Kokeilemisen arvoinen tiiliseinä

Kokeilemisen arvoinen tiiliseinä

Modern UI

Microsoft kertoi vuoden 2011 keväällä ensimmäisen kerran uudesta tulevasta Windowsista. Kuluttajat ajattelevat joka toisen Windows-version olevan epäonnistunut. Muun muassa Windows Vistassa oli paljon moitittavaa ja vastaavasti sen seuraaja Windows 7 oli melko onnistunut. Odotukset onnistumisesta on kovat, ja Windows 8:aan kohdistuu paineita rikkoa jo säännöksi muodostunut perinne.

Tekniikkamarkkinat ovat koko ajan kiristyneet, eivätkä pelkät kovat tehot ja sulava käyttöjärjestelmä riitä menestymiseen. Valmistajilta vaaditaan kokonaista ekosysteemiä, joka kattaa älypuhelimet, tabletit, älytelevisiot ja tietokoneet. Microsoft onkin tehnyt Windows 8:sta mahdollisimman hyvin yhteensopivan Windows Phonen ja Xbox-konsoliensa kanssa. Kaikkien niiden käyttöliittymistä on tehty samannäköisiä ja Windowsin brändi alkaa muistuttaa yhä enemmän värikästä tiiliseinää.

Windows 8:n sääsovellus.

Windows 8:n sääsovellus.

Myös Hyve haluaa ottaa selvää, onko uusi Windows 8 todella yhtä upea, kuin mainoksien pohjalta voisi kuvitella. Lyhyessä katsauksessamme testilaitteistona toimi Applen 13 tuumainen MacBook Pro, jolle ainakaan Windowsin asentaminen ei ollut erityisen hankalaa.

Modern UI eli entiseltä nimeltään Metro on Windows 8:n tyylikäs uusi aloitusnäyttö. Se on erittäin käyttäjäystävällinen ja antaa hyvän ensivaikutelman, kunhan pakolliset säädöt kosketuslevyyn on saatu asetettua. Ennen sitä uuden UI:n käyttäminen tuntui, kuin olisi yrittänyt vedellä tiiliseinää, johon on maalattu muutamia värikkäitä sovellusikoneja. Se nimittäin liikkui yhtä sulavasti. Alkuvaikeudet ohitettuani ja tajuttuani kunnolla sovellusten vaihtoeleet, käytöstä tuli varsin nopeaa ja luonnollista.

Windows 8:n mukana tuleva sovelluskauppa.

Windows 8:n mukana tuleva sovelluskauppa.

Vaikka Windows 8 on saatavilla myös tableteille ainoastaan Modern UI -käyttöliittymällä, tietokoneversiossa toimii myös tavallinen työpöytänäkymä. Tämä tarkoittaa kaikkien vanhojen Windows-sovellusten toimimista edelleenkin. Modern UI:n Windows-kauppa onkin vielä aivan liian pieni ollakseen ainoa sovellusten hankintalähde. Vähäinen sovellustarjonta johtaakin automaattisesti vähäisen Modern UI:n käyttöön ja työpöytäsovellusten jäämiseen pääosaan. Ilman työpöytää käyttäminen jää tablettijen tasolle, Windows 8-tableteissa pyörivät nimittäin vain nämä Modern UI -sovellukset.

Ilta-Sanomien uutissovellus Modern UI:lle.

Ilta-Sanomien uutissovellus Modern UI:lle.

Windows 8:ssa voit katsella helposti sarjoja ja elokuvia Netflixistä!

Windows 8:ssa voit katsella helposti sarjoja ja elokuvia Netflixistä!

Microsoftin mukaan Windows-kaupassa on helmikuussa jo 100 000 sovellusta, minkä pitäisi kattaa hyvin pitkälti tavallisen käyttäjän sovellustarpeet. Suomalaisista muun muassa Ilta-Sanomat, YLE, Mtv3, Valio, Finnair, Huuto.net, Nordea ja Elisa ovat tehneet omat sovelluksensa kauppaan. Muita lataamisen arvoisia sovelluksia ovat Netflix, TuneIn Radio, Wordament ja Wikipedia. Lähes kaikkien Windows 8 -sovellusten ulkoasu noudattaa samaa kaavaa ja sovellukset toimivat erinomaisesti sekä kokonäytöllä tai toisen sovelluksen kesken Snapped view:llä. Valitettavasti montaa näyttöä käyttäessä vain yksi näyttö voi pyörittää Windows 8 -sovelluksia. Toivottavasti tähän on tulossa parannuksia jo lähiaikoina.

