Avainsana-arkisto: ennakkoluulot

Notre Damen Kellonsoittaja – Kuka olisi arvannut, että musikaalit voivat olla hauskoja?

Teatterissa ei tainnut olla yhtäkään paikkaa vapaana.

Olen aina ollut sitä mieltä, että musikaalit eivät ole minun juttuni ja ylipäätänsä näytelmätkin vain menettelevät. Liian modernit taidenäkemykset menevät yleensä yli minun ymmärrykseni. Kävin 6. helmikuuta Tampereen Teatterissa katsomassa Victor Hugon romaaniin ja Disney-elokuvan lauluihin perustuvan Notre Damen Kellonsoittaja -näytelmän, joka muutti näkemykseni musikaaleista ja näytelmistä.

Notre Damen Kellonsoittaja -musikaali kertoo köyryselkäisestä kirkon kellonsoittajasta Quasimodosta, joka ensimmäistä kertaa lähtee ihmisten ilmoille ja tapaa viehättävän mustalaisnaisen Esmeraldan. Ihmiset eivät kuitenkaan suvaitse Quasimodoa yhteiskunnan jäseneksi hänen ulkonäkönsä takia. Tämä aiheuttaa Quasimodolle vaikeuksia näytelmän edetessä. Quasimodon isäntä, Notre Damen arkkidiakoni, pitää aluksi Esmeraldaa haitallisena kaupungille, mutta lopulta päätyy kosimaan tätä pelkkien seksuaalisten halujensa vuoksi. Esmeraldan kieltäytyessä alkaa Arkkidiakoni kiristää häntä aiheuttaen yhä enemmän ongelmia koko kaupungille.

Musikaali kertoo rohkeudesta ja sorrosta sekä vihasta ja rakkaudesta.

Lähdin mukaan katsomaan näytelmää vain, koska perhetuttuni näytteli siinä ja halusin nähdä hänen osuutensa. Tuli kuitenkin suurena yllätyksenä, kuinka paljon huumoria näytelmä sisältää ja kuinka paljon kiinnostusta se minussa herätti.

Esityksen lopuksi näyttelijät kutsuivat ohjaaja Georg Malviuksen lavalle suurin kunnianosoituksin.

Kuka olisi arvannut, että musikaalit voivat olla hauskoja? Monessa kohtauksessa repliikit sisälsivät pieniä tokaisuja tai kommentteja, jotka saivat lähes koko yleisön nauramaan. 

Ennen tätä esitystä minulla taisi olla aika heikko näkemys näytelmistä ja musikaaleista. Luulin, ettei luvassa olisi huumoria ja että esitys olisi tylsällä tavalla vakava. Olin selvästikin väärässä.

Näyttelijöiden laulu kuului todella lujaa, enkä ymmärtänyt, tuliko laulu äänitteeltä vai mihin mikit oli piilotettu. Esityksen lopuksi selvisi, että mikit olivat ihonvärisellä teipillä näyttelijöiden otsassa kiinni, jolloin yleisön oli lähes mahdotonta nähdä niitä. Yllätyin suuresti, kuinka upeita lauluääniä näyttelijöillä on ja kuinka he pystyvät sellaiseen suoritukseen samalla kun näyttelivät! Jopa tanssikohtausten yhteydessä lauletut kohdat kuulostivat levyltä tulevilta, vaikka tanssijoita varmasti hengästytti.

Musikaali sisältää monta tanssikohtausta, jotka kaikki on saatu sulavasti sopimaan musikaalin kulkuun ja juoneen. Näytelmässä ei ole oudon näköistä satunnaista tanssahtelua, kuten olin ehkä olettanut.

Elävä kirjasto 2018 rikkoi ennakkoluuloja ja kosketti kuulijoita

Lokakuun kymmenes päivä lukiollamme tapahtui – oli vuosittaisen Elävän kirjaston aika. Tänä vuonna kyseinen tapahtuma järjestettiin jo kolmattatoista kertaa ja se keräsi tuttuun tapaan paljon suosiota ja kiitosta. Tapahtuma on tärkeä, sillä sen tarkoituksena on purkaa stereotypiota ja ennakkoluuloja. Opiskelijat saavat tapahtumasta myös arvokasta kokemusta ja tietoa.

