Avainsana-arkisto: musikaali

Notre Damen Kellonsoittaja – Kuka olisi arvannut, että musikaalit voivat olla hauskoja?

Teatterissa ei tainnut olla yhtäkään paikkaa vapaana.

Olen aina ollut sitä mieltä, että musikaalit eivät ole minun juttuni ja ylipäätänsä näytelmätkin vain menettelevät. Liian modernit taidenäkemykset menevät yleensä yli minun ymmärrykseni. Kävin 6. helmikuuta Tampereen Teatterissa katsomassa Victor Hugon romaaniin ja Disney-elokuvan lauluihin perustuvan Notre Damen Kellonsoittaja -näytelmän, joka muutti näkemykseni musikaaleista ja näytelmistä.

Notre Damen Kellonsoittaja -musikaali kertoo köyryselkäisestä kirkon kellonsoittajasta Quasimodosta, joka ensimmäistä kertaa lähtee ihmisten ilmoille ja tapaa viehättävän mustalaisnaisen Esmeraldan. Ihmiset eivät kuitenkaan suvaitse Quasimodoa yhteiskunnan jäseneksi hänen ulkonäkönsä takia. Tämä aiheuttaa Quasimodolle vaikeuksia näytelmän edetessä. Quasimodon isäntä, Notre Damen arkkidiakoni, pitää aluksi Esmeraldaa haitallisena kaupungille, mutta lopulta päätyy kosimaan tätä pelkkien seksuaalisten halujensa vuoksi. Esmeraldan kieltäytyessä alkaa Arkkidiakoni kiristää häntä aiheuttaen yhä enemmän ongelmia koko kaupungille.

Musikaali kertoo rohkeudesta ja sorrosta sekä vihasta ja rakkaudesta.

Lähdin mukaan katsomaan näytelmää vain, koska perhetuttuni näytteli siinä ja halusin nähdä hänen osuutensa. Tuli kuitenkin suurena yllätyksenä, kuinka paljon huumoria näytelmä sisältää ja kuinka paljon kiinnostusta se minussa herätti.

Esityksen lopuksi näyttelijät kutsuivat ohjaaja Georg Malviuksen lavalle suurin kunnianosoituksin.

Kuka olisi arvannut, että musikaalit voivat olla hauskoja? Monessa kohtauksessa repliikit sisälsivät pieniä tokaisuja tai kommentteja, jotka saivat lähes koko yleisön nauramaan. 

Ennen tätä esitystä minulla taisi olla aika heikko näkemys näytelmistä ja musikaaleista. Luulin, ettei luvassa olisi huumoria ja että esitys olisi tylsällä tavalla vakava. Olin selvästikin väärässä.

Näyttelijöiden laulu kuului todella lujaa, enkä ymmärtänyt, tuliko laulu äänitteeltä vai mihin mikit oli piilotettu. Esityksen lopuksi selvisi, että mikit olivat ihonvärisellä teipillä näyttelijöiden otsassa kiinni, jolloin yleisön oli lähes mahdotonta nähdä niitä. Yllätyin suuresti, kuinka upeita lauluääniä näyttelijöillä on ja kuinka he pystyvät sellaiseen suoritukseen samalla kun näyttelivät! Jopa tanssikohtausten yhteydessä lauletut kohdat kuulostivat levyltä tulevilta, vaikka tanssijoita varmasti hengästytti.

Musikaali sisältää monta tanssikohtausta, jotka kaikki on saatu sulavasti sopimaan musikaalin kulkuun ja juoneen. Näytelmässä ei ole oudon näköistä satunnaista tanssahtelua, kuten olin ehkä olettanut.

The Greatest Showman – alkuvuoden puhutuin musikaali

Kuva:  ®wallpapersite

The Greatest Showman -niminen musikaalidraamaelokuva sai ensi-iltansa 8.12.2017. Seja sai heti alkuunsa suuren suosion, joka vain kasvoi 2018 vuoden puolella. Musikaali perustuu tositapahtumiin ja sijoittuu aikaan, kun viihdeala sai alkunsa. Elokuva pääsi 2018 vuoden Oscar-ehdokkaaksi parhaan kappaleen kategoriaan ja sai kolme Golden Globe-ehdokkuutta, joista se voitti parhaan kappaleen palkinnon.

