Onko jo aika kynättömälle opiskelulle?

Onko jo aika kynättömälle opiskelulle?

IMG_6075 kopio

Lukuvuoden alussa tuntui, että sähköisesti opiskeleminen on yleistynyt mielettömästi ja jokaisella kurssilla on joku, joka tekee muistiinpanonsa ilman lyijykynää ja vihkoa. Toisen jakson alussa minultakin loppui kärsivällisyys käsin kirjoittamisen huonoihin puoliin ja päätin kokeilla  muistiinpanojen tekemistä tietokoneella kaikissa reaaliaineissani (paitsi fysiikassa, koska ajattelin kaavojen kirjoittamisen olevan hitaampaa tietokoneella kuin käsin).

Olin pohtinut sähköisen opiskelun mahdollisuuksia jo kuukausia, mutta en ollut osannut päättää, millaisella laitteistolla ja ohjelmistolla helppous, selkeys ja nopeus toteutuisivat parhaassa suhteessa. Jakson muutama ensimmäinen päivä menikin eri vaihtoehtoja kokeillen. Lopulta sain itseäni eniten miellyttävän lopputuloksen kirjoittamalla Evernote-ohjelmalla ja ottamalla tunneilla annetuista monisteista kuvat Evernoten iPhone-sovelluksen asiakirjanskannaustoiminnolla.

Alkuun muistiinpanojen tekeminen sähköisesti tuntui oudolta, mutta todella mukavalta ja rennolta. Kirjoittaminen sujui paljon nopeammin kuin käsin, ja pelkkään kuuntelemiseen jäi enemmän aikaa. Tarvittaessa tiedonhankkiminen netistä sujui paljon vaivattomammin, ja käsialasta sai selvää vielä kokeeseen lukiessakin.

Jakson kuluessa vastaan tuli kuitenkin haasteita, jotka olisi ollut helpompi ratkaista lyijykynällä, mutten halunnut liata käsiäni nyt pienimmissäkään asioissa. Itsepäisyyteni takia jouduin pohtimaan tunteja muun muassa, kuinka saan tehtyä edes yksinkertaisen aikajanan. En löytänyt netistä tehtävääni sopivaa aikajanapohjaa ja lopulta minun täytyi tyytyä tekemään se itse Microsoft Excel -ohjelmalla. Tuskaa minulle tuotti myös joidenkin kaavioiden piirtäminen ja sanaristikoiden täyttö, mutta jakson loppua kohden työskentelyni hankalimmissakin asioissa nopeutui. Jakson aikana suurimman osan skannaamistani monisteita täytin Applen Esikatselu-sovelluksella (vastaa muokkausominaisuuksiltaan Microsoft Paint -ohjelmaa), sen keveyden ja yksinkertaisuuden vuoksi.

Aikajanan tekeminen tuotti ongelmia, mutta lopulta onnistuin siinä Excel-taulukkolaskentaohjelmalla.

Aikajanan tekeminen tuotti ongelmia, mutta lopulta onnistuin siinä Excel-taulukkolaskentaohjelmalla.

Kun käskynä oli piirtää monimutkaisimpia kuvia, en edes yrittänyt taiteilla kosketuslevyllä, vaan googletin kyseisistä asioista kuvia ja kopioin ne muistiinpanoihini. Koko jakson aikana löysin jokaisesta hiemankin monimutkaisemmasta piirroksesta jo valmiin kuvan googlaamalla englanniksi.

Lukiomme opettajien keskuudessa alkaa olla jo yleisempää käyttää kuin olla käyttämättä sosiaalista mediaa tai omia nettisivuja hyödyksi opetuksessa. Tietokoneella muistiinpanojen tekeminen antaa paremmat mahdollisuudet niiden käyttämiseen välittömästi tunnilla ja perehtyä samalla muuhun internetin laajaan materiaalivalikoimaan. Jos tunnin asiat jäävät epäselväksi, netistä löytyy varmasti lähes kaikkia koulussa opetettavia aiheita käsitteleviä opetusvideoita.

Näyttökuva Solu

Evernote-ohjelmalla sain lopulta itseäni eniten miellyttävän lopputuloksen.

Sähköisissä muistiinpanoissa parasta on mielestäni niiden muokattavuus. Tila ei varmasti lopu kesken, ja esseen keskelle voi lisätä uusia lauseita vielä lopetuksen kirjoittamisen jälkeenkin ilman monen sivun kumittamista. Muistiinpanot voi tarvittaessa jakaa helposti eteenpäin, ja niihin voi lisätä linkkejä esimerkiksi asiaan liittyviin videoihin, nettisivuihin tai karttoihin. Monet nykyaikaiset muistiinpano-ohjelmat tunnistavat kuvista myös tekstin, joten kokonaisista ”muistikirjoista” on helppo etsiä juuri tiettyä aihetta. Lisäksi useimmat ohjelmat synkronoivat muistiinpanot pilveen, joten ne ovat saatavilla kaikilla laitteilla tarvittaessa.

Kaiken kaikkiaan muistiinpanojen tekeminen sähköisesti on erittäin kätevä ja suositeltava tapa, mikäli jaksaa vaivata lihaksiaan päivittäin kantamalla tietokonetta muutaman todennäköisesti paljon kevyemmän vihon sijasta. Jotkut saattavat kuitenkin kokea, ettei kokeisiin tule luettua tietokoneelta tehdyistä muistiinpanoista, ja minunkin täytyi tulostaa ne keskittyäkseni paremmin. Joissakin aineissa, kuten matematiikassa, muistiinpanojen tekeminen tietokoneella, saattaa olla huono idea, mutta ainakin reaaliaineissa se onnistuu paremmin kuin hyvin!

Avatar photo
Miika Kosloff

Hyveen graafinen päätoimittaja vuosina 2013-2015. Harrastuksinaan tällä sopivasti perfektionistillä tekniikan ylioppilaalla on valo- ja videokuvauksen lisäksi lähinnä tekniikalla räplääminen.