Hyve-lehden toimittajat kiersivät luonnollisesti myös lainauksia ja alta pääsette lukemaan tiivistelmiä osasta mahtavista elävistä kirjoistamme, sekä siitä miten Elävä kirjasto järjestetään.

 

Elävän kirjaston järjestäminen

Elävä Kirjasto on lukiomme opiskelijakunnan hallitukselle vuoden suurin yksittäinen ponnistus, johon vaaditaan jokaisen jäsenen panos. Se vaatii useiden viikkojen valmistautumisen, toki tähän lukiollamme on jo pitkät perinteet, nyt jo 13 vuoden ajalta. Elävässä kirjastossa on aina monia erilaisia tehtäviä, esimerkiksi niin sanottujen “elävien kirjojen” hankkiminen. Tämä on yleensä se vaikein tehtävä. Täytyy miettiä, ketkä olisivat hyviä kirjoja ja miten voimme pitää heidät salassa muilta opiskelijoilta. Onneksi opiskelijakunnan hallituksen tukena on koulumme opettaja Tapio Turpeinen, jonka laajoilla kontakteilla tämäkin Elävä kirjasto mahdollistui.

Järjestämisessä on aina omat haasteensa. Se toki antaa myös paljon oppia ja kokemusta hallitukselle. Sanotaan, että jokainen Elävä kirjasto on samanlainen kuin sen hetkinen puheenjohtaja. Jokainen puheenjohtaja saa järjestettäväkseen “oman” Elävän kirjaston toimikaudellaan. Onneksi Elävä kirjasto ajoittuu puheenjohtajan kauden loppupuoliskolle, jotta siihen on ehtinyt valmistautua jo hyvän tovin. Onneksi puheenjohtaja ei joudu järjestämään tapahtumaa yksin, vaan hänellä on aina joukko loistavia tekijöitä ympärillään. Vaikka Elävä kirjasto on raskas rutistus, on se samalla myös antoisa ja tärkeä kokemus.

Elävän Kirjaston tarkoituksena on vähentää yleisiä ennakkoluuloja ja stereotypioita erilaisia väestön edustajia kohtaan. Tämä tekee tapahtuman järjestämisestä entistä mielekkäämmän kokemuksen. Päivä on jokaiselle lukiomme opiskelijalle mieleenpainuva ja silmiä avaava. Usein kuulee puhuttavan myös aikaisempien vuosien Elävistä kirjoista, kuinka toissa vuonna oli tämä ja tuo henkilö vieraana kertomassa omaa tarinaansa.

 

Koulun seiniä koristivat kyltit ja kirjalistat, jotta opiskelijat löysivät mieluistensa lainausten luo. (kuva: Daniel Levander)

 

Irlannin Prinssi Henrik

Elävässä kirjastossa pääsimme tutustumaan Ilkka Raitasuohon, joka oli Kellokosken sairaalassa osasto 8:lla hoitajana. Vuonna 1976 Raitasuo muutti Kellokoskelle, minkä jälkeen hän haki Kellokosken sairaalaan hoitajan työhön. Raitasuo olikin loppujen lopuksi Anna Lappalaisen hoitaja. Anna Lappalainen tunnetaan paremmin nimellä “Kellokosken prinsessa”. Vierraillessaan Irlannissa Raitasuo lähetti Prinsessalle postikortin, minkä jälkeen Prinsessa antoi Raitasuolle nimen “Irlannin Prinssi Henrik”.

Anna Lappalaisen tarinaan pääsimme syventymään Ilkka Raitasuon avulla. Hän kertoi meille, kuinka Lappalaisen ollessa nuori hänen isänsä oli kuollut. Lappalaisella oli jo nuorena todettu skitsofrenia, jonka seurauksena hän uskoi olevansa syntynyt kuninkaalliseen perheeseen. Äiti hylkäsi Anna Lappalaisen ja lähetti tämän jo nuorena kasvatuskotiin. Lappalainen kiersi monissa kasvatuskodeissa, mutta viimeisestä hän karkasi Helsinkiin. Hänellä oli myös taloudellisia vaikeuksia, minkä lisäksi hän joutui valitettavasti myös huonoon avioliittoon, jossa häntä pahoinpideltiin. Kaiken näiden huonojen kokemusten seurauksena Lappalaisen mielenterveys romahti. Hänellä oli ollut hoitojaksoja jo muissa sairaaloissa, mutta kun viimeisen kerran hän saapui Kellokoskelle hoitoon, hoito kesti jopa 51 vuotta. Harhoihin hän sai auttavaa lääkettä sekä sähköhoitoa.