Musikaalissa on mukana paljon tunteita, eikä katsoja voi olla nauramatta, itkemättä ja tuntematta kylmiä väreitä sitä katsoessaan. Musikaalin sanoma on kuitenkin kaunein osa, sillä siinä yritetään sanoa katsojalle, ettei unelmistaan saa ikinä päästää irti ja aina pitää olla oma itsensä.

Näyttelijävalinnat ovat myös osuneet nappiin. Musikaalin pääosissa voidaan nähdä Hugh Jackman, Michelle Williams, Rebecca Ferguson ja näyttelijöistä tunnetuimmat Zac Efron ja Zendaya.

Mielestäni musikaali sopisi ihmisille ihan laidasta laitaan. Suosittelen sitä kuitenkin erityisesti ihmisille, jotka ovat musikaalin ystäviä ja lapsiperheille kuin myös nuorisollekin.

wallpapersite

Billy Elliot – Helsingin Kaupunginteatterin huikea musikaali

 

Helsingin Kaupunginteatterissa pyörii jouluun asti suurmusikaali Billy Elliot. Musikaali perustuu samannimiseen elokuvaan, joka onkin monelle tuttu. Billy on englantilaisen kaivostyöläisperheen poika. Billyn äiti on kuollut muutama vuosi sitten, ja Billy asuu isänsä, isoveljensä ja mummonsa kanssa. Eletään sodanjälkeisiä kovia aikoja, eikä elämä työläisperheessä ole taloudellisesti helppoa, etenkin kun päälle painavat työläisten protestilakot. Perheessä vaikuttavat vahvasti perinteiset arvot, joiden mukaan poikien pitää olla kovia ja vahvoja. Billyn isä toivoisikin pojastaan muiden poikien tapaan nyrkkeilijää, mutta Billy löytääkin omat haaveensa tanssin maailmasta, balettisaleilta.

Tarina kuvaa koskettavasti nuoren pojan kasvamista ja itsensä etsimistä, äidin ikävää ja toisaalta omien haaveiden rohkeaa toteuttamista. Taustalla elää myös tarina isän kasvusta ja muutoksesta.

Kaupunginteatterin Billy Elliot -musikaalissa lavalla nähdään mielettömiä roolisuorituksia, ja tietenkin näistä nousevat kirkkaasti esille nuoret pääroolien esittäjät. Päärooleissa on kolme eri miehitystä, eli Billyn ja hänen parhaan ystävänsä, Michaelin, rooleja esittävät yhteensä kuusi nuorta poikaa, jotka ovat 9–14-vuotiaita. Nuoresta iästäänhuolimatta näyttelijät tuntuvat ”vanhoilta tekijöiltä” lavalla ollessaan. Heidän harteillaan nimittäin ovat esityksen monet tähtikohtaukset upeista tanssinumeroista koskettaviin lauluesityksiin.

Olen itse päässyt katsomaan musikaalin jo kahdesti. Ensi-ilta oli upea kokemus, kaikkine ”julkkiksineen” ja ensi-illan glamourineen, kuohuviinilasit kilisivät ja iltapuvut loistivat. Toisen kerran näin esityksen muutama viikko sitten, jolloin pääsin ennen esitystä viettämään aikaa backstagelle, jossa esiintyjät valmistautuivat illan esitykseen. Tunnelma oli leppoisa ja välitön. Oli helppo huomata, että näyttelijät ovat ”kuin suurta perhettä” keskenään ja esimerkiksi nuo nuoret näyttelijät olivat ”kuin kotonaan” ja pitivät keskenään hauskaa.

Itseäni tanssijana esitys kaikkinensa kosketti jotenkin tosi paljon. Erityisesti Billyn oma pohdiskelu esityksen loppupuolella, jossa hän kertoo, mitä hän tuntee tanssiessaan ja mitä tanssi hänelle merkitsee. Toisaalta myös Billyn ”vihatanssi” sai ihon kananlihalle.

