”Mielipuolen päiväkirja” naurattaa ja itkettää

”Mielipuolen päiväkirja” naurattaa ja itkettää

Kuvassa: Vesa Vierikko Kuva: Mitro Härkönen

Kuvassa: Vesa Vierikko
Kuva: Mitro Härkönen

Nikolai Gogolin Nenä ja Hullun päiväkirja -kertomuksiin perustuva näytelmä Mielipuolen päiväkirja on toiminnallinen tragikomedia, joka käsittelee rakastetuksi ja arvostetuksi tulemista nykymaailmassa.

Ryhmäteatterissa esitettävä Mielipuolen päiväkirja kertoo Putkonen-nimisestä konttorityöntekijästä. Putkonen on omasta mielestään erinomainen työntekijä ja täydellinen Excel-osaaja. Työpaikallaan jäähdytinfirmassa häntä kuitenkaan ei arvosteta työntekijänä, mutta ylennyksen toivossa Putkonen jaksaa tehdä töitä yöt ja päivät. Tulokseksi hän saa vain lisää yhä mutkikkaampia ja sekalaisempia organisaatiouudistuksia ja tehostamisvaatimuksia.

Putkonen on todella yksinäinen, ja rakkauselämässä hänellä on ollut jo vuosia hiljaista, vaikka hän onkin salaa ihastanut työkaveriinsa Kirstiin jo pitkän aikaa. Putkonen menettää järkensä, kun hän yrittää pysyä uutisten ja tapahtumien perässä. Samassa häneltä lähtevät hiuksetkin. Putkosen elämä kääntyy kuitenkin ennalta arvaamatta erikoiseen suuntaan, sillä hänet valitaan suuren kansainvälisen yrityksen toimitusjohtajaksi.

Putkosen unelma toteutuu, ja hän pääsee suunnittelemaan Espooseen rakennettavaa suurta datakeskusta. Onko todellisuus kuitenkaan totta, vai pelkkää harhakuvallisen kaksoisolennon jahtaamista?

Näytelmä alkaa räväkästi ja tunnelmallisesti Black Sabathin Paranoidin tahtiin. Näytelmä sisältää paljon lyhyitä musiikkipätkiä ja lauluja, jotka nostattavat tunnelmaa ja pitävät näytelmän mielenkiintoisena. Näytelmä lähtee hieman hitaasti käyntiin, mutta kunnolla lähdettyään käyntiin näytelmä on todella mielenkiintoinen. Mielenkiintoa ja hauskuutta lisäävät piilotetut vitsit ja näyttelijöiden upea ja uskottava eläytyminen rooleihinsa.

Näytelmässä käytetään myös osuvasti hyödyksi uudenaikaista teknologiaa. Valkokankaalta ja televisiosta pystyy näyttämään kohtauksia ja valmiiksi tehtyjä videoita kätevästi. Uudenaikainen teknologia antaa näytelmälle uniikin säväyksen.

Mielipuolen päiväkirja on kaiken kaikkiaan todella mukaansatempaiseva, tunteita herättävä ja hauska näytelmä. Tunteet vaihtelivat näytöksen aikana nauruun kuolemisesta  aina kyyneleiden pidättämiseen. Hellyyttävän, hauskan ja kauniin tarinan kruunaavat näyttelijöiden upea eläytymisen rooleihinsa. Suosittelisin näytelmää jokaiselle nuorelle opiskelijalle, joka kaipaa hieman toisenlaista ajanvietettä läksyjen parista.

Joona Toivola 13B

 

Vieraskynä

Vieraskynän tekstejä kirjoittavat muun muassa Hyveen toiminnasta ulkopuoliset opiskelijat, opettajat ja oppilaskunnan hallitus. Voit itsekin tuottaa lehteemme materiaalia esimerkiksi lähettämällä meille mielipidekirjoituksen osoitteeseen vieraskyna@hyvelehti.fi