Raitasuo kertoi, kuinka aikoinaan Kellokoskella on ollut sellaista toimintaa, mitä enää nykypäivänä ei voida järjestää. Hän mainitsi myös siitä, kuinka nykypäivänä psykiatriset hoitomuodot ovat kovasti kehittyneet ja hoitojaksot lyhentyneet.

 

Ilkka Raitasuo, eli Irlannin Prinssi Henrik (kuva: Susanna Meitsalo)

 

Ex-alkoholisti ja ex-narkomaani

Antit kertoivat Elävässä kirjastossa elämästään ex-alkoholistina ja ex-narkomaanina. He kuvailivat riippuvuutta taudiksi, josta ei pääse eroon, mutta jonka kanssa voi oppia elämään. “Voi olla vaikea saada ystäviään ymmärtämään, että ei voi nauttia edes yhtä lasia alkoholijuomaa baari-iltana.”

He kertoivat myös, kuinka päihteillä pystyy turruttamaan elämän ongelmat hetkeksi, mutta päihde ei pysty poistamaan tai viemään ongelmia pois. “Riippuvaiseksi ei voi tulla, jos ei ota ensimmäistäkään.” Harvemmin ensimmäisestä kokeilusta ajattelee, että se voi johtaa riippuvuuteen ja riippuvuus voisi sattua juuri omalle kohdalle. Tärkeä näkökohta oli, että päihtymisen keino on samantekevää, riippuvuus on olennaista.

Lisäksi opimme heiltä, että riippuvuudesta on mahdollista alkaa toipumaan vasta, kun tajuaa itse ongelman vakavuuden. A-kiltatoiminta on vertaistukitoimintaa niille, joilla on ongelmia päihteiden kanssa, ja niille, jotka kärsivät läheistensä päihteiden käytöstä.

 

Neliraajahalvaantunut

Koulullamme vieraili myös 23-vuotias Henri Ihander, joka halvaantui jääkiekko-ottelussa. Hän on kerännyt kuulioiden sympatiaa huumorintajullaan ja rennolla asenteellaan. “Lainaus” alkoi Henrin kysyessä yleisöltä: “Oletteko henkisesti valmiita?”

Hän kertoi yhdeksännellä luokalla tapahtuneesta onnettomuudesta, jossa hänen päänsä osui päätylaitaan ja hänen selkärangastaan meni nikamia poikki. Sairaalassa ennustettiin Henrin joutuvan elämään hengityskoneessa ilman toimintoa käsissään, mutta hän pääsikin jo kahden päivä päästä koneesta ja hän pystyy liikuttamaan käsiään. Ensimmäinen huoli kuitenkin oli, ehtisikö hän tekemään biologian koetta.

Henri tajusi kuitenkin lopulta, ettei tilanne tulisi muuttumaan ja hyväksyi uuden itsensä. Olisihan onnettomuudessa voinut käydä pahemminkin, eikä hän välttämättä olisi ollut kertomassa tarinaansa. Hänellä sattui vain huono tuuri sinä päivänä. Huono tuuri tosin jatkui, kun ensihoitaja ei osannut ajaa sairaalaan, röntgen piti ottaa kolmeen kertaan, eikä kirurgi ollut paikalla. Katkerana hän kertoi joutuneensa lastenosastolle sairaalassa.

Henri käy kaksi kertaa viikossa fysioterapiassa ja harrasti pitkään pyörätuolirugbya. Hän kouluttautuu ammattikorkeakoulussa yhteisöpedagogiksi. Henrin aktiivisuudesta huolimatta perusaskareita on vaikea suorittaa yksin ilman avustajaa. Esimerkiksi kokkaaminen sujuu, mutta se on hidasta.