Suosittelen esitystä ihan kaikille. Musikaali on hienosti toteutettu ja tietenkin tuo äärimmäisen tärkeä aihe, oman itsensä ja kavereiden kunnioittaminen juuri sellaisina kuin he ovat, on aina ajankohtainen ja sopinee ihan kaikille. (kuvat ja lisätietoja: www.hkt.fi )

–Rooleissa mm. Henrik Björklund / Amos Brotherus / Lassi Hirvonen, Luka Haikonen / Luca Elshout / Kasperi Virta, Siiri Kaskilahti / Ella Ingraeus / Nicole Karlsson, Jonna Järnefelt / Helena Haaranen, Risto Kaskilahti / Kari Mattila, Leena Uotila / Leenamari Unho, Petrus Kähkönen, Antti Keinänen / Elias Girod, Sofia Hilli, Pekka Hiltunen, Juha Jokela, Kirsi Karlenius, Ilkka Kokkonen, Jukka Kontusalmi, Tuukka Leppänen, Kai Lähdesmäki, Unto Nuora, Emilia Nyman, Sami Paasila, Tiina Peltonen, Raili Raitala, Inka Tiitinen, Antti Timonen, Panu Vauhkonen, Mikko Vihma

Suomennos Mikko Koivusalo

Ohjaus ja koreografia Markku Nenonen

Kapellimestari Risto Kupiainen

Lavastus Jani Uljas ja Jari Ijäs

Puvut Elina Kolehmainen Valosuunnittelu William Iles

Äänisuunnittelu Kirsi Peteri, Jori Tossavainen

Kesto noin 2 t 45 min (väliajan kanssa)

Liput 54 €,38 € (alle 17-v ja opiskelijat)

Näytökset pidetään Linnanmäen Peacock-teatterissa, Helsingin Kaupunginteatterin remontin vuoksi.

 

Synkkä musikaali ravisteli yleisöä

Hyrylän lukion ja yläkoulun yhteinen musikaaliprojekti huipentui joulukuussa viiteen esitykseen. Tänä vuonna musikaalin tyylilajina oli kauhu. Koskettava ja kauhistuttava Apinankäpälä saikin monen katsojan silmäkulmat kastumaan ja alahuulen väpättämään.  Monien katsojien mielestä musikaali oli paras miesmuistiin. Musiikkinumeroissa esitettiin muun muassa Eppu Normaalin, PMMP:n, Olavi Uusivirran ja Don Huonojen kappaleita.

Musikaalin ohjaajina toimivat lehtorit Päivi Ojakangas ja Terhi Paloheimo. Lukiolaisista keskeisissä rooleissa esiintyivät Riina Härkönen, Artturi Frisk ja belgialainen vaihto-oppilaamme Zoë Lintermans.

"Luuletko, että kitaraa soittamalla voi parantaa maailmaa?
©Kuvat: Katja Viikkilä – ”Luuletko, että kitaraa soittamalla voi parantaa maailmaa?

"Kovempi sydän ja kovemmat kädet häneen ovat takertuneet. Tutuimmat kadut ja kivet ja ojat ne poikamme piilottaneet. Kovempi sydän ja kovemmat kädet häneen ovat takertuneet Katu ei puhu ei tunnusta mitään, mihin pojan kadottanut on."
”Kovempi sydän ja kovemmat kädet
häneen ovat takertuneet.
Tutuimmat kadut ja kivet ja ojat
ne poikamme piilottaneet.
Kovempi sydän ja kovemmat kädet
häneen ovat takertuneet
Katu ei puhu
ei tunnusta mitään,
mihin pojan kadottanut on.”

Musikaalissa pohdittiin, mihin kaikkeen toivomusten toteutuminen voi johtaa.
Musikaalissa pohdittiin, mihin kaikkeen toivomusten toteutuminen voi johtaa.

Ohjaajat ja esiintyjät huokaisevat helpotuksesta taputusmyrskyssä.
Ohjaajat ja esiintyjät huokaisevat helpotuksesta taputusmyrskyssä.

Todistusaineistoa musikaalista

IMG_4077
Musikaalissa oli näyttelemässä lavan täydeltä opiskelijoita.

Kuukausia valmisteltu Ihan lööpistä -musikaali esitettiin koulumme auditoriossa viikolla 50 neljässä eri näytöksessä. Musikaalin juoni kertoi dekkarikirjailija Terävästä, jonka vaimo oli kadonnut. Huhujen mukaan kirjailija itse kaappasi vaimonsa kokeillakseen tulevan kirjansa juonta käytännössä. Jottei juoni paljastuisi liikaa, annetaan kuvien ja muutaman kuvatekstin puhua puolestaan ja osoittaa lahjakkaiden opiskelijoidemme näyttelijänkykyjä.

