Avainsana-arkisto: teatteri

Notre Damen Kellonsoittaja – Kuka olisi arvannut, että musikaalit voivat olla hauskoja?

Teatterissa ei tainnut olla yhtäkään paikkaa vapaana.

Olen aina ollut sitä mieltä, että musikaalit eivät ole minun juttuni ja ylipäätänsä näytelmätkin vain menettelevät. Liian modernit taidenäkemykset menevät yleensä yli minun ymmärrykseni. Kävin 6. helmikuuta Tampereen Teatterissa katsomassa Victor Hugon romaaniin ja Disney-elokuvan lauluihin perustuvan Notre Damen Kellonsoittaja -näytelmän, joka muutti näkemykseni musikaaleista ja näytelmistä.

Notre Damen Kellonsoittaja -musikaali kertoo köyryselkäisestä kirkon kellonsoittajasta Quasimodosta, joka ensimmäistä kertaa lähtee ihmisten ilmoille ja tapaa viehättävän mustalaisnaisen Esmeraldan. Ihmiset eivät kuitenkaan suvaitse Quasimodoa yhteiskunnan jäseneksi hänen ulkonäkönsä takia. Tämä aiheuttaa Quasimodolle vaikeuksia näytelmän edetessä. Quasimodon isäntä, Notre Damen arkkidiakoni, pitää aluksi Esmeraldaa haitallisena kaupungille, mutta lopulta päätyy kosimaan tätä pelkkien seksuaalisten halujensa vuoksi. Esmeraldan kieltäytyessä alkaa Arkkidiakoni kiristää häntä aiheuttaen yhä enemmän ongelmia koko kaupungille.

Musikaali kertoo rohkeudesta ja sorrosta sekä vihasta ja rakkaudesta.

Lähdin mukaan katsomaan näytelmää vain, koska perhetuttuni näytteli siinä ja halusin nähdä hänen osuutensa. Tuli kuitenkin suurena yllätyksenä, kuinka paljon huumoria näytelmä sisältää ja kuinka paljon kiinnostusta se minussa herätti.

Esityksen lopuksi näyttelijät kutsuivat ohjaaja Georg Malviuksen lavalle suurin kunnianosoituksin.

Kuka olisi arvannut, että musikaalit voivat olla hauskoja? Monessa kohtauksessa repliikit sisälsivät pieniä tokaisuja tai kommentteja, jotka saivat lähes koko yleisön nauramaan. 

Ennen tätä esitystä minulla taisi olla aika heikko näkemys näytelmistä ja musikaaleista. Luulin, ettei luvassa olisi huumoria ja että esitys olisi tylsällä tavalla vakava. Olin selvästikin väärässä.

Näyttelijöiden laulu kuului todella lujaa, enkä ymmärtänyt, tuliko laulu äänitteeltä vai mihin mikit oli piilotettu. Esityksen lopuksi selvisi, että mikit olivat ihonvärisellä teipillä näyttelijöiden otsassa kiinni, jolloin yleisön oli lähes mahdotonta nähdä niitä. Yllätyin suuresti, kuinka upeita lauluääniä näyttelijöillä on ja kuinka he pystyvät sellaiseen suoritukseen samalla kun näyttelivät! Jopa tanssikohtausten yhteydessä lauletut kohdat kuulostivat levyltä tulevilta, vaikka tanssijoita varmasti hengästytti.

Musikaali sisältää monta tanssikohtausta, jotka kaikki on saatu sulavasti sopimaan musikaalin kulkuun ja juoneen. Näytelmässä ei ole oudon näköistä satunnaista tanssahtelua, kuten olin ehkä olettanut.

Rakastan taidetta!

Rakastan taidetta. Taiteen kautta voidaan juosta karkuun todellisuutta tai tuoda se aivan nenän eteen. Taiteen lajeja on riittämättömiin, ja taide antaa jokaiselle jotain. Itselläni on takana tanssitaustaa, teatteria, valokuvausta, yli kymmenen vuotta viulun soittoa ja laulamista, esityksiä sekä konsertteja. Maalaaminen ja kirjoittaminen ovat kuitenkin aina pysyneet ykkösenä. Kaiken tämän sekamelskan kautta pyrin ilmaisemaan itseäni ja jakamaan muille asioita, joita rakastan.

Unelmoin siitä, että voisin opiskella ulkomailla taidetta. Rakentaa sitä ja opettaa muille. Unelmoin suurella lavalla esiintymisestä ja siitä, että itse kirjoitetut runot ja muut tekstit koskettaisivat muita ihmisiä. Näitä unelmia riittää silmänkantamattomiin.

Rankat urheilulajit ja sadat treenit viikossa eivät ole koskaan tuntuneet omalta jutultani, joten on ollut tärkeää ymmärtää, että täytyy tehdä sellaisia asioita, joista todella pitää.

Löysin runouden vasta noin vuosi sitten. Nyt siihen palavasti rakastuneena haluan tutkia siitä jokaisen nurkan. Alla olevista runoista muutaman kuuletkin kevätjuhlassa, mutta itse luettuina niistä saa vielä enemmän irti.

