Palataan alkuun ajassa taaksepäin. Kahdeksan vuotta sitten olin pieni mukula, jonka elämä oli suhteellisen mutkatonta. Kävin koulussa, harkoissa, leikin ja ajattelin, että tällaista elämän kuuluukin olla: helppoa. Palataan nyt nuo kahdeksan vuotta takasinpäin, nykyhetkeen. Mikä on muuttunut? Ei oikeastaan mikään muu kuin oikeastaan kaikki. Elämähän koostuu aikalailla samoista palasista kuin kahdeksan vuotta sitten, mutta silti jokin on radikaalisti muuttunut. Väitän, että se, mikä on oleellisesti muuttunut on, että sosiaalisesta mediasta on tullut järjettömän iso osa jokaisen nuoren elämää.
Ennen kuin kukaan ehtii puolustautua, aion väittää vastaan. Mietitäänpä arkielämän esimerkki. Menet bussilla iltapäiväruuhkan aikaan. Pieni katsaus kanssamatkustajiin, ja huomaat, että oikeastaan kaikki selaavat Instagramia ja Snapchattia, kuuntelevat musiikkia tai tuijottavat uusia Tiktokeja. Jos nyt ihan totta puhutaan, itsekin kuulun näihin kyseisiin matkustajiin, jotka suojautuvat muilta ihmisiltä sosiaalisen median avulla. Mutta juuri tämä onkin se ongelma. Sosiaalinen media on tuonut mukanaan paljon uutta ja ihmeellistä, mutta se on myös riistänyt monelta halun käyttää omia sosiaalisia taitojaan. Haluan puhua ihmisille, aidosti tutustua heihin ja muodostaa uusia ystävyyssuhteita.
Onko meistä tullut sitten sosiaalisen median orjia? Välillä tuntuu siltä, että luotamme sosiaaliseen mediaan enemmän kuin itseemme. Tästä hyvänä esimerkkinä on se, kuinka suuriksi ennakkoluulot kasvavat sosiaalisen median myötä. Nykypäivänä jokaisella ihmisellä tuntuu olevan jokaisesta jonkin näköinen mielipide ilman, että on edes koskaan tavannut kyseistä henkilöä. Turhauttavaa! Monella on sellainen kuva, että kun toista seuraa Instagramissa ja ollaan snäppikavereita, toisen tuntee läpikotaisin, vaikka oikeasti tietää vain murto-osan, jos edes sitäkään.
Tulee oikeastaan aika surullinen olo, kun ajattelee, että esimerkiksi meidän vanhempamme ovat eläneet niitä aikoja, kun sosiaalinen media oli vain yksi iso kysymysmerkki. Elettiin hetkessä ja täysillä, ilman että joka toinen sekunti täytyi ilmoittaa muille Snapchatissa missä menee, mitä tekee ja kenen kanssa. Ihmisiinkin tutustuttiin oikeasti oikeina ihmisinä eikä Instagramin profiilien tuotoksina. Mutta ajat ovat muuttuneet.
Palataan vielä kerran kahdeksan vuotta ajassa taaksepäin. Ajattelen itse ainakin, että juuri me olemme sitä ikäluokkaa, jonka lapsuus oli vielä kulta-aikaa ennen sosiaalisen median läpimurtoa. Olen oikeastaan tästä hyvinkin kiitollinen. Jokainen varmaan muistaa lipunryöstöt, kirkonrotat, peilin, ja kaikki nämä tyhmimmätkin ideat, jotka ihan pienenä toteuttiin. Nykyään varmaan nämä kaikki pelitkin on siirretty internetin ihmeelliseen maailmaan, eikä kukaan oikeastaan enää tiedä noista vanhoista hyvistä ajoista.
Haluaisin ajatella pelkästään sosiaalisen median hyviä puolia ja sitä, mitä kaikkia mahdollisuuksia se on tuonut meidän elämäämme. Mutta kaikilla asioilla on kaksi puolta, ja niin on myös sosiaalisella medialla. On tärkeää myös elää sosiaalisen median ulkopuolella, vaikka tuntuukin, että nykyään sosiaalisen median ja ihmisen välinen suhde muistuttaa lähinnä pahanlaatuista symbioosia. En voi, enkä halua sanoa, että elämä on parempaa ilman sosiaalista mediaa, mutta pienellä vähentämisellä elämästä saattaa yhtäkkiä tulla paljon mielenkiintoisempaa eikä ehkä niin ennalta arvattavaa.