Avainsana-arkisto: loma

Liikkumista syyslomalla!

Syysloma kolkuttelee koululaisten ovella, joten mikä olisi parempaa kuin ulkona liikkuminen. Varsinkin kun kelit ovat olleet todella mukavat ja jatkuvat syyslomallakin, ei voi löytyä tekosyitä olla lähtemättä ulos. Tarpeellinen liikuntavarustus pitää muistaa, sadekelillä tuulitakki- ja housut, aurinkoisella kelillä mukavat verkkarit ja huppari päälle. 

Tuusulassa hyviä ulkona liikkumispaikkoja on urheilukeskuksessa. Siellä on tarjolla kaikkea: kuntoportaat, kolme jalkapallokenttää, jääkiekkohalli ja Tuusulan Tenniskeskus, jossa voi pelata tennistä, sulkapalloa, padelia, squashia, salibandyä ja pingistä. Eikä siinä kaikki, vielä on frisbeegolfrata, skeittiparkki, uimapaikka, talvisin hiihtolatuja, BMX-rata ja yleisurheilukenttä. Eli toisin sanoen tekemistä riittää koko syyslomaksi! 

Jokainen meistä voisi ottaa haasteen vastaan siitä, että oikeasti liikkuu ja tekee jotakin syyslomalla. Me tarvitsemme energiaa ja meidän lihastemme, aivojemme, keuhkojemme ja kaikkien elimiemme pitää saada tehdä töitä välillä, jotta pysymme terveinä.

– “20 minutes of doing something is more valuable than 20 hours of thinking about doing something.”

Ihana, lämmin Aurinko

Päivät ovat pidentyneet, ja lämpömittari on ehtinyt käydä jo muutamaan otteeseen yli kahdenkymmenen asteen. Useat uskolliset auringonpalvojat ovat ehtineet polttaa nahkansa (…muistakaa se aurinkorasva) tai ainakin hankkia kiitettävät bikinirajat. Kesän ensimmäiset jäätelöt on käyty nautiskelemassa, ja siitepölyallergikot ovat joutuneet kaivamaan lääkkeet taas esille. Abit saavat aivan pian lakit päähänsä, kaikki heidän kova työnsä palkitaan vihdoin. Kauan odotettu kesä on täällä, ja kohta pääsemme jo juoksemaan kesälaitumille vailla huolen häivää.

 

Viime päivinä olen itsekin havahtunut siihen, että kouluaamuisin herääminen on paljon helpompaa ja koulussakin oma fiilis on huomattavasti energisempi, kun aurinko paistaa ulkona kirkkaana. Tuo ihana D-vitamiinin tuottaja, mielialan virkistäjä, aurinko! Se houkuttelee meitä nuoriakin viettämään yhä enemmän aikaa ulkona ja kavereiden kanssa porukalla. Urheilukeskus, koulujen peliareenat, uimapaikat ja jäätelökioskit keräävät kävijöitä. Aurinkoisesta säästä meidän kannattaakin nauttia nyt täysin rinnoin, koska eiväthän meillä täällä Suomessa ihanat kesäsäät ole lainkaan itsestäänselvyys.

 

Aurinkoiset kelit, ja kesä ylipäätänsäkin, avaavat ovia uusille kokemuksille. Ole rohkea ja tartu tilaisuuksiin avoimin mielin! Vain oma mielikuvituksesi on rajana: Leikkaisiko uuden hiustyylin? Matkustaisiko ulkomaille? Opettelisiko surffaamaan? Tutkitusti auringon valo lisää ihmisten fyysistä ja liikunnallista aktiivisuutta. Miten olisikin siis, jos kokeilisit uudenlaista liikuntaa? Esimerkiksi frisbeegolf on ollut viime aikoina kovasti nuorten suosiossa, ja sen pelaamiseen on tarjottu mahdollisuus monilla asuinalueilla. Kokoa kaveriporukka, ottakaa kylmää juotavaa ja pientä naposteltavaa mukaan ja lähtekää kokeilemaan frisbeegolffia!

 

Joillekin kesäloman alkaminen saa aikaan ristiriitaisia tunteita. Koulumme vaihto-oppilaiden aika Suomessa lähenee päivä päivältä loppuaan, ja jäämme kaipaamaan heidän naurua ja energiaa. Voitkin tästä numerosta lukea vaihto-oppilaidemme haastattelun, ja saada selville muun muassa heidän lempiruokansa Suomessa!

 

Hyve-lehden toimitus toivottaa aurinkoista ja iloista kesälomaa kaikille!

 

Arki – ystävä vai vihollinen?

Nyt kun lukuvuosi on taas vierähtänyt, loma alussa ja monilla koulumme opiskelijoilla ja opettajilla arki vähäksi aikaa heitettynä sivuun, on jokaisen hyvä pysähtyä hetkeksi pohtimaan omaa suhdettaan arkeen. Mitä arki oikeastaan ylipäätään on? Jokaisen ihmisen arki on erilainen, mutta yleisesti ottaen arki ymmärretään yleensä loman, vapaapäivien ja pyhien vastakohdaksi, kokonaisuudeksi, johon kuuluu muun muassa töissä tai koulussa käyntiä, jokapäiväisiä rutiineja ja kotitöitä.

Arjesta puhuttaessa kuulee usein sellaisia ilmauksia kuin “harmaa arki” tai “arkinen raadanta”. Tämä ei kuulosta kovin imartelevalta. Onko arki oikeasti jotain niin masentavaa ja kamalaa? Toisaalta esimerkiksi mediassa, kuten lehdissä tai internetissä, voi usein nähdä annettavan neuvoja muun muassa arjen rakastamiseen tai sen ottamisesta hallintaan. Onko arki itse asiassa ystävämme vai vihollisemme?
Loppujen lopuksi voisi olla parasta suhtautua asiaan neutraalimmin: ei arkea tarvitse rakastaa, mutta ei sitä ole tarkoitus myöskään vihata. Tärkeintä on, että arki toimii ja että se on luonnollinen osa jokapäiväistä elämää. Alkava loma taas muodostaa sille hyvän vastapainon. Loman alkaessa on hyvä päästää arkikin joksikin aikaa vapaalle, jotta sen jaksaa taas syksyllä uuden lukuvuoden alkaessa sitten ystävänä toivottaa takaisin elämäänsä.