Oma koti kullan kallis

Ihana oma postilaatikko, jonne ilmestyy välillä muutakin kuin mainoksia. Omilleen muutto voi olla jännittävä tapahtuma nuoren elämässä. Minulle se ei kuitenkaan jostain kumman syystä ole ollut. Tuntuu pikemminkin siltä, että olen yöpynyt muutaman yön ylimääräistä itsepalveluhotellissa. Itsenäisyyteni alku oli melko pehmeä, sillä vanhempani jakoivat neuvoja auliisti ja jopa auttoivat Ikean huonekalujen…

lue lisää

Mitä kannattaa katsoa?

Tänä vuonna ilmestyy monia jatko-osia, mutta myös uusia sarjoja ja elokuvia. Nappaa tästä katsottavaksi puhutuimmat uutuudet! Daredevil   Daredevil, jo katsottavana oleva Netflixin (ja Marvelin) alkuperäissarja, on saavuttanut huikeat katsojaluvut – 4,4 miljoonaa katsojaa ympäri maailman 11 ensimmäisen päivän aikana. Hartaana supersankarifanina katsoin Daredevilin heti kun suinkin pystyin. Kiljuin riemusta…

lue lisää

Mitä muuttaisit maailmassa, Ansa Huhtala-Kuokka?

  Päästäksemme lähemmäs opettajia haastattelemme heitä koulun lehteemme. Tällä kertaa vuorossa on Ansa Huhtala-Kuokka, joka on opettanut koulussamme jo jonkin aikaa. Pääosin Huhtala-Kuokka opettaa englantia, jonka lisäksi myös ruotsia. Pidätkö jostakin englannin aksentista erityisesti? (esim. skotti, aussi, kanada…) – Brittiaksentti on kiva, katson sarjojakin sen vuoksi. Haluaisitko asua ulkomailla? – Kyllä…

lue lisää

Tee-se-itse neulanreikäkamera

[stextbox id=”tietolaatikko” caption=”Tarvitset:”] Tulitikkuaskin Mattoveitsen Mustaa teippiä Mustaa maalia ja pensselin tai mustan tussin Sinitarraa Mahdollisimman pienen neulan Esim. margariinipaketin tai jogurttipurkin kannesta tai alumiinifoliosta palasen [/stextbox]   1. Tee reikä tulitikkuaskin keskelle mattoveitsellä tai saksilla (mieluiten ilman tällaisia röpelöisiä reunoja!) 2. Maalaa tai tussaa tulitikkurasian (tai jonkun muun rasian)…

lue lisää

Kaamosmasennustako? Nythän on kevät!

En jaksaisi nousta sängystä. Mikään määrä unta ei voisi auttaa tähän väsymykseen, jota tunnen juuri nyt. Se pysyy eikä lähde, ehkä kesäloma auttaa. Mietin tuntemuksiani. Mikä minulla on? Kilpirauhasen vajaatoiminta, masennus? Epäilen kuitenkin opiskelijan burnouttia eli loppuunpalamista. Mitä tässä nyt jaksaisi tehdä? Istuttaa kukkasipuleita? Ei. Syödä? Eipä tee mieli. Nukkua?…

lue lisää

Tervetuloa kuviskerhoon!

Torstaina kello on 14.48. Luokassa 7 vallitsee hilpeä tunnelma. Kuvataidekerho on juuri alkanut, ja oppilaat ilmestyvät tasaiseen tahtiin luokkaan. Pian kaikki ovat koolla, ja luokassa kuuluu naurua ja piirtävien kynien ääntä. Kuviskerhoa on pidetty jo viime lukuvuodesta lähtien. Kerhon pitäminen kolmannessa jaksossa on tainnut muodostua traditioksi. Kerhossa on teema, joka…

lue lisää

Keittäjät kehiin

Joka koulupäivä saamme ilmaisen, ravitsevan lounaan ruokalassamme. Tarjolla on lisäksi maksullista välipalaa kello kahdelta. Mistä ruoka tulee, ja keitä oikein ovat ihmiset tiskin takana? Päätin lähteä selvittämään näitä asioita motiiveinani ilmaisen kouluruuan arvostuksen lisääminen, ruokalassa sotkemisen karsiminen ja ruuan pois heittämisen vähentäminen. Niin, ja muistakaa, että jos ette kiitä astioita…

lue lisää

Nettiin muutakin kuin trollaajia ja kukkahattutätejä

Luen usein vapaa-ajallani internetin keskustelupalstoja. Caps lockin käytttö, huuto-, kysymysmerkkien ja kirjoitusvirheiden määrä on ärsyttävä, ellei jopa järkyttävä. Oletetaan, että nämä henkilöt viestien takana ovat yli 18-vuotiaita aikuisia. Miksi viestit ovat niin sekavia? Eikö vihoissaan ehdi edes vilkaista aikaansaannostaan, ennen kuin sen lähettää? Pitäisi se kyllä huomata, jos oma tuotos on…

lue lisää

Kymmenen tapaa tappaa tylsyys

Yleisenä ongelmana on se, että vaikka tekemistä olisi, se ei kiinnosta juuri sillä hetkellä tai on loppuunkulunutta. Mitä tehdä, kun ulkona on pimeä ja syksy on pitkällä? Olen koonnut kymmenen vinkkiä, jotta voisit hankkiutua tylsyydestä eroon.   1. Aivot liikkeelle peleistä Tutkimuksissa on todettu erilaisten älypelien, kuten sudokun ja ristikon,…

lue lisää

Taiteilija tentattavana

Tapasin Julia Talvitien ensimmäistä kertaa kuvataiteen tunnilla vuosi sitten. Aina musiikkia kuunteleva punatukkainen hiljainen tyttö osoittautuikin huumorintajuiseksi, herkästi nauravaksi ja puheliaaksi. Hän luonnehtii itseään mielikuvituksettomaksi ihmiseksi. Nyt pääsin haastattelemaan tätä ujoa henkilöä. Mistä saat tai haet inspiraatiota? – No en varsinaisesti saa inspiraatiota. Mutta jos löydän jonkin hienon valokuvan niin…

lue lisää