Loppukevennyksenä hän kertoi tapaturma-alttiudestaan. Hän muun muassa lapsena sytytti pihansa puun tuleen, lensi hyppyristä pururadalla juoksevien joukkuelaisten yli ja kaatui mopolla. “Nyt olen yrittänyt rauhoittua”, hän naurahti.

 

Neliraajahalvaantunut Henri Ihander (kuva: Riina Kajava)

 

Elokuvaintoilija

Saimme koulullemme vierailijaksi elokuvaintoilijan, tai kuten hän itse sanoo cinefiilin. Juuso Pikkarainen opiskelee tällä hetkellä puheviestintää ja on myös elämänsä aikana kokeillut yrittäjyyttä. Hän kertoi harrastelevansa jonkin verran elokuvien parissa ja tykkää käydä muun muassa elokuvafestareilla.

Juuso kertoi kirjalainauksessaan, kuinka hän kiinnostui elokuvista jo lukion alkupuolella. Yksi kiinnostuksen tuoja oli elokuva nimeltä Pulp Fiction, jossa Juuson mukaan on kaikki, mitä elokuvalta voi toivoa.

Yleisöstä esitetty kysymys toi uutta näkökulmaa Juuson kerrontaan, kun häneltä kysyttiin, mikä sai ja saa vieläkin hänet kiinnostumaan elokuvista. Juuso aloitti kuvaamalla elokuvia ”kuningastaiteena”. Hän kertoi, kuinka niissä yhdistyy kaikki taide, kuten teatteri, musiikki, leikkaus ja kuvataide. ”Eri osa-alueet saavat voimaa toisistaan”, Juuso lisäsi kerrontansa loppuun.

Vierailijamme kertoi myös mielipiteestään, miten ulkomaalaiset ja suomalaiset elokuvat eroavat toisistaan: suomalaiset elokuvat ovat yhtä lailla hyviä kuin ulkomaalaisetkin. Hänen mielestään on myös arvostettavaa, että Suomessa ylipäätänsä tehdään elokuvia, vaikka tuet ja rahat ovat niihin tarkoituksiin vähäiset.

 

Elokuvaintoilija Juuso Pikkarainen (kuva: Venla Laatunen)

 

Striptease-artistit

Elävässä kirjastossa saimme kuulla myös kahden striptease-artistin elämästä ja työstä viihdealalla.

Nancy Bomber on ollut erotiikka-alalla noin neljä vuotta, ensin aikuisviihteen parissa ja sittemmin striptease-toiminnassa. Hän kertoi omasta alalle hakeutumisestaan ja halustaan tehdä ammattiaan. Nancy kiinnosyui erotiikka-alasta jo nuorena. Viehätys näyttelemiseen ja esiintymiseen auttoi ammatinvalinnassa.

Mr. Jason on ollut alalla viisi vuotta. Hän on tehnyt aikuisviihdettä, muun muassa 17 elokuvaa, ja toimii striptease-artistina. Erotiikka-alan lisäksi Mr. Jason toimii baarimikkona, DJ:nä ja omistaa oman ravintolan. Töidensä lisäksi hän käy tanssitunneilla jopa yhdeksän kertaa viikossa. Mr. Jason on myös aina tykännyt esiintymisestä. Hän lähti alalle ollessaan valokuvamallin hommissa, mikä johti eroottisempaan mallityöhön ja siitä eteenpäin.

Kirjalainauksen aikana esitettiin yleisöstä kysymys: ”Minkälaiset ovat yleisöä ja asiakkaita koskevat rajat viihdealalla?” Nancy kertoi koskettelun olevan asiatonta ja kiellettyä sylitanssia tehdessä. Molemmat vierailijat kertoivat, että he voivat ja saavat lopettaa ammatissaan esityksen, milloin vain haluavat, jos siltä tuntuu. Myös rajat asiakkaiden välillä saa luoda itse. Vierailijamme lisäsivät aiheeseen, että erotiikka-alallakin työt hoidetaan täysin asiallisesti ja kunnioittavasti.