IMG_7420
Valter Aikio esitti kirjailija Terävää ja lauloi myös useassa eri kohtauksessa.

IMG_7414
Heti ensimmäisessä kohtauksessa suuri joukkolaulukohtaus hätkähdytti yleisöä.

IMG_7446
Tosi-tv-juontajaa esittävä Kasper Kähkönen valloitti karaokelaulullaan muita näyttelijöitä.

IMG_7469
Konstaapelit Karppi (vas.) ja Koskinen eli Pauliina Salmi ja Ella-Nea Pulkkinen lipsauttelivat huhuja kahvilla. Tarjoilijana Neea Hauvala.

IMG_7509
Apulaispoliisipäällikkö Anttila (Artturi Frisk) järkyttyi huhujen leviämisestä roskalehtiin.

IMG_7522
Hanna Dapaah-Agyemang valaisi näyttämöä ja yleisöä luoden vaikutelman tv-showsta.

IMG_7524
Kähkönen nautti yleisön antamista aplodeista ja aloitti show’nsa ammattilaisen elkein.

IMG_7546
Myös pienet yksityiskohdat oli hiottu huolella. Runo Rantala kameramiehenä.

IMG_7563
Niemelän perhettä esittäneet näyttelijät: Aleksi Salo (oik.), Ilona Malmipuro, Maaria Mäki-Kuhna ja Veera Krok.

IMG_7627
ja Roni Nokelainen lauloi upeasti.

IMG_7609
Kasimir Kähkönen soitti kitaraa

IMG_7637
Poliisiasema oli musikaalin yleisin miljöö.

IMG_7673
Riina Härkönen (keskellä) ja Emmi Antila eli Elina ja Heidi lauloivat Valter Aikion säestyksellä Irinan kappaleen Pokka.

IMG_7695
Vasemmalta oikealle: Frederike Hofmann (koskettimet), Henri Laatikainen (basso), Sini Riihimäki (kitara), Valtteri Bergman (rummut) ja Aarni Niemi (kitara).

IMG_7711
Poliisilaitoksen putka ilmestyi innovatiivisesti muutamasta metalliputkesta.

IMG_7796
Puhu tai pihtaa -talk-shown emäntä (Sanna Salán) esitti Antero Terävälle (Valter Aikiolle)  ja tämän kustantajalle Jari W. Kaislikolle (Aku Päiviselle) kiperiä kysymyksiä.

IMG_7808
Nelli Hakala (vas.), Runo Rantala ja Neea Hauvala lauloivat Kylmä ilman sua -kappaleen.

IMG_7836
Sanna Salán esitti näyttävän muutaman minuutin tanssiesityksen.

IMG_7853
Laulajat tunkivat päänsä varovasti esirippujen alta, ikään kuin he olisivat tehneet sen ilman ohjaajan lupaa.

IMG_7879
Aku Päivisellä oli lieviä ongelmia pitää pokka yleisön villiintyessä hänen heittäytyessään hienosti rooliinsa.

IMG_7928
Monitaituri Joni Oksanen vastasi musikaalin upeasta äänentoistosta.

IMG_7937
Päivi Ojakangas (vas.) ja Terhi Paloheimo johtivat musikaalin ansioituneesti.

Musikaalin mukana

IMG_8300
© Kuvat Jeni Berg

Musikaalin kulisseissa

Koulussamme oli taas tänä vuonna musikaalinäytös. Terhi Paloheimo ja Päivi Ojakangas olivat ohjanneet sen niin kuin useimpina vuosina aiemminkin. Musikaalin ensi-ilta oli maanantaina 8.4. ja esitettiin tuolloin ainoastaan vanhemmille, sukulaisille ja tuttaville. Myöhemmin se esitettiin myös lukiolle ja yläasteelle. Musikaalista on tullut paljon palautetta, suuremmaksi osaksi se on ollut hyvää ja positiivista.  Kaiken positiivisen palautteen ovat mahdollistaneet musikaalin ohjaajat ja näyttelijät, jotka jaksoivat urheasti ahertaa musikaalin eteen ja onnistuivat tekemään siitä oman näköisensä esityksen.

IMG_8583
Musikaalin musiikinjohto Päivi Ojakangas, näyttelijä Valter Aikio ja ohjaaja Terhi Paloheimo

IMG_8428
Pyry Aalto vastasi, että tekniikka pelasi näytöksissä.

