Liikkumista syyslomalla!

Syysloma kolkuttelee koululaisten ovella, joten mikä olisi parempaa kuin ulkona liikkuminen. Varsinkin kun kelit ovat olleet todella mukavat ja jatkuvat syyslomallakin, ei voi löytyä tekosyitä olla lähtemättä ulos. Tarpeellinen liikuntavarustus pitää muistaa, sadekelillä tuulitakki- ja housut, aurinkoisella kelillä mukavat verkkarit ja huppari päälle.  Tuusulassa hyviä ulkona liikkumispaikkoja on urheilukeskuksessa. Siellä…

lue lisää

Liikutko sinä tarpeeksi?

Nuorten liikunta ja liikkumattomuus on ajankohtainen aihe. Lasten liikuntatutkimus paljastaa lasten alhaisen mielenkiinnon liikuntaa kohtaan. Aihe on tärkeä, koska nuoret liikkuvat liian vähän. Teko eli Terve koululainen -sivuston mukaan alle puolet nuorista liikkuu liikuntasuositusten mukaisesti. Mitä hyötyä liikunnasta sitten on? Liikunta on merkittävä osa kasvun ja kehityksen turvaamista. Tämän lisäksi…

lue lisää

Uusia tuulia liikuntaan!

Olemme saaneet lukiollemme uusia yhteistyökumppaneita, jotka mahdollistavat monipuolisemman liikuntatoiminnan koulupäivän aikana. Uusien yhteistyökumppaneidemme ansiosta lukiomme opiskelijat pääsevät nykyään myös Tuusulan uimahalliin ja urheilukeskuksen Tenniskeskukseen hakemaan virkistystä koulupäiväänsä. Olemme saaneet myös viikon päätteeksi rentouttavan ja virkistävän joogatauon, joka järjestetään lähes joka perjantai.  Olet saattanut kuulla, että lukiomme on jo jonkin aikaa…

lue lisää

Aamupäivä täynnä uusia liikuntakokemuksia

Lukiossamme toimii Liikkuva lukio -ryhmä, joka pyrkii lisäämään liikuntaa opiskelijoiden jokapäiväiseen elämään. Liityimme lukuvuoden alussa mukaan toimintaan, ja pääsimme heti suunnittelemaan ja järjestämään liikunnallista tapahtumaa koko lukiolle. Kuten viime vuonnakin, lähdimme suunnittelemaan salibandyturnausta, jonka yhteydessä opiskelijat viettivät aamupäivän liikkuen. Suunnittelut aloitettiin miettimällä, mistä lajeista tai liikuntamuodoista opiskelijat olisivat kiinnostuneita. Otimme…

lue lisää

Hauskaa ja huoletonta kuntoilua

Lukiossamme voi valita valtakunnallisen syventävän kuntoliikunnan kurssin (LIT5). Kurssi on tarkoitettu eritoten lukion ensimmäisen ja toisen luokan tytöille. Pojat voivat valita myös heille järjestetyn samanlaisen kurssin (LIP5). Kurssi olisi tärkeää ja suositeltavaa valita, jos on suunnittelemassa liikunnan lukiodiplomin suorittamista. Valinnainen kuntoliikunnan kurssi eroaa pakollisen liikunnan kursseista. Kurssilla otettiin todella hyvin…

lue lisää

HIFK vai Jokerit, Sirje Grönholm ja Teemu Kukkonen?

Keravalainen Teemu Kukkonen ja järvenpääläinen Sirje Grönholm vastaavat koko Hyrylän lukion liikunnan opetuksesta. Lisäksi vanhojen tanssit, liikuntakisatapahtumat ja turnaukset sekä juhlatilaisuudet ovat koulussamme vakaalla kokeneella pohjalla, sillä Grönholm on ollut liikunnanopettajana hienot 20 vuotta ja Kukkonen Tuusulan kunnan palveluksessa vuodesta 1999 lähtien. Hyrylän koulukeskuksessa Kukkonen on opettanut vuodesta 2008 alkaen….

lue lisää