Myös erotiikka-ala on yhtä lailla oikea ammatti kuin mikä tahansa muukin. Monet alalla työskentelevät saavat apua ja tukea Pro-tukipiste ry:ltä. Siellä voi käydä keskustelemassa, jos tarvitsee tukea  ja siletä on mahdollista saada myös terveydenhuoltoa.

Ammattiin liittyvistä valinnoista ja uhrauksista keskusteltaessa tulivat esille muun muassa perhesuhteet ja ystävyyssuhteet. Nancy kertoi monien ystävyyssuhteidensa päättyneen, ja Mr. Jason lisäsi, että perheenkin suhtautuminen asiaan on tuonut, vaikkakin hyvin pienen, mutta muutoksen.

Nancy Bomber kertoi ihmisten usein sekoittavan strippauksen ja prostituution. Myös erotiikka-alan mainitessa ennakkoluulot ovat heti strippaus tai pornotähteys, vaikka ala on paljon muutakin. Yhtenä työnsä monista positiivisista puolista, mainitsi Nancy erilaisten ihmisten tapaamisen ja mahdollisuuden olla oma itsensä.

 

Nancy Bomber ja Mr. Jason (kuva: Venla Laatunen)

 

Kehitysvammaisten tukiliitto RY

Kehitysvammaisten tukiliitto RY:stä kertomassa oli isä, jonka poika on 25-vuotias kehitysvammainen. Pojalla oli syntyessään sydänvika. Kehitysvammainen poika kävi peruskoulun ja opiskelee tällä hetkellä Järvenpäässä taidekoulussa. Kehitysvammat ovat hyvin laaja asia, ja joillakin kehitysvammaisilla voi olla jopa ajokortti.

Kehitysvammaisille vertaistuki on erittäin tärkeää. Tukiyhdistyksen kautta saadaan vertaistukea ja -toimintaa. Siellä järjestetään muun muassa  sählyä, jalkapalloa ja keilausta. Lähtökohtana tukiyhdistyksessä on, että jokainen pelaa. Yhdistys järjesti myös tapahtuman, jossa päästiin onkimaan ja paistamaan makkaraa.

Perheessä voi myös ilmetä kehitysvamman myötä ongelmia. Kehitysvammaista ja hänen sisaruksiaan voidaan esimerkiksi kiusata koulussa. Tänä vuonna on otettu käyttöön EU:n kehitysvammakortti, jonka kanssa tukihenkilö pääsee esimerkiksi junaan ilmaiseksi kehitysvammaisen kanssa.

Saimme kuulla, kuinka yhdistyksen avulla taistellaan saadakseen tukia, mutta kuitenkin yleensä hakemukset hylätään.Tukien saaminen on myös näissä tapauksissa hankalaa. Meille kerrottiin, että kunnan tukea ei ollut, vaan perheen täytyi käydä taistelu omillaan. Sosiaalivirasto ei ollut halunnut kertoa perheelle, mitä kaikkia tukia voi saada, joten apua yritettiin hankkia muilta tahoilta, jotka osaisivat kertoa, mitkä tuet ja avustukset ovat oikeutettuja.

 

Haamujen metsästäjä

Jälleen koulullamme vieraili suurta suosiota ja ihmetystä herättänyt Mika Nikkilä, joka tunnetaan hänen ja veljensä perustamasta paranormaalien ilmiöiden tutkimista koskevasta yhtiöstä, Paranormal Investigation Groupista. Koulussamme hänet tunnettiin paremmin nimellä Haamujen metsästäjä. Aluksi Nikkilä esitteli itsensä ja kuvaili itseään ihan tavalliseksi suomalaiseksi mieheksi. Hänellä on vain vähän erikoisempi harrastus.

Työ koostuu erilaisista työkeikoista ympäri Suomea. He saavat ilmoituksia ihmisiltä erilaisista paranormaaleista ilmiöistä tai kokemuksista. Kaikkiin he eivät voi vaikuttaa, mutta todenmukaisimmat he käyvät tarkistamassa paikan päällä. Nikkilä esitteli meille erilaisia koneita ja apuvälineitä, joita he käyttävät henkien tavoittelemiseen. Hän myös jakoi eriskummallisia ja hyytäviä tarinoita, joita ovat veljensä kanssa kokeneet. Tarinat tuntuivat hurjilta, kun itse kuulijat eivät omien sanojensa mukaan ikinä ole joutuneet kohtaamaan paranormaaleja ilmiöitä.