Vieno tuuli, vaimea huokaus

tunnet niiden hyväilevän,

kun ensimmäinen auringonsäde uppoaa kehoosi.

Olet voimaton ja veltto, loppuun kulutettu,

täysin auringon armoilla, kesän hellässä huomassa.

Voit vain olla ja nauttia,

tästä hetkestä.

 

Sulla ei ole lupaa arvostella mun kehoa

sulla ei ole oikeutta sanoa, mikä mussa on vikana

sä et saa koskea mun kehoon, etkä osoittaa, mikä on rumaa

sun sanat satuttaa, mutta mä en näytä sitä

sillä musta on tullut vahva

tää on mun keho

mä rakastan sitä, ja se riittää

 

olet täydellisen epätäydellinen,

pisamat nenänpäässäsi

ja hymykuopat kasvojesi molemmin puolin.

siirrän ruskean hiussuortuvan poskeltasi,

kun tuuli imartelee sotkuista tukkaasi.

hetken ajan on täydellinen kesäpäivä,

minä täysin sinuun painautuneena

ja sinä täydellisessä epätäydellisyydessäsi.

Menovinkit kesäksi 2018!

 

Kesäloma alkaa ihan pian, ja nyt on viimeistään hetki suunnitella kesän menoja! Kokosimmekin teille tähän menovinkkejä koko kesän ajaksi. Etsi siis itseäsi kiinnostavat tapahtumat ja nappaa kaverisi mukaan!

 

Teatteri ja tanssi

 

Krapin kesäteatteri, 4.7.–26.8.

  • Pokka pitää -näytelmä (Keeping Up Appearances) perustuu Roy Clarken kirjoittamaan tv-sarjaan, jota tehtiin vuosina 1990–1995. Sarjan hulvattomat hahmot ja luokkaeroja kirpeästi arvosteleva huumori naurattaa edelleen!” http://www.kut.fi/

Kahden tanssiteoksen ilta, Stoa, perjantaina 8.6.

  • Viktor Fröjd, Christine Nypan ja Marika Peura esittävät koreografiansa NOD.
  • Semsum -ryhmä esittää koreografiansa Parallels.
  • Osa URB -18 festivaalin ohjelmaa
  • Liput 15/12€ http://www.urb.fi/urb18/nod/

 

Näyttelyt ja museot

 

Pax – puhutaan rauhasta, Vantaan taidemuseo Artsi, 16.3.–29.7.

  • Näyttely tuo esiin erilaisia näkökulmia rauhaan taiteen keinoin. PAX-näyttely haluaa kysyä, mitä kaikkea rauha todella tarkoittaa. Alkaako rauha sittenkään, kun aseilla ampuminen loppuu?
  • Ilmainen
  • Artsin aukioloajat: tiistai, keskiviikko ja perjantai 11–18, torstai 13–20, lauantai ja sunnuntai 11–16, maanantaisin suljettu

 

Hobitti – Tove Janssonin kuvituksia, Vantaan taidemuseo Artsi, 16.3 – 3.6

  • Tove Janssonin 21 Hobitti-kuvituspiirrosta ovat ensimmäistä kertaa esillä tässä laajuudessaan. Teokset on lainattu Vantaan taidemuseo Artsiin Tampereen Muumimuseosta.
  • Ilmainen sisäänpääsy
  • Artsin aukioloajat: tiistai, keskiviikko ja perjantai 11–18, torstai 13–20, lauantai ja sunnuntai 11–16, maanantaisin suljettu

 

Vladislav Mamyshev-Monroe – Tähtipölyä Venäjältä, Kiasma, 09.02.2018 – 29.07.2018

  • Mamyshev-Monroe tuli tunnetuksi valokuvistaan, videoistaan ja performansseistaan, joissa hän muuntautui historiallisiksi henkilöiksi sekä elokuvien ja tarinoiden sankareiksi. Kiasman näyttelyssä Tähtipölyä Venäjältä nähdään joukko Mamyshev-Monroen ikonisia kuvia ja videoteoksia 1990- ja 2000-luvulta. Mukana loistavat Marilyn Monroen lisäksi mm. Dracula, paavi, Elizabeth Taylor ja Jeesus.
  • Liput 12€, 14€,  ilmainen sisäänpääsy alle 18-vuotiaille
  • Kiasman aukioloajat:  ti 10–17, ke–pe 10–20.30, la 10–18, su 10–17, ma suljettu

 

Festarit

Summer Up, Lahti, 13.-14.7.2018

  • Esiintymässä mm. Mikael Gabriel, Nikke Ankara ja JVG
  • Liput alkaen 63€

 

Flow Festival, Helsinki, 10.–12.8.2018

  • Esiintymässä mm. Arctic Monkeys, Kendrick Lamar, Vesta ja Töölön Ketterä
  • Liput alkaen 99€

 

Blockfest, Tampere, 17.–18.8.2018

  • Esiintymässä mm. Cledos, Post Malone, Travis Scott, Evelina ja Nelli Matula
  • Liput alkaen 72.50€

 

Weekend Festival, Helsinki, 17.–19.8.2018

  • Esiintymässä mm. David Guetta, Martin Garrix, Migos ja XXXTENTACION
  • Liput alkaen 99€

 

Mukavaa lomaa ja nauttikaa kesästä!

