Abivuoden ajatuksia

Abivuoden ajatuksia

Abien viimeinen opiskeluviikko on lähtenyt käyntiin, ja kohta saapuukin kauan odotettu #tj0 ja penkkarit. Vaikka penkkarit ja lukuloma lähestyvätkin kovaa vauhtia, on silti jäljellä paljon koulutehtäviä. Prelit odottavat aivan kulman takana, ja sen lisäksi keväällä valmistuvien abien täytyy saada viimeisetkin kurssit kasaan ja suoritetuksi. 

Abivuosi on mennyt aivan hurjan nopeasti ohi, ja tuntuukin oudolta, että pian lukio on käyty loppuun. Abivuoden viimeisillä viikoilla onkin hyvä muistella tapahtumia, joihin lukion aikana on osallistunut, kuten esimerkiksi vanhojen tansseja. Lukioaika on ollut täynnä ikimuistoisia hetkiä ja paljon uusia kaverisuhteita. Lukulomalle lähdetään hyvin mielin ja valmiina viimeiseen suureen puristukseen, kun valmistaudumme kevään ylppäreihin. Sen jälkeen on lupa hengähtää ja rauhoittua.

Vielä stressi painaa hetken aikaa päälle, eikä viimeisestä viikosta huolimatta saa vielä lipsua ohi on -tunnelmiin. Kalenteri on täynnä tapahtumia ja muistutuksia, deadlinet huutavat korvan juuressa, abigaalan valmistelu on kovassa vauhdissa, ja penkkaripäivä kaipaa vielä muutakin suunnittelua. Voin myös omasta puolestani puoltaa mottoa siitä, että lukio on ihmisen parasta aikaa. Lukion aikana on kertynyt huikeita muistoja ja pään täydeltä tietoja ja taitoja. 

Omalla tavallaan koulun loppuminen on haikeaa. Monet kaverit lähtevät opiskelemaan ja hajaantuvat ympäri maailmaa. Kaverisuhteita siis varmasti katkeaa, kun lukion ovista astutaan ulos viimeisen kerran. Myös koulun ihania opettajia tulee ikävä. Kuitenkin kohta on aika jatkaa eteenpäin elämässä ja kohti uusia haasteita.

Abeille toivotan voimia vielä viimeisiin puristuksiin ja kevään ylioppilaskirjoituksiin, joiden jälkeen pääsemme juhlimaan valkolakki päässä ja hymyssä suin! Tsemppiä myös jokaiselle Hyve-lehdenn lukijalle tulevaan päättöviikkoon.

Avatar photo
Iina Pelander

Iloinen, koiria rakastava lukiolainen, harrastuksena Netflixin ylikulutus! Hyve-lehden toinen päätoimittaja