IMG_8528
Soittakaa paranoid! Aaro Haataja, Janne Laakso, Valter Aikio ja Valtteri Bergman

Nyt katsotaan hieman musikaalin kulisseihin. Musikaaliin alettiin etsiä kiinnostuneita jo syksyllä 2012. Kun ilmoittautuneita oli tarpeeksi, ryhdyttiin tekemään musikaalia. Alussa kerrottiin juonesta ja käytiin läpi repliikkejä ja rooleja, joita musikaalissa oli. Syksyllä kokoonnuttiin vain kerran viikossa harjoitteleman ja syksyn lopussa jaettiin jo roolit. Syksy ja talvi 2012 tuntuivat pitkiltä, eikä musikaali tuntunut edistyvän.

Kuitenkin kun vuosi vaihtui eikä harjoituskertoja ollut enää paljoa jäljellä, alkoi puurtaminen tuottaa tulosta. Treenikertoja myös lisättiin ja koko ajan oli huomattavissa pientä edistymistä. Ensimmäisen kerran näyttelijät saivat vietyä koko esityksen loppuun saakka jotenkuten vain kuukautta ennen ensi-iltaa.  Samalla alettiin myös harjoitella tosissaan näytöksessä esitettävien kappaleiden soolo- ja kuoro-osuuksia. Harjoituksissa kaikilla oli hyvä tunnelma ja yhteistoiminta sujui mukavasti. Bändikin osallistui harjoituksiin muutamaa viikkoa ennen näytöksiä, eikä kauaakaan, kun yhteispeli alkoi toimia. Kuitenkaan ennen kenraalinäytöstä ei ollut kertaakaan ollut kaikkia näyttelijöitä ja bändin jäseniä paikalla. Aina oli joku puuttunut, mikä tuottikin pientä stressiä ohjaajille.

Ennen ensi-iltaa tunnelma ja jännitys olivat katossaan esiripun takana. Kenraaliharjoitus oli mennyt hyvin, eikä kukaan ollut suuremmin mokannut. Ajatus hyvin menneestä kenraaliharjoituksesta ei kuitenkaan auttanut kenenkään jännitykseen. Kulissien takana hikoiltiin, jännitettiin ja hieman panikoitiin. Monien kädet tärisivät. Ramppikuume oli monien jännityksen syy. Onhan hieman polvia tutisuttava ajatus esiintyä lavalla täydelle katsomolle, oli katsomossa sitten kymmenen tai sata ihmistä.

Näytökset menivät hyvin, ja jokaisen esityskerran jälkeen jännitti aina vain vähemmän. Kulissien takana tunnelma muuttui jännittyneestä ja hiljaisesta hilpeäksi ja riehakkaaksi. Vuorosanat tulivat kuin itsestään ja kaikki luonnistui omalla painollaan. Enää ei tarvinnut katsoa plarista repliikkejä, vaan ne olivat jo jääneet muistiin. Lavasteiden takana naureskeltiin ja heitettiin vitsejä. Jokaisen esityksen jälkeen tuli hieman haikeampi tunne: onko tämä jo tässä? Vastahan me aloitimme tämän projektin. Nyt kun musikaalista on jo vähän aikaa, alkaa uuden projektin odotus. Ehkä monet samat ja uudet näyttelijät nähdään taas lavalla toteuttamassa ohjaajien huippuhyvän ohjauksen tulosta.

IMG_8549
Anna Varonen

IMG_8360
Pikkusiskoa (Vilma Halme) pissattaa, eikä deiteille valmistautuva isosisko (Anna Lindfors) päästä vessaan.

IMG_8442
Liisa (Venla Lindström) katsoo komeaa Kallea (Miika Kosloff) cityenkelin (Iida Salonen) myhäillessä taustalla.

IMG_8533
Kertojat Elisa Kinnunen ja Laura Koivumäki

IMG_8532
Lisää kertojia: Riina Härkönen, Iida Rekinen ja Inka Linkola

IMG_8402
Nea Lahti, Lauri Virtanen, Sanna Salán, Iida Salonen

Katsomon tunnelmia

Ilman suurempia ennakko-odotuksia nautittu musikaali osasi yllättää monella tavalla. Näyttämöllä nähtiiin joukko urheita nuoria, jotka tekivät lavalla uskomattoman hyvää työtä, vaikka kaikilla ei luultavasti ollut paljoakaan kokemusta näyttelemisestä. Aikaisemman kokemuksen kuitenkin korvasi rentous, joka oli nähtävissä koko musikaalin ajan.

