Palataan alkuun ajassa taaksepäin. Kahdeksan vuotta sitten olin pieni mukula, jonka elämä oli suhteellisen mutkatonta. Kävin koulussa, harkoissa, leikin ja ajattelin, että tällaista elämän kuuluukin olla: helppoa. Palataan nyt nuo kahdeksan vuotta takasinpäin, nykyhetkeen. Mikä on muuttunut? Ei oikeastaan mikään muu kuin oikeastaan kaikki. Elämähän koostuu aikalailla samoista palasista kuin…
Kiinnostavatko lääketieteet? Meilahden opettavainen kampuspäivä avasi silmiä jatko-opinnoille

Tuusulan lukion opo2-kurssilla järjestetään keväällä erilaisia kampuspäiviä, joiden kuuluisi vähän avartaa erilaisia jatko-opiskelusuuntia ja -mahdollisuuksia meille nuorille. Ensimmäinen kampuspäivä sijoittui Helsingin yliopiston Meilahden lääketieteelliseen tiedekuntaan. Lähdimme koululta tilausbussilla yhdessä Jokelan toimipisteen kanssa kohti Meilahtea. Bussissa meille arvottiin ryhmät, joissa kiertäisimme yhden pakollisen pajan. Meidän piti osallistua myös kahdelle luennolle, jotka…
Onko jo aika kynättömälle opiskelulle?

Lukuvuoden alussa tuntui, että sähköisesti opiskeleminen on yleistynyt mielettömästi ja jokaisella kurssilla on joku, joka tekee muistiinpanonsa ilman lyijykynää ja vihkoa. Toisen jakson alussa minultakin loppui kärsivällisyys käsin kirjoittamisen huonoihin puoliin ja päätin kokeilla muistiinpanojen tekemistä tietokoneella kaikissa reaaliaineissani (paitsi fysiikassa, koska ajattelin kaavojen kirjoittamisen olevan hitaampaa tietokoneella kuin käsin). Olin…
Digivinkki: Luulitko osaavasi googlata?

Googlen hakukone on nykyään osa monen ihmisen arkipäiväistä elämää. Googlaamalla löytää helposti tarvitsemansa tiedon, jos vain osaa keksiä oikean hakusanan. Ja tämä onkin monen ihmisen kohdalla ongelma. Tässä digivinkissä esittelenkin tapoja tehostaa googlaamistasi, ja artikkelin loppuun päästessäsi oletkin jo Internetin Sherlock Holmes. Hakusanan valitseminen Yleisesti ottaen kannattaa käyttää lyhyttä…
Digivinkki: Tietoturva kuntoon kesäksi!

Tietoturva-asioista on viime aikoina kohistu mediassa, ja varsinkin suositun Java-ympäristön tietoturvaongelmista on ollut paljon juttua viime aikoina. Tämänkertaisessa digivinkissä neuvon, miten Java-ympäristön ongelmallisen selainlaajennuksen saa pois päältä, ja esittelen muutamia virustorjuntaohjelmistoja Windowsille. Javan poistaminen selaimesta Java on ollut viime aikoina paljon otsikoissa tietoturvaongelmiensa vuoksi. Monet ammattilaiset suosittelevat koko Javan poistamista…
Digivinkki: Selain siistiksi talven jäljiltä

Kevät kolkuttelee jo ovella, ja monissa kodeissa alkaa pian olla aika kevätsiivoukselle. Usein, kun käytän jonkun muun ihmisen tietokonetta kuin omaani, huomaan, että monella on selain täynnä turhia työkalupalkkeja. Tässä Hyveen digivinkissä neuvotaankin kädestä pitäen, miten suoritat kevätsiivouksen selaimellesi! Huomaa, että opas koskee tällä kertaa vain Windows-käyttäjiä, koska pienen selvittelyn…
Kokeilemisen arvoinen tiiliseinä

Microsoft kertoi vuoden 2011 keväällä ensimmäisen kerran uudesta tulevasta Windowsista. Kuluttajat ajattelevat joka toisen Windows-version olevan epäonnistunut. Muun muassa Windows Vistassa oli paljon moitittavaa ja vastaavasti sen seuraaja Windows 7 oli melko onnistunut. Odotukset onnistumisesta on kovat, ja Windows 8:aan kohdistuu paineita rikkoa jo säännöksi muodostunut perinne. Tekniikkamarkkinat ovat koko…
Android vs. iOS, kumpi voittaa?

Hyveen toimittajat ovat tapelleet jo pitkään kaikesta. Uudenvuodenlupauksena toimittajamme lupasivat, etteivät enää tappele salaa keskenään, vaan tekevät jokaisesta tappelusta artikkelin. Ensimmäisenä vuoroon pääsivät Hyveen nuoret tekniikan riitapukarit, aiheenaan se perinteinen Android vastaan iOS. Lue väittely ja äänestä lopuksi väittelyn voittaja sivun alareunasta löytyvässä kyselyssä! Puolustavan osapuolen puheenvuorot on kursivoitu. Väite:…
TI-Nspire CX CAS – hintansa väärti?

Varsinkin moni pitkän matematiikan lukija joutuu hankkimaan useita satoja euroja maksavan laskimen. Kirjakaupat ja opettajat suosittelevat TI-Nspire CX CAS laskinta lähes poikkeuksetta, mutta onko se lähes kahdensadan euron hintansa veroinen? Päätimme selvittää asiaa tutkimalla muutamia TI-Nspiren hienoimpia ominaisuuksia. Yksikkömuunnokset Harva tietää, että TI-Nspire CX CAS osaa tehdä myös yksikkömuunnoksia….