 

Weekend Festival 2016

Oppimassa estetiikasta Helsingin keskustassa

Kello 11.30 seisoimme Koulukeskuksen bussipysäkillä odottaen bussia Kamppiin. Sää suosi meitä: keskellä sateista viikkoa juuri opintoretkemme tiistaille osui aurinkoinen ja suhteellisen tyyni sää. Kyseessä on lukiossamme uusi filosofian kurssi, estetiikan kurssi.

Kyseisellä kurssilla on vain noin viisitoista opiskelijaa, mikä kertoo siitä, että kurssi on uusi. Itsekin kuulin siitä sattumalta, mutta se nousi hetkessä tämän jakson kursseistani suosikkieni joukkoon. Pieni luokkakoko toisaalta helpotti huomattavasti opintoretken järjestelyä kaikille sopivaksi.

 

Estetiikan kurssin opiskelijat katsovat Erkka Nissisen videoteosta HAM-taidemuseossa.

 

Ensimmäiseksi Helsingissä suuntasimme kaupungin HAM-taidemuseoon. Siellä on pääsääntöisesti nykytaidetta, mutta myös muun muassa Eero Nelimarkan teoksia. Monilla jäivät museosta mieleen rohkeasti rajoja rikkovat teokset ja useiden teosten kauniit värit.

 

Teosten värienkäyttö ihastutti.

 

Toinen värikäs teos HAM-taidemuseossa

 

HAM:in jälkeen suuntasimme Kiasmaan. Se on HAM:ia suurempi nykytaiteen museo. Se oli monille jo entuudestaan tuttu paikkana, mutta osa näyttelyistä vaihtuu aina uusiin. Retkemme vierailukohteissa perusideana olikin, että opiskelijat saivat kierrellä kohteessa itsenäisesti, katsomassa niitä näyttelyitä ja teoksia, jotka heitä itseääm kiinnostivat. Alla olevat kuvatkin kertovat Kiasman monipuolisuudesta.

 

Teos Kiasman ylimmässä kerroksessa, taustalla näkyy Helsingin keskustaa.

 

Toimittajamme Marla pääsi myös osaksi teosta

 

 

 

Viimeisenä taidemuseona oli Galerie Forsblom. Se oli vierailukohteistamme pienin ja luultavasti vähiten tunnettu. Siellä oli vain muutama työ, ja päällimmäisenä jäivät mieleen joidenkin teosten esillä olleet hinnastot, joista selvisi, että teokset ovat todella arvokkaita.

 

Kauniin kultainen taulu Galerie Forsblomissa

 

Opintoretkemme Helsingissä huipensi tanssiteatteriesitys Aleksanterin teatterissa, joka on jo paikkana todella hieno. Esityksen nimi on15 Kake2 – Tähtisumussa. Olimme etukäteen nähneet vain trailerin esityksestä, mutta sen perusteella oli vaikea luoda kuvaa oikeasti näytelmästä. Esitys oli rohkea ja erilainen. Siinä oli näyttelyä, laulua, soittoa ja tanssia. Musiikki toi paljon eloa esitykseen. Esitys jakoi mielipiteitä opiskelijoidemme keskuudessa, mutta kaikki pystyvät varmasti olemaan samaa mieltä siitä, että oli se ainakin mieleenpainuva lopetus onnistuneelle opintoretkellemme.

 

Aleksanterin teatterissa valmiina esityksen alkamiseen

 

Teatteriarvio: MyBaby saa nauramaan ja ajattelemaan

Kuvassa: Eeva Soivio, Johannes Holopainen, Juho Milonoff, Niko Saarela ja Emmi Parviainen Valokuva: Marko Mäkinen

Kävimme ilmaisutaidonryhmän kanssa katsomassa Helsingin KOM-teatterissa Salla Viikan käsikirjoittaman komedian MyBaby. Näytelmä käsittelee perheen merkitystä, lapsettomuutta ja sitä, miten kaikesta voi tulevaisuudessa tehdä tuotteen. Parodiaksikin kuvailtu komedia nauratti ja laittoi ajattelemaan asioita uusista näkökulmista.

Vaikka aiheet ovatkin vakavasti otettavia ja joillekin jopa rankkoja, näytelmä on hauska ja mukava katsoa. Näytelmässä sivutaan muitakin tärkeitä aiheita, kuten sitä miten yhteiskunnassa naisia arvostetaan eri tavalla riippuen siitä, hankkivatko he lapsia tai kumppanin. Ihminen kun voi olla kokonainen ja elää täyttä ja onnellista elämää ilman sitä “normaaliksi” koettua perhettä, johon kuuluu kaksi vanhempaa ja lapsia.