“Yleensähän meille vain sanotaan, että te ootte ihan hulluja ja sekasin päästänne”, Nikkilä kertoo suurimmista ennakkoluuloistaan, joita häneen ja heidän tekemisiinsä kohdistuu. Hän kuitenkin osasi puoltaa näkemystään ja kokemuksiaan siten, että ennakkoluulot ainakin meidän koulussamme on todennäköisesti edes jollain tapaa rikottu. On jokaisen oma asia, mihin uskoo, mutta Nikkilän uskomus paranormaaleihin ilmiöihin on todella vahva ja hän aikoo jatkossakin toteuttaa itseään ja auttaa ihmisiä, jotka tietämättöminä kokevat näitä tilanteita.

 

Lainausten jälkeen kaikki Elävään Kirjastoon osallistuneet kerääntyivät vielä auditorioon. Auditoriossa pidettiin rento paneelikeskustelu, jossa jokainen elävä kirja pääsi vielä vastailemaan opiskelijoiden kysymyksiin.

Päivä oli onnistunut, ja haluammekin koko lukiomme puolesta kiittää suuresti kaikkia eläviä kirjoja, jotka saapuivat kertomaan itsestään ja elämästään opiskelijoille! He mahdollistavat Elävän kirjaston järjestämisen ja tekevät siitä ikimuistoisen tapahtuman.

Elävä kirjasto herätti lukiolaiset ajattelemaan

Yksi tapahtuman lainatuimmista kirjoista oli paranormaalien ilmiöiden tutkija Mikä Nikkilä.
Yksi tapahtuman lainatuimmista kirjoista oli paranormaalien ilmiöiden tutkija Mikä Nikkilä.

Tuusulan lukion Hyrylän toimipisteen opiskelijakunta järjesti 16.11.2016 jo kymmenennen kerran Elävä kirjasto -tapahtuman, jossa opiskelijat voivat lainata “eläviä kirjoja” eli päästä kuuntelemaan oikeita ihmisiä ja keskustelemaan heidän kanssaan. Elävä kirja on oikea ihminen, joka lainaa siis hetken omaa aikaansa ja kertoo lukiolaisille elämästään.

Elävässä kirjastossa pyritään ennen kaikkea lisäämään suvaitsevaisuutta ja vähentämään ennakkoluuloja, joita varsinkin erilaisten vähemmistöjen edustajat joutuvat kohtaamaan.

Tuusulan lukiossa vuoden 2016 Elävässä kirjastossa oli lainattavana 12 kirjaa, joiden joukossa olivat muun muassa huumepoliisi, paranormaalien ilmiöiden tutkija ja sumopainija. Päivän aikana opiskelijoilla oli mahdollisuus lainata viisi kirjaa. Tapahtuma päättyi paneelikeskusteluun.

– Koko opiskelijakunnan hallitus näkee paljon vaivaa elävän kirjaston järjestämiseksi. Haastavinta on löytää sopivia ”kirjoja” ja miettiä, ketkä olisivat kiinnostavia ja keitä muut opiskelijat haluaisivat kohdata. Tänä vuonna mukana on taas uusia “kirjoja”, joita ei ole aikaisempina vuosina päässyt lainaamaan, Hyrylän toimipisteen opiskelijakunnan hallituksen puheenjohtaja Ella Vaittinen kertoi ennen tapahtumaa. – Toivon, että päivä sujuisi hyvin ja opiskelijat osallistuisivat aktiivisesti, sillä tapahtuma mahdollistaa ainutlaatuisen tilaisuuden päästä keskustelemaan mielenkiintoisten henkilöiden kanssa. Toivottavasti kaikki osallistujat saavat päivästä jotain irti, kohtaavat uusia asioita ja oppivat arvostamaan erilaisuutta, avartavat näkemyksiään sekä ymmärtävät myös sen, ettei kukaan ei ole vain sitä, mitä ulkokuori näyttää.

