Kasviksia ja hedelmiä tulisi syödä päivässä noin puoli kiloa. Etenkin opiskelijan arjessa aika on niukilla ja moni tyytyykin vain leipään tai muuhun vastaavaan. Energiset vihersmoothiet ovat kuitenkin helppo ja vaivaton…
Onko tavoitteellisuus tie hyviin tuloksiin?
Ensimmäiset ylioppilaskirjoitukset ovat suurimmalla osalla meistä abeista nyt ohitse ja pääsemme huokaisemaan helpotuksesta. Kirjoituksiin liittyi paljon erilaisia tuntemuksia: stressiä, odotusta, onnistumista, pettymystä, jännitystä, ylpeyttä … kaikkea laidasta laitaan. Varsinkin nyt…
Nuoret, me loistamme!
Kesäloma, ja sen myötä abivuosi, lähestyvät hurjaa vauhtia. Pysähdyinkin miettimään, mitä kaikkea olen ehtinyt kokea ja saavuttaa näinä lukion kahtena ensimmäisenä vuotena. Yläasteella ja lukioon hakiessani en olisi ikinä voinut…
Kesämuoti 2018!
Kesä odottaa ihan nurkan takana, mutta kuinka pukeutua pitkän ja kylmän villasukkakauden jälkeen? Kesälle 2018 on luotu jo mittavia erilaisia trendikattauksia, joista nyt esitellään muutamia: Laventeli Laventeli on kesän trendivärien…
Platonin Akatemiassa oli ”Maailma kylässä”
Tuusulan lukiossa tuttu Platonin Akatemia järjestettiin tänä vuonna kolmessa eri osassa. Tänä vuonna Platonin Akatemian ydinkysymys oli “Miksi?”. Erilaisissa tapahtumissa ja pisteissä käsiteltiin kysymystä erilaisista näkökulmista. Platonin Akatemian ensimmäinen osa…
Luota tulevaisuuteen
Lukion toisena vuotena on ollut jatkuvasti vahvasti esillä, varsinkin opinto-ohjauksen tunneilla, tulevaisuuden suunnitelmat jatko-opintojen suhteen. Myös vieraissa kielissä on harjoiteltu työpaikkoihin hakemista ja jatko-opintoihin liittyvää sanastoa. Aihe tulee siis koko…
Kiinnostavatko lääketieteet? Meilahden opettavainen kampuspäivä avasi silmiä jatko-opinnoille
Tuusulan lukion opo2-kurssilla järjestetään keväällä erilaisia kampuspäiviä, joiden kuuluisi vähän avartaa erilaisia jatko-opiskelusuuntia ja -mahdollisuuksia meille nuorille. Ensimmäinen kampuspäivä sijoittui Helsingin yliopiston Meilahden lääketieteelliseen tiedekuntaan. Lähdimme koululta tilausbussilla yhdessä Jokelan…
Väsyttää eivätkä kokeetkaan suju, mikä mättää?
Päättöviikko on taas käynnissä, ja itselläni on tällä hetkellä kaksi koetta tehtynä ja tuplasti sen verran jäljellä. Lisäksi Wanhojen tanssiharjoitukset etenevät hyvää vauhtia, ja itse tapahtumapäiväkin on jo aivan kulman…
Vegaanivillitys
Vegaanius on yleistynyt viime vuosien aikana huimasti. Vegaani-sanalla on kuitenkin usein hiukan negstiivinen sävy, joka johtuu ajatuksesta stereotyyppisestä vegaanista, joka mainostaa vegaaniuttaan kaikille aina vain mahdollisuuden tullessa. Ihmisillä on monia…
Petollinen flunssakausi
Talviaika on ihanaa: jouluaatto lähestyy lähestymistään ja tunnelma on käsinkosketeltava. Joululahjoja on hankittu, ja jouluherkkuja saattaa löytää keittiöstä odottamassa herkuttelijaa. Ihanat paksut neuleet on kaivettu esille vaatekaapin pohjalta, ja kaikkien…