Näytelmä on mielenkiintoinen ja viihdyttävä. Juoni on suurilta osin helppoa seurattavaa, mutta esimerkiksi näytelmän loppu oli minusta vaikea ymmärtää.

Hahmot ovat onnistuneita ja helposti samaistuttavia. Huumori selkeästi iski moneen. Alussa tyrskähdeltiin varovasti hihaan, mutta loppua kohden hauskat letkautukset ja kommellukset aiheuttivat katsomossa huutonaurua. Sensuroimattomuus teki näytelmästä hulvattoman. Näyttämöllä nähtiin nelikymppisen vauvan vaipanvaihdon ohella samaisen vauvan rintaruokintaa ja viskinjuontia, miehiä synnyttämässä sekä leikkimässä kohdusta ulospääsemistä, eli “äidiksi syntymistä”.

Mielestäni yksi onnistunut yksityiskohta on se, miten näytelmä ei asetu millekään puolelle. Kukaan ei saarnaa tai kouluta siitä, mikä on väärin ja mikä oikein, mutta silti näytelmä onnistuú herättämään ajatuksia. Se vain esittää yhden mahdollisen skenaarion tulevaisuudesta.

Mitä onni on?

Kuvaaja Antti Ahonen
Kuvaaja Antti Ahonen

Enimmäkseen ensimmäisen vuoden opiskelijoista koostuva ilmasutaidonryhmä oli muutamia viikkoja sitten katsomassa mielenkiintoista teatteriesitystä. Opettajamme sai liput ennakkoesitykseen Martin Crimpin kirjoittamaan ”Onnellisuuden tasavaltaan”. Käsikirjoituksen on suomentanut Minna Leino, ja hän on myös näytelmän ohjaaja.

Näytelmän alussa kuvataan suhteellisen tavanomaiselta vaikuttavan perheen jouluateriaa. Tunnelma on hieman jännittynyt ja hermostunut, kuten aina välillä suvun yhteisinä hetkinä tuppaa olemaan. Perheen tyttäret (Marja Salo ja Alina Tomnikov) kinastelevat keskenään muun muassa vanhempien (Milka Ahlroth ja Kristo Salminen) suosiosta. Yleisöä hauskuuttavat isovanhempien (Terhi Panula ja Markku Maalismaa) kommentit. Jouluateria keskeytyy yllättäen, kun Bob-eno (Hannu-Pekka Björkman) astuu sisään laukoen sekavia syytöksiä sukulaisistaan. Hän kuitenkin korostaa, että nämä eivät ole hänen omia ajatuksiaan, vaan vaimonsa Madeleinen (Cécile Orblin). Samalla hän ilmoittaa lähtevänsä maasta Madeleinen kanssa.
Koittaa väliaika, jolloin pääsemme vaihtamaan ajatuksia ensimmäisesta osasta. Ensivaikutelma oli hieman hämmentynyt, ja monista tuntui vaikealta päästä kiinni juoneen. Ehkä juoni selkeytyy näytelmän edetessä, toteamme ja palaamme saliin odottamaan väliajan loppumista. No, juoni ei selkeytynyt, sillä sitä ei oikeastaan edes ollut. Seuraava kohtaus oli aivan erilainen, kuin ehkä odotimme. Näyttelijät ovat lavan oikeassa reunassa, tiiviissä nipussa, rooleistaan riisuttuina. He toistavat samoja repliikkejä kukin vuorollaan, hieman eri sanoin vain. Esimerkiksi repliikki ”vapaus kirjoittaa oman elämäni käsikirjoitus” tulee esille moneen otteeseen. Tämän jälkeen näyttelijät siirtyvät istumaan tuoleille puolikaaren muotoiseen riviin. Asetelma ja koko kohtaus tuovat mieleen jonkin television talk shown. Näyttelijät ikään kuin keskustelivat, mutta kommentit eivät kuitenkaan liittyneet oikeastaan toisiinsa. Jokainen toi esille omat ajatuksensa muista piittaamatta. Välillä tuntui, että henkilöt oikein kilpailivat yleisön huomiosta.

Viimeinen kohtaus hämmensi mahdollisesti vielä enemmän kuin edellinen. Siinä Bob-eno ja Madeleine keskustelevat. Lava on muuten pimeä, vain pieni neliön muotoinen alue on valaistu. Madeleine hallitsee miestään ja tuntuu, että Bob on täysin riippuvainen hänen käskyistään ja ohjeistaan, aivan kuin Bobilla ei olisi lainkaan omaa tahtoa.

”Onnellisuuden tasavalta” oli hyvin ajatuksia herättävä, hämmentävä ja vakuuttavakin. Se sai monessa kohdassa yleisön nauramaan ja varsinkin loppussa kiemurtelemaan penkeissään jännityksestä. Kolmen osan avulla mentiin koko ajan syvemmälle ja syvemmälle. Näytelmä oli ajankohtainen ja sai miettimään omaa elämääni: olenko oikeasti onnellinen, mitä on onni, olemmeko todella noin pinnallisia ja riippuvaisia muiden ihmisten mielipiteistä ja ajatuksista? Näin nuoren lukiolaisen ja vasta vähän elämää kokeneen silmin näytelmä oli varsinkin aluksi aika hankalasti avautuva, ja muutamaan otteeseen tuli jopa tyhmä olo. Tyhmä olo siksi, koska tuntui, ettei ole tarpeeksi älykäs katsomaan ja ymmärtämään tai tulkitsemaan näytelmää. Toisaalta jokainen tekee oman tulkintansa eikä tässä asiassa välttämättä edes olemassa oikeaa tai väärää.