Paranormaalien ilmiöiden tutkija Mikä Nikkilä aloitti kertomalla itsestään ja kuvaili itseään muun muassa “ihan tavalliseksi perusjampaksi”. Hän vierailee veljensä kanssa toimeksiantajien pyynnöstä erilaisissa taloissa ja rakennuksissa etsimässä “henkiä”, kuten hän itse paranormaaleja ilmiöitä nimitti. Hän kertoi heidän saamistaan havainnoista ja esitteli laitteitaan, joilla he ilmiöitä tutkivat. Pääasiassa keskustelu eteni yleisön kysymysten pohjalta, joihin kuuluivat muun muassa: “Kuinka paljon haamuja olette löytäneet?” ja “Mikä on jännittävintä, mitä on tapahtunut?” Viimeisimpään kysymykseen Nikkilä vastasi kertomalla, kuinka erään kerran hänen ja hänen veljensä kimppuun oli fyysisesti käyty.

Yksi Elävä kirjasto -tapahtumaan osallistuneista oli lyhytkasvuinen Sanna-Leena Salminen. Hän on 28-vuotias ja juuri valmistunut ammattikoulusta. Hänen mukaansa lyhytkasvuisiin kohdistuu useita ennakkoluuloja. Eräs niistä on se, että lyhytkasvuiset olisivat jotenkin älyllisesti rajoittuneita, mikä ei pidä paikkaansa. Jotkut ovat myös luulleet, ettei hän osaisi lukea tai kirjoittaa. Hän toivoo lisää esteettömyyttä, sillä pyörätuolin kanssa on välillä vaikea päästä esimerkiksi erilaisiin julkisiin rakennuksiin. Lyhytkasvuisuudestaan huolimatta hän kokee voivansa elää hyvää elämää.

Sanna-Leena Salminen kertoi lukiolaisille elmästään.
Sanna-Leena Salminen kertoi lukiolaisille elämästään.

OCD (obsessive-compulsive-disorder) eli pakko-oireinen häiriö ilmenee potilaalla useimmiten pakonomaisina ajatuksina tai rituaalinomaisina tehtävinä eli pakkotoimintoina. Vaikka tämä häiriö aina jollain tavalla vaikeuttaa elämää, 29-vuotias freelance-toimittaja Tuukka Hämäläinen on oppinut suhtautumaan siihen huumorilla.

Hämäläisellä diagnosoitiin OCD 17-vuotiaana muun muassa toistuvan käsienpesun ja voimakkaan turvallisuushakuisuuden herätettyä ylimääräistä huomiota perheessä. Vaikeasta alusta huolimatta hän on ajan kanssa onnistunut sopeutumaan erityisyyteensä, ja terapian ansiosta oireet ovat pysyneet hallinnassa ja jopa vähentyneet.

Pahoihin ennakkoluuloihin Hämäläinen ei ole onneksi törmännyt. Hän haluaakin jatkaa ennakkoluulojen ehkäisyä ja rohkaista samalla muitakin vetämällä OCD-vertaistukiryhmää. Hämäläinen pitääkin itseään hyvänä esimerkkinä siitä, että OCD:n kanssa voi elää.

 

Koulullamme vieraili myös elävä kirja nimeltään Tommi Viitanen. Hän sai vakavan aivovamman kesällä 2000 jäätyään ratikan alle. Viitanen kertoi parantumisoperaatiostaan ja siitä, kuinka paljon vaivaa hän näki parantumisensa eteen. Hän kertoi, että hän ja hänen vuoden 1999 loppupuolella syntynyt tyttärensä kilpailivat siitä, kumpi oppii nopeammin syömään ja puhumaan. Viitanen kertoi myös olleensa kolme viikkoa koomassa ja ettei hänen selviytymistään voitu taata onnettomuuden jälkeen. Kaikesta hän kuitenkin selviytyi rankan kuntoutuksen avulla. Tajunnan taso oli aluksi kuulemma heikkoa, mutta hän ymmärsi hoitokodissa ollessaan, että hän pystyisi hiljalleen etenemään vain parempaan suuntaan, kun taas muut, joilla oli jokin etenevä sairaus, menisivät vain huonompaan suuntaan.

