuin osuus: rekka-ajelu. Abeilla oli käytössä kolme rekkaa, joiden reunoja koristivat itse tehdyt lakanat.

 

Kiitos kaikille, jotka tekivät penkkaripäivästä mukavan kaikille!

 

Kuvat: Daniel Levander

 

Avatar photo
Vilhelmiina Loppukaarre

Golfia pelaava ja kirjallisuudesta sekä elokuvista kiinnostunut kakkonen Tuusulasta.