Roolisuoritukset olivat loistavia. Ensi-ilta jännittää varmasti aina kokeneempiakin konkareita, mutta sitä ei voinut liioin huomata. Näyttelijät eläytyivät hyvin rooleihinsa ja muistivat repliikkinsä. Olisi mielenkiintoista tietää, kuinka tarkka käsikirjoitus oli ja miten paljon keskusteluista oli improvisaatiota. Vai oliko? Myös lavastus ja puvustus ovat mielestäni kaikessa yksinkertaisuudessaan onnistuneita. Huomio kuitenkin kiinnittyi suurimmaksi osaksi itse näytelmään näyttämön sijaan.

Billy Elliot – Helsingin Kaupunginteatterin huikea musikaali

 

Helsingin Kaupunginteatterissa pyörii jouluun asti suurmusikaali Billy Elliot. Musikaali perustuu samannimiseen elokuvaan, joka onkin monelle tuttu. Billy on englantilaisen kaivostyöläisperheen poika. Billyn äiti on kuollut muutama vuosi sitten, ja Billy asuu isänsä, isoveljensä ja mummonsa kanssa. Eletään sodanjälkeisiä kovia aikoja, eikä elämä työläisperheessä ole taloudellisesti helppoa, etenkin kun päälle painavat työläisten protestilakot. Perheessä vaikuttavat vahvasti perinteiset arvot, joiden mukaan poikien pitää olla kovia ja vahvoja. Billyn isä toivoisikin pojastaan muiden poikien tapaan nyrkkeilijää, mutta Billy löytääkin omat haaveensa tanssin maailmasta, balettisaleilta.

Tarina kuvaa koskettavasti nuoren pojan kasvamista ja itsensä etsimistä, äidin ikävää ja toisaalta omien haaveiden rohkeaa toteuttamista. Taustalla elää myös tarina isän kasvusta ja muutoksesta.

Kaupunginteatterin Billy Elliot -musikaalissa lavalla nähdään mielettömiä roolisuorituksia, ja tietenkin näistä nousevat kirkkaasti esille nuoret pääroolien esittäjät. Päärooleissa on kolme eri miehitystä, eli Billyn ja hänen parhaan ystävänsä, Michaelin, rooleja esittävät yhteensä kuusi nuorta poikaa, jotka ovat 9–14-vuotiaita. Nuoresta iästäänhuolimatta näyttelijät tuntuvat ”vanhoilta tekijöiltä” lavalla ollessaan. Heidän harteillaan nimittäin ovat esityksen monet tähtikohtaukset upeista tanssinumeroista koskettaviin lauluesityksiin.

Olen itse päässyt katsomaan musikaalin jo kahdesti. Ensi-ilta oli upea kokemus, kaikkine ”julkkiksineen” ja ensi-illan glamourineen, kuohuviinilasit kilisivät ja iltapuvut loistivat. Toisen kerran näin esityksen muutama viikko sitten, jolloin pääsin ennen esitystä viettämään aikaa backstagelle, jossa esiintyjät valmistautuivat illan esitykseen. Tunnelma oli leppoisa ja välitön. Oli helppo huomata, että näyttelijät ovat ”kuin suurta perhettä” keskenään ja esimerkiksi nuo nuoret näyttelijät olivat ”kuin kotonaan” ja pitivät keskenään hauskaa.

Itseäni tanssijana esitys kaikkinensa kosketti jotenkin tosi paljon. Erityisesti Billyn oma pohdiskelu esityksen loppupuolella, jossa hän kertoo, mitä hän tuntee tanssiessaan ja mitä tanssi hänelle merkitsee. Toisaalta myös Billyn ”vihatanssi” sai ihon kananlihalle.

Suosittelen esitystä ihan kaikille. Musikaali on hienosti toteutettu ja tietenkin tuo äärimmäisen tärkeä aihe, oman itsensä ja kavereiden kunnioittaminen juuri sellaisina kuin he ovat, on aina ajankohtainen ja sopinee ihan kaikille. (kuvat ja lisätietoja: www.hkt.fi )

–Rooleissa mm. Henrik Björklund / Amos Brotherus / Lassi Hirvonen, Luka Haikonen / Luca Elshout / Kasperi Virta, Siiri Kaskilahti / Ella Ingraeus / Nicole Karlsson, Jonna Järnefelt / Helena Haaranen, Risto Kaskilahti / Kari Mattila, Leena Uotila / Leenamari Unho, Petrus Kähkönen, Antti Keinänen / Elias Girod, Sofia Hilli, Pekka Hiltunen, Juha Jokela, Kirsi Karlenius, Ilkka Kokkonen, Jukka Kontusalmi, Tuukka Leppänen, Kai Lähdesmäki, Unto Nuora, Emilia Nyman, Sami Paasila, Tiina Peltonen, Raili Raitala, Inka Tiitinen, Antti Timonen, Panu Vauhkonen, Mikko Vihma