Viitanen kertoi yleisimmistä ennakkoluuloista, joita häneen kohdistuu. Hän kertoi yleisimmän ennakkoluulon olevan se, että hänen oletetaan olevan humalassa. Tämä oli aluksi hankala sisäistää, kunnes siitä tuli normiarkea. Viitanen kertoi myös rakkauselämästään. Vuosia onnettomuuden jälkeen hänen avovaimonsa lähti kotoa ja jätti Tommin yksin asumaan aivovamman kanssa. Myöhemmin hän kuitenkin rakastui naapurissa asuvaan Terhiin talkoiden ja romanttisten illallisten yhteydessä. Kaiken tämän jälkeen, Viitanen kertoi, ettei vaihtaisi aivovammaansa pois. Se on hänelle kuulemma ennemmin siunaus kuin kirous. Hän kertoi vamman ansiosta olevansa nykyään rohkeampi sekä spontaanimpi ja vamman tuovan hänelle kuulemma myös etuja elämässä. Viitanen on vuonna 2008 julkaissut Uusijako-kirjan aivovammastaan. Kirja on julkaistu vuonna 2008.

Koulullemme Elävä kirjasto -tapahtuman myötä tuli vierailemaan myös anarkisti. Ulkoapäin hän näytti aivan tavalliselta, leppoisalta nuorelta mieheltä.

Hänen mukaansa anarkistit kohtaavat usein ennakkoluuloja. Heidät yhdistetään lähes heti tähän ”polttopullomeininkiin”. Heidän myös kuvitellaan aina vihaavan poliiseja. ”Ollaan niin ääriryhmä ja niin kamala ja hirveä”. Tällaisia ovat monien suhtautumiset.

Koulullamme ollut anarkisti kertoi todella paljon omista kokemuksistaan ja elämästään. Hän kertoi, että anarkistit ovat ns. johtajavastaisia. Yhdessä tekemistä arvostetaan ja kaikki halutaan samalle tasa-arvoiselle viivalle, esimerkiksi palkkauksessa. Halutaan rikkoa ajatusta, että ”valtio on se suuri ja mahtava”. Perusajatuksena on siis tasa-arvoisuus. Anarkistit ajattelevat, että kaikki pystyvät samaan. Jos minä osaan tehdä ruokaa ja toinen osaa korjata kodinkoneita, minulle opetetaan kodinkoneiden korjaamista ja minä opetan muille ruoanlaittoa.

Koulullamme vieraillut anarkisti myös sanoo, että usein halutaan ajatella kaikkien anarkistien olevan yksi iso maailmanlaajuinen ryhmä, mutta itse hän ei henkilökohtaisesti usko siihen. Anarkistit ajattelevat kriittisesti. ”Koulu sanoo, et sä oot hyvä tai huono, mut mitä jos sä vaan opit eri tavalla?” Vieraamme totesi itse uskovansa siihen, että jos tehtäisiin fiksusti yhdessä, asiat saataisiin sujumaan paremmin. Hänen sanojensa mukaan jotkin asiat eivät vain yksinkertaisesti parane, jos ei tee mitään konkreettisesti. Pitää olla vastavoimana pahalle.

anarkisti

Eläväksi kirjaksi koulullemme tuli myös striptease-artisti, aikuisviihdetähti ja seksuaaliterveysyrittäjä, joka kertoi, kuinka hän on itse päätynyt kyseiselle alalle. Hän kertoi päässeensä Islantiin klubille tanssijaksi, jossa hän kokeili ensimmäistä kertaa tankotanssia ensimmäistä työiltaa edeltävänä päivänä. Hän oli saanut islantilaisen klubin omistajan puhelinnumeron työskennellessään Ruotsissa pornoelokuvassa. Hän soitti klubille ja lensi vielä saman viikon aikana Islantiin työskentelemään. Kirja kertoi myös valmistuneensa seksologiksi. Seksologia on tieteenala, joka tutkii seksuaalisuutta ja kaikkea seksuaalisuuteen liittyvää. Ennakkoluuloista hän kertoi, että hän on kohdannut niitä 28-vuotiaaksi asti, mutta ennakkoluulot ovat vähentyneet oman avoimuuden myötä.