Mämmit housuissa

Mämmit housuissa

pääkirjotuskuva1 2

Pääsiäisen suurin murhenäytelmä on usein perheriita, joka saa alkunsa ”Haluatko mämmiä?” -kysymyksestä. Mämmi jakaa Suomen kahtia.

Itse lukeudun tähän oikeamieliseen koulukuntaan, joka syö mämmiä hyvällä ruokahalulla Sibeliuksen soidessa taustalla. Perustelunani mämmin hienoudelle riittänee se, että mämmin ulkonäkö ei juurikaan muutu matkalla lautaselta vessanpönttöön. Olen myös kerran keskellä kuuminta elokuuta etsinyt Porvoosta mämmiä lukion Kiina-projektissa mukana olleelle kiinalaiselle vieraalleni nautittavaksi. Kiinalaisen ensireaktio oli lähes yhtä upea kuin sen porvoolaiskaupan myyjän, jolta tiedustelin mämmin saatavuutta. Lopulta mämmi kuitenkin maistui kiinalaiselle yllättävän hyvin.

Mämmisestä pääkirjoituksen alusta huolimatta Hyve ei tarjoa tällä kertaa valitettavasti mämmiarvostelua, mutta ehkä ensi vuonna sitten. Sen sijaan tyydymme haukkumaan lähes jokaisen suklaamunan pääsiäisen suuressa suklaamuna-arvostelussa.[poll id=”14″]

Mämmin ulkonäöstä johtuen jokainen varmasti tietää, mitä tarkoittaa, kun mämmit ovat housuissa. Viime aikoina meillä lukiolaisilla tämä kyseinen tilanne on tullut varmasti tutuksi. Abeilla tilanteita on aiheuttanut tietysti tappavat yo-kirjoitukset ja nyt loppumaisillaan oleva AMK- ja yliopistohaku. Muille Hyrylän lukiolaisille vatsanväänteitä puolestaan aiheuttaa meneillään oleva koeviikko. Mutta onneksi on pääsiäisloma, jonka voi pyhittää kokonaan opiskeluun!

Työnhakukin on jännä paikka. Tähän ainakin vetosi eräs Hyveenkin toimittaja, joka ei hoitanut hommaansa ajoissa. Työhaastattelu jännittää varmasti joka kerta, vaikka vastassa ei olisi edes Hjallis Harkimo. Vielä enemmän mämmiä pöksyyn pukkaa, kun odottaa vastausta työhön pääsystä.

Silti, vaikka olisi kuinka mämmikoura, pitää mämmin kohtaamiseen kerätä rohkeutta. Ensimmäinen lusikallinen on pahin. Jokaiselle näitä tilanteita tulee jossain vaiheessa vastaan, niin myös Hyveellä. Kerromme nimittäin suurista muutoksista huhtikuussa. Minulla on ainakin mämmit housuissa.

PS. Angry Birdsin vihreille sioille munarikasta pääsiäistä.

Avatar photo
Joona Kosloff

Lehden ensimmäinen ja pitkäaikainen päätoimittaja, joka tunnetaan myös Hyveen isänä. Inhoaa vieläkin suolakurkkuja hampurilaisen välissä ja yrittää hillitä muroaddiktiotaan aamuisin.