Suomennos Mikko Koivusalo

Ohjaus ja koreografia Markku Nenonen

Kapellimestari Risto Kupiainen

Lavastus Jani Uljas ja Jari Ijäs

Puvut Elina Kolehmainen Valosuunnittelu William Iles

Äänisuunnittelu Kirsi Peteri, Jori Tossavainen

Kesto noin 2 t 45 min (väliajan kanssa)

Liput 54 €,38 € (alle 17-v ja opiskelijat)

Näytökset pidetään Linnanmäen Peacock-teatterissa, Helsingin Kaupunginteatterin remontin vuoksi.

 

”Mielipuolen päiväkirja” naurattaa ja itkettää

Kuvassa: Vesa Vierikko Kuva: Mitro Härkönen
Kuvassa: Vesa Vierikko
Kuva: Mitro Härkönen

Nikolai Gogolin Nenä ja Hullun päiväkirja -kertomuksiin perustuva näytelmä Mielipuolen päiväkirja on toiminnallinen tragikomedia, joka käsittelee rakastetuksi ja arvostetuksi tulemista nykymaailmassa.

Ryhmäteatterissa esitettävä Mielipuolen päiväkirja kertoo Putkonen-nimisestä konttorityöntekijästä. Putkonen on omasta mielestään erinomainen työntekijä ja täydellinen Excel-osaaja. Työpaikallaan jäähdytinfirmassa häntä kuitenkaan ei arvosteta työntekijänä, mutta ylennyksen toivossa Putkonen jaksaa tehdä töitä yöt ja päivät. Tulokseksi hän saa vain lisää yhä mutkikkaampia ja sekalaisempia organisaatiouudistuksia ja tehostamisvaatimuksia.

Putkonen on todella yksinäinen, ja rakkauselämässä hänellä on ollut jo vuosia hiljaista, vaikka hän onkin salaa ihastanut työkaveriinsa Kirstiin jo pitkän aikaa. Putkonen menettää järkensä, kun hän yrittää pysyä uutisten ja tapahtumien perässä. Samassa häneltä lähtevät hiuksetkin. Putkosen elämä kääntyy kuitenkin ennalta arvaamatta erikoiseen suuntaan, sillä hänet valitaan suuren kansainvälisen yrityksen toimitusjohtajaksi.

Putkosen unelma toteutuu, ja hän pääsee suunnittelemaan Espooseen rakennettavaa suurta datakeskusta. Onko todellisuus kuitenkaan totta, vai pelkkää harhakuvallisen kaksoisolennon jahtaamista?

Näytelmä alkaa räväkästi ja tunnelmallisesti Black Sabathin Paranoidin tahtiin. Näytelmä sisältää paljon lyhyitä musiikkipätkiä ja lauluja, jotka nostattavat tunnelmaa ja pitävät näytelmän mielenkiintoisena. Näytelmä lähtee hieman hitaasti käyntiin, mutta kunnolla lähdettyään käyntiin näytelmä on todella mielenkiintoinen. Mielenkiintoa ja hauskuutta lisäävät piilotetut vitsit ja näyttelijöiden upea ja uskottava eläytyminen rooleihinsa.

Näytelmässä käytetään myös osuvasti hyödyksi uudenaikaista teknologiaa. Valkokankaalta ja televisiosta pystyy näyttämään kohtauksia ja valmiiksi tehtyjä videoita kätevästi. Uudenaikainen teknologia antaa näytelmälle uniikin säväyksen.

Mielipuolen päiväkirja on kaiken kaikkiaan todella mukaansatempaiseva, tunteita herättävä ja hauska näytelmä. Tunteet vaihtelivat näytöksen aikana nauruun kuolemisesta  aina kyyneleiden pidättämiseen. Hellyyttävän, hauskan ja kauniin tarinan kruunaavat näyttelijöiden upea eläytymisen rooleihinsa. Suosittelisin näytelmää jokaiselle nuorelle opiskelijalle, joka kaipaa hieman toisenlaista ajanvietettä läksyjen parista.

Joona Toivola 13B

 

Dreamteam – komedia elämänhallinnasta

Dreamteam1
Katariina Kaitue, Paula Siimes, Minttu Mustakallio ja Sari Puumalainen. ©Vertti Teräsvuori.

[stextbox id=”tietolaatikko” caption=”Dreamteam”]
Ohjaaja: Minna Nurmelin
Kirjoittaja: Minna Nurmelin
Rooleissa: Katariina Kaitue, Minttu Mustakallio, Sari Puumalainen ja Paula Siimes
Ensi-ilta: 21.8.2014
Kesto: 1h 50 min + yksi 15 min väliaika
Esittäjä: Suomen Kansallisteatteri
Liput: 32€/29€/17€[/stextbox]

Ilmaisutaidon ryhmämme suuntasi syyskuisena keskiviikkona Helsinkiin Kansallisteatteriin katsomaan komediaksi luokiteltua näytelmää nimeltään ”Dreamteam”.