Wordament-peli.

Wordament-peli.

Windows 8:n mukana on tullut myös uusi Snapped view -toiminto. Se antaa mahdollisuuden ajaa kahta Modern UI:n ohjelmaa tai yhtä Modern UI-ohjelmaa ja työpöytäsovelluksia jaetulla näytöllä. Esimerkiksi Viestit-sovellus on erittäin käytännöllinen pienemmässä tilassa, kun ei tarvitse antaa koko näyttöä sen käyttöön jutellakseen vaikka Facebookissa. Samalla voi pelata vaikka Wordamenttia.

Microsoft on mainostanut Windows 8:n kosketuseleitä paljon, ja odotukset olivatkin melko korkealla. Mac OS X:n käyttäjänä olen tottunut käyttämään ainoastaan kosketuslevyä koko ajan ja eleet ovat siten aina välttämättömässä käytössä. Ensimmäinen pettymys Windowsin eleissä tuli vastaani kuitenkin jo heti alussa kun tajusin, ettei Windowsilla ole vakiona saatavilla niin sanottua ”luonnollista vieritystä”, eli sivusto ei liiku samaan suuntaan kuin sormeni. Windowsin käyttöön siirtyessä minun täytyi opetella uudestaan ”luonnoton vieritys”, mutta onneksi entisille Windowsin käyttäjillä tätä ongelmaa ei ole. Kosketuseleissä on vielä tässä vaiheessa paranneltavaa, koska ne eivät ole tarpeeksi herkkiä.

Blue screen -virheilmoitus.

Blue screen -virheilmoitus.

Windows 8:n yhteydessä on puhuttu paljon tyylikkyydestä ja raikkaudesta, jotka se tuo mukanaan. Uusi värikkäältä tiiliseinältä näyttävä ulkoasu on erittäin pirteä, ja jokainen voi tehdä seinästä omannäköisensä valitsemalla valmiista kuvioinneista taustan ja muuttamalla tiilien paikkaa ja kokoa. Työpöytä on pysynyt saman näköisenä kuin ennenkin, mutta ainakin blue screen on muokattu uuden ulkoasun mukaiseen uskoon. Sörkittyäni hieman Mac OS X:n puolen tiedostoja sain vahingossa uusitun blue screen -virheilmoitusruudun näkyviin, joka on myös kieltämättä paljon miellyttävämpi ja vähemmän kauhua herättävä kuin vanhemmissa Windowseissa.

Paineista huolimatta Windows 8 on melko hyvin onnistunut yhdistämään Microsoftin ekosysteemiä tiiviimmäksi ja samankaltaistamaan ulkoasua värikkääksi ja selkeäksi. Suosittelenkin kaikkia Windowsin käyttäjiä, jotka ovat kyllästyneet vähääkään nykyisiin versioihinsa tai haluavat kokeilla jotain uutta, päivittämään uusiutuneeseen Windows 8:in. Jos Windows löytyy jo, muutaman kympin hinta onkin varsin pieni korvaus kokonaan uudesta tiiliseinästä, vaikkei sitä tulisikaan käyttämään yhtä paljon kuin tavallista työpöytänäkymää. Kaikille, jotka eivät tällä hetkellä omista Windowsia, mutta ovat kiinnostuneita hankkimaan sellaisen, Windows 8 on suositeltava valinta. Ainakaan kannettavalle en enää itse ostaisi vanhempaa Windowsia.

Avatar photo
Miika Kosloff

Hyveen graafinen päätoimittaja vuosina 2013-2015. Harrastuksinaan tällä sopivasti perfektionistillä tekniikan ylioppilaalla on valo- ja videokuvauksen lisäksi lähinnä tekniikalla räplääminen.