Rakastan taidetta. Taiteen kautta voidaan juosta karkuun todellisuutta tai tuoda se aivan nenän eteen. Taiteen lajeja on riittämättömiin, ja taide antaa jokaiselle jotain. Itselläni on takana tanssitaustaa, teatteria, valokuvausta, yli kymmenen vuotta viulun soittoa ja laulamista, esityksiä sekä konsertteja. Maalaaminen ja kirjoittaminen ovat kuitenkin aina pysyneet ykkösenä. Kaiken tämän sekamelskan kautta pyrin ilmaisemaan itseäni ja jakamaan muille asioita, joita rakastan.
Unelmoin siitä, että voisin opiskella ulkomailla taidetta. Rakentaa sitä ja opettaa muille. Unelmoin suurella lavalla esiintymisestä ja siitä, että itse kirjoitetut runot ja muut tekstit koskettaisivat muita ihmisiä. Näitä unelmia riittää silmänkantamattomiin.
Rankat urheilulajit ja sadat treenit viikossa eivät ole koskaan tuntuneet omalta jutultani, joten on ollut tärkeää ymmärtää, että täytyy tehdä sellaisia asioita, joista todella pitää.
Löysin runouden vasta noin vuosi sitten. Nyt siihen palavasti rakastuneena haluan tutkia siitä jokaisen nurkan. Alla olevista runoista muutaman kuuletkin kevätjuhlassa, mutta itse luettuina niistä saa vielä enemmän irti.
Vieno tuuli, vaimea huokaus
tunnet niiden hyväilevän,
kun ensimmäinen auringonsäde uppoaa kehoosi.
Olet voimaton ja veltto, loppuun kulutettu,
täysin auringon armoilla, kesän hellässä huomassa.
Voit vain olla ja nauttia,
tästä hetkestä.
Sulla ei ole lupaa arvostella mun kehoa
sulla ei ole oikeutta sanoa, mikä mussa on vikana
sä et saa koskea mun kehoon, etkä osoittaa, mikä on rumaa
sun sanat satuttaa, mutta mä en näytä sitä
sillä musta on tullut vahva
tää on mun keho
mä rakastan sitä, ja se riittää
olet täydellisen epätäydellinen,
pisamat nenänpäässäsi
ja hymykuopat kasvojesi molemmin puolin.
siirrän ruskean hiussuortuvan poskeltasi,
kun tuuli imartelee sotkuista tukkaasi.
hetken ajan on täydellinen kesäpäivä,
minä täysin sinuun painautuneena
ja sinä täydellisessä epätäydellisyydessäsi.