”Dreamteam” on psykologinen ja puhutteleva komedia, joka kertoo neljästä erilaisesta naisesta ja heidän päätöksestään perustaa yhteinen yritys nimeltään Dreamteam. Firman päätarkoituksena on valmentaa ja auttaa ihmisiä heidän erilaisissa ongelmissaan. Loppujen lopuksi naiset kuitenkin painivat vuorotellen omien ongelmiensa kanssa ja Dreamteaminä auttavat toinen toisiaan.

Täysillä rooliin eläytyen

Mia (Minttu Mustakallio) on manipuloiva ja viekas visiönääri, joka on koonnut ympärilleen unelmatiimin. Tiimin jäseniä ovat ravintovalmentaja Eeva (Katariina Kaitue), jolla asiat tuntuvat välillä kaatuvan niskaan, sisustussuunnittelija ja tavarahallinnan ammattilainen, tehtävälistoja tunnollisesti rustaava Jutta (Sari Puumalainen) ja silloin tällöin raivokohtauksia saava humanisti, ulkonäkövalmentaja Hanna (Paula Siimes).

Roolisuoritukset ovat nokkelia ja onnistuneita. Näyttelijät eläytyvät hahmoihinsa hyvin, ja rooliin heittäytyminen on tärkeää, erityisesti niissä kohtauksissa, joissa joku hermostuu. Roolihahmot ovat myös kovin samaistuttavia. Väsynyt perheenäiti on kyllästynyt lastensa harrastuksiin, ja kaikkeen siihen työhön, mitä lasten, sekä lasten harrastusten eteen pitää tehdä. Toinen taas toivoo joskus pääsevänsä vankilaan, missä ei voi tehdä muuta kuin istua ja vain olla.

Teatteritekniikka täydentää kokonaisuuden

Lavasteina on muutama puinen rakennuslava, yksi kaappi ja muutama pöytä. Väli-ajan jälkeen ”Dreamteam” on matkustanut ulkomaille, ja tällöin lavastukset on vaihdettu neljään puhallettavaan uima-altaaseen, aurinkovarjoon ja aurinkotuoleihin. Lavasteilla ei siis haettu liikoja, mutta niiden avulla yleisö pääsee hyvin mukaan eri tiloihin ja tilanteisiin. Valaistus, musiikki ja muut tehosteet tuovat esitykseen tunnelmaa ja jännitystä. Pelkistetty maskeeraus ja puvustus sopivat erinomaisesti näytelmän teemaan. Näytelmän kruunaavat kaikki pienet yksityiskohdat, jotka tukevat toisiaan luoden hyvän kokonaisuuden.

Dreamteam2
Eeva (Katariina Kaitue) ja Jutta (Sari Puumalainen) kisaavat keskenään. © Vertti Teräsvuori.

Hetkonen, mitähän nyt tapahtuu?

Aluksi oli vaikea päästä mukaan esityksen juoneen, mutta näytelmän edetessä palaset alkoivat pikkuhiljaa loksahdella omille paikoilleen. Silti monet asiat jäivät ymmärryksen puolitiehen, ja niitä ei avattu kokonaan, mikä oli mielestämme harmillista. Ehkä näytelmän tarkoituksena on laittaa aivot ajattelemaan, ja siinä kyllä onnistuttiin. Välillä oikein yritettiin vaikuttaa katsojan mieleen ikään kuin hypnotisoiden. Odotimme näytelmältä ehkä hieman enemmän, tai alkukäsityksemme siitä oli erilainen, siksi se ei vastannut täysin odotuksiamme ja petyimme hieman. Kohtauksien välissä Mia esittelee harjoituksia, ehkä enemmänkin elämänohjeita, joissa neuvotaan ja kehotetaan välttämään erilaisia ihmisiä ja tilanteita, mutta toisaalta taas kerrotaan, miten kannattaisi toimia. Monesti ohjeet ovat jollain tapaa yhteydessä näytelmään. Esimerkiksi eräässä harjoituksessa sanotaan suurin piirtein näin: ”Tunnista energiasyöpöt ihmiset, ja vältä heitä.” Mia, mukaansatempaava yrityksen johtaja, on juuri sellainen: energiasyöppö. Vaikka ”Dreamteam” sai meidät useimmiten pohtimaan, mistä on kyse, se sai meidät myös nauramaan hauskoille kohtauksille ja mahtavalle eläytymiselle.