Musikaalin juoni oli helposti seurattava, muttei kuitenkaan tylsä. Tapahtumien kietoutuminen toisiinsa toi lisää mielenkiintoa ja teki juonesta sopivan ovelan. Erityisen hienoa oli myös se, että roolijako oli tasainen, eikä kenelläkään ollut selvää pääroolia vaan huomio keskittyi tasaisesti jokaiseen näyttelijään.

Verhojen takana oli kourallinen taitavia soittajia, jotka toivat musikaaliin sen tärkeimmän eli musiikin. Biisivalinnat olivat energisiä ja sopivat musikaaliin mainiosti. Yleisö sai kuulla Apulannan, Anna Puun, Leevi and the Leavingsin ja muutaman muun artistin tuotantoa.

Kokonaisuudessaan musikaali oli viihdyttävä… Ja komee!

Koulumaailman decamerone

Hyve_056

Elettiin marraskuuta 2011, kun sain käsiini ensimmäisen kerran Laura Wathénin raakileversion käsikirjoituksesta. Silloin siitä oli hyvin vaikea vielä saada selvää kokonaisuutta, muutenkin ehkä minulla oli vaikeuksia edes ymmärtää koko käsikirjoituksen kokonaisuutta. Olimme Lauran kanssa sopineet, että voin ilomielin auttaa käsikirjoituksen kanssa ja koko musikaalin suunnittelemisessa. Lauralla olikin paljon kysymyksiä mielipiteistäni, mutta myös musikaalin käsikirjoituksesta uupui kohtauksia. Sainkin pari ideaa, jotka olivat Laurankin mielestä kehiteltäviä.

Olin jo saanut pari erilaista ja vähän muokattua käsikirjoitusta, kun ensimmäiset harjoitukset alkoivat. Tosin käsikirjoitus valmistui, kun harjoitukset olivat jo reippaassa vauhdissa. Silloin harjoituksissa oli myös useampi lukiolainen, jotka valitettavasti joutuivat jäämään musikaalista pois koulukiireiden, autokoulujen ynnä muiden sellaisten syiden takia.

Sebastian Karling vetämässä sooloaan.
Sebastian Karling vetämässä sooloaan.

Käsikirjoitus oli valmiina, roolit oli jaettu, mutta mitä musikaali on ilman musiikkia? Saimme ehdottaa itsekin kappaleita, jotka sopisivat, mutta lopullisen päätöksen kuitenkin teki musiikinopettaja Päivi Ojakangas. Ojakangas sovitti musikaaliin muun muassa Isoveljen Tanssi tai kuole -kappaleen ja Christel Sundströmin Pidä musta kii -kappaleen.

Jettte Kleindeist vauhdikkaassa Macarena-kohtauksessa
Jettte Kleindeist vauhdikkaassa Macarena-kohtauksessa

Andrew Johnson: Beatles – Norwegian Wood
Andrew Johnson: Beatles – Norwegian Wood

Kappaleiden solistitkin valittiin tarkasti, ja lopputulos olikin miellyttävää kuunneltavaa, josta pystyi varmasti jokainen nauttimaan. Musikaalin bändissä esiintyivät myös koulumme tämän vuoden vaihto-oppilaat Jette Kleindienst ja Andrew Johnson.

”Musikaali oli kaikin puolin onnistunut, vaikka pelkäsinkin hieman, tuleeko musikaalista sellainen, kuin olin ajatellut”, kommentoi Laura Wathén, joka olisi halunnut olla enemmänkin mukana tekemässä musikaaliaan. Tämän kevään abiturientti kuitenkin joutui valitettavasti jättämään oman musikaalinsa ohjaajien Terhi Paloheimon ja Päivi Ojakankaan käsiin. Toisena käsikirjoittajana voin vain nyökkäillä ja hymyillä tyytyväisyydestä. Koulumusikaaliksi Tanssi tai kuole oli erinomainen. Näyttelijät, jotka olivat yläkoululaisia ja lukiolaisia osasivat heittäytyä jokainen omaan rooliinsa, jolloin tarinasta tuli uskottava.

musikaali