Järvenpään teatterin ”Révérence” on nuoren tytön kasvukertomus

[stextbox id=”tietolaatikko” caption=”Révérence”]
Ohjaus & käsikirjoitus: Taru Kasandra
Tuotanto: Järvenpään teatteri/Sanna Laine, Sanna Salo, Annika Suominen
Pääosissa: Minna Lund, Hanna Puura, Anna-Maria Wilksman, Veera Väisänen, Olli Tamminen, Vesa Saralehto
Ensi-ilta: 2.3.2013[/stextbox]

Minä haluaisin ratsastaa lujaa kanssasi hevosilla, ratsastaa läpi
metsän, antaa oksien raapia kasvojani verille ja saapua lammen
rantaan, jossa vettä nielleet naiset kastelevat kasvojaan pyhällä
vedellä niin kuin ensimmäisessä kasteessa: hellästi ripotellen, varoen
ettei se ole liian kylmää.

Näytelmä alkaa Järvenpää-talon aulasta, josta katsojat näyttelijöiden johdattamana siirtyvät hämärään ja mystiseen kellariteatteriin, jossa näyttelijät ovat jo valmiina paikoillaan ja salaperäinen musiikki on vallannut huoneen. Kun katsojat ovat kukin löytäneet penkkinsä ja valmiina näytelmän alkuun, saatetaan näytelmä varsinaisesti käyntiin.

Näytelmän päähenkilö Ida on iloinen tyttö ja pieni ballerina, j­­outsen. Idan isä räjähtää ja äiti verhoutuu suruun unohtaen ulkomaailman ja tyttärensä täysin. Äiti vain istuu kylpyammeessa, polttaa tupakkaa ja muistelee kuollutta aviomiestään sumuisten kohtausten kautta. Myös Idan parasystävä Veera on kuollut ja kummittelee jatkuvasti Idan ajatuksissa ja muistoissa.

Nämä ovat rankkoja asioita käsiteltäväksi nuorelle tytölle, ja näytelmän pääjuoni keskittyy Idan selviytymiseen vaikeiden kokemusten yli. Idan asenne maailmaan on kaikesta huolimatta myönteinen ja hänen suhtautumisensa asioihin on melko naiivia. Silti hänestä aistii, kuinka kipeiden muistojen ylipääseminen tekee vaikeaa, eikä hänellä ole oikein ketään ihmistä auttamassa siinä. Välillä näytelmässä pitää oikein tarkkaan miettiä, onko nyt kyse Idan unimaailmasta vaiko todellisesta maailmasta, sillä kohtaukset ovat hieman irrallisia ja ajoittain hyvinkin nopeasti ohi.

Koska Ida ei saa kesätöitä, lähettää hänen äitinsä hänet kesäksi sisarensa luokse maalle työskentelemään. Maalla tädin luona Ida tutustuu Oliveriin, jolla on positiivinen vaikutus Idan muistojen käsittelyyn. Oliverin kanssa Ida tekee taas asioita, joita ei ole moneen vuoteen lapsuuden traumojensa takia uskaltautunut tehdä. Oliverin ja Idan kesäromanssi kuitenkin saa ikävän käänteen, kun Idan äiti tulee hakemaan Idan kotiin jo ennen kesän päättymistä. Kotipuoleen palattuaan muistot palaavat Idan mieleen, ja tarinan loppu on lohduton.

Itse näytelmä oli mielenkiintoinen, mutta katsojan piti olla tarkkana. Tapahtumat eivät kulkeneet yhtä loogisesti kuin Peppi Pitkätossu –näytelmässä, vaan monet juonen kannalta keskeiset asiat jäivät katsojan arvattaviksi ja ymmärrettäviksi. Koko näytelmän ajan katselijalle annettiin vihjeitä ja langanpätkiä, joista hänen täytyi itse kyetä kutomaan kokonaiskuva näytelmän tapahtumista. Osa kohtauksista jäi hieman katsojan oman tulkinnan varaan, eivätkä varmastikaan jokaiseen kohtaukseen ollut vain yhtä selitystä. Osan asioista tajusi vasta kotona, jolloin näytelmän heittelehtivät tapahtumat saivat järkevämmän selityksen. Silti kaikkiin kysymyksiin en ole vieläkään saanut selkeää ja järkevää vastausta. Näytelmän kerrotaan pohjautuvan Hugo Simbergin Haavoittunut enkeli maalaukseen. Moni katsoja varmasti osasi yhdistää lopun kohtauksen, jossa kaksi miestä kantaa Idaa pois näyttämöltä puisen orren varassa, juuri tähän kyseiseen maalaukseen. Näytelmässä oli myös paljon muuta symboliikkaa, jonka merkitys jätettiin katsojalle itselleen selvitettäväksi.

Teatterin valaistus, musiikki ja tunnelma olivat aidot, ja lavasteet oli saatu hienosti mahdutettua pieneen tilaan. Puvustus, meikki ja näyttelijäsuoritukset olivat myös onnistuneet. Vaikka Idan tarina oli traaginen ja monelle varmasti tunteita herättävä, oli Idan pirteällä olemuksella saatu tunnetta hieman lievitettyä. Kokonaisuudessaan näytelmä antoi katselijalle mielenkiintoisen ja ajatuksia herättävän teatterikokemuksen.

Näytelmä on poistunut Järvenpään teatterin ohjelmistosta.