Avainsana-arkisto: kysy epiltä

Onko tontusta pukiksi?

Hei Martta!

Kuinka voin ryhtyä Joulupukiksi?

– Tonttu

Hei Tonttu,

Asiahan on niin, että joulupukki on vaativa ala, eikä se sovi joka tontulle. Katso itseäsi peilistä ja kysy: ”Onko minusta oikeasti joulupukiksi?”

Suosittelen, että ennen päätöstä hypätä pukin lapikkaisiin, menet tunturiin vuodeksi tai pariksi mietiskelemään ja tutkiskelemaan itseäsi. On tärkeää, että löydät sisäisen pukkisi ja aidon kutsumuksen joulun lähettilääksi.

Välttämätöntä on myös täyttää tietyt kriteerit. Ensinnäkin joulupukilla, jos jollakulta, on oltava tarpeeksi ”lahjoja” alalle, jos ymmärrät, mitä tarkoitan. Sinun tulee näyttää hyvältä punaisessa ja lisäksi kasvattaa tuuhea, pitkä ja kihara parta. Parta tulee pitää ympäri vuoden, joten heitä hyvästit movemberille. Vaikka olisit parrakas nainen, vaaditaan joulupukilta miessukupuolta.

Joulupukin on tultava myös porojen kanssa toimeen ja osattava ohjastaa lentäviä poroja. Lisäksi varoitan etukäteen Punakuonon Petteristä: siinä on ylimielisin poro, jonka olen ikinä tavannut (luulenpa, että julkisuus on tainnut nousta päähän). Typerän Petterin lisäksi joudut sietämään myös painetta. Lahjojen jakaminen yhdessä yössä kaikille maailman 2 miljardille lapsille ei todellakaan ole helppoa. Et saa kärsiä matkapahoinvoinnista, sillä kyyti lentävillä poroilla on vertaansa vailla. Sen lisäksi, että lahjat tulee jakaa ajallaan, on ne jaettava myös oikein. Olisi katastrofi, jos Jarmo-sedän partakone joutuisikin kiinalaisen Ling-tytön pakettiin. Siinä olisi useamman joulu pilalla. Muistisi on oltava myös kirkas kuin talviaurinko hangella, sillä sinun tulee osata puhua kaikkia maailman 9000 kieltä ja muistaa kaikkien lasten nimet.

Ei siis mitään peruspiparia tämä homma. Kuten varmasti tajuat, ei Joulupukin viitta sovi joka tontun niskaan, ja siksi suurin osa meistä on ikuisia tonttuja.

Voiko GTA olla ongelma?

Moro Martta!

Mulla on ongelma. Iso ongelma. Pelaan GTA:ta, vaikka ei ole edes ikää. Hakkaan ohjaimen nappuloita päivät ja yöt. Koulussa en enää käy, tyttöystävä jätti, ja välillä unohdan syödä. Lisäksi minua haukutaan datikseksi aina, kun astun ovesta ulos. Mitä teen?

– Pleikkariforlife<3

Hei Pleikkariforlife<3!

Ongelmassasi ei ole mitään hävettävää, sillä se ei edes ole ongelma.

Monestihan on niin, että ihmiset pyrkivät tuomitsemaan asioita, jotka ovat heille vieraita. Muista kuitenkin, etteivät he tiedä sinun historiaasi, ongelmiasi, tai mitä olet saanut käydä läpi elämässäsi. He eivät luultavasti itse ole koskaan pelanneet Grand Theft Autoa. Lisäksi on tutkittu, että niin sanottua GTA-rasismia esiintyy eniten henkilöillä, jotka ovat varhaislapsuudessaan altistuneet toistuvasti vaaratilanteille liikenteessä.

Sinuna en olisi huolissasi ikärajasta. Myös minun suloinen kolmevuotias lapsenlapseni on pelannut K18-pelejä, ja hän on täysin normaali. Hän osaa jo puhua (ensimmäiset sanat olivat ”Rahat tai henki!”) ja varastaa auton oikeaoppisesti. Et kerro omaa ikääsi, mutta luultavasti sinäkin osaat jo erottaa todellisuuden peleistä.

GTA:ta on harkittu myös vakinaiseksi opetusvälineeksi esimerkiksi liikennekouluihin. Tulevaisuuteen kaavaillaan B-luokan insinööriajon suorittamista mahdolliseksi myös onlinessa. Tällöin ajetaan ajotutkinnon valvojaa vastaan kilpaa omavalintaisella autolla, ja läpi pääsee selviämällä kolaroimatta voittajaksi. Pankkiryöstöjen virtuaalinen suunnitteleminen käy mainiosti myös toisen asteen koulutuksesta ja näyttää todella hyvältä ansioluettelossa. En siis huolehtisi koulunkäynnistä enää, sillä moni saa GTA:sta itselleen myös ammatin.

Kerroit myös kariutuneesta ihmissuhteestasi. Ei hätää! Los Santoksessa strippiklubit ovat ilmaisia ja naiset kauniita. Ei kannata lähteä merta edemmäs kalaan, vaan etsiä pikselikäs nainen sieltä, missä itsekin vietät suurimman osan vapaa-ajastasi. Muutenkin, mikä se sellainen tyttöystävä on, joka ei GTA:n pelaamista ymmärrä. Naisia tulee ja menee, mutta GTA pysyy!

Jos taas syöminen tuppaa unohtumaan, kannustan kääntymään vanhempien puoleen. Huolehtiva äiti/isä tuo ruokaa pelikomeroosi muutaman tunnin välein ja pitää sinut ravittuna, huolehdithan sinä jo tärkeimmästä, eli pelaamisesta. Jos olet jo muuttanut omillesi, on paluumuutto vanhempien autotalliin suositeltavaa.

Kaiken kaikkiaan, ongelma ei ole sinussa vaan yhteiskunnan asenneilmapiirissä. Toivon mukaan tulevaisuudessa GTA:n pelaaminen täysipäiväisesti on aivan tavallinen elinkeino. Muista, että unelmien eteen täytyy tehdä töitä, äläkä tyydy niiden tavoittelemiseen pelkästään virtuaalisesti! Olisikohan aika astua ulos GTA-kaapista, ja olla ylpeä siitä, missä sinä olet hyvä, ja mistä sinä löydät elämällesi tarkoituksen?

Ystävällisin terveisin,

Martta the playstationguru vuodesta 1875

PS. Mennäänkö joskus yhdessä ryöstämään pankki? Etsi nimimerkki autovaras_75

Epi, miksi kirjoitat?

Hei Epi!

Olen jo hetkisen halunnut kysyä sinulta: Miksi ihmeessä kirjoitat tätä palstaa? Ps. Mittani ovat 200/200 ok?

– yks Markku vaan

Hei Markku. Mittasi ovat ok. Ainakin jos uskomme Gottfried Leibniziä. Leibnizin mukaan mittasi eivät voisi olla mitään muuta, sillä silloin maailma ei olisi paras mahdollinen.

Kysymyksesi on kimurantti. Platon ei mainitse yhdessäkään dialogissa syytäni kirjoittaa tätä palstaa. Hikipinko Aristoteleella ei edes ollut aikaa itsenäiseen ajatteluun muistiinpanoja tehdessään. Joudumme menemään 1700-luvulle, eli niin kutsutulle valituksen aikakaudelle. Leibniz pitäisi itsestäänselvänä, että kirjoitan Hyveen toimituksessa. Leibnizin logiikka kulki seuraavalla tavalla: Jumala on paras. Paras Jumala loi parhaan maailman. Tässä parhaassa maailmassa voisi olla vain paras mahdollinen Epikuros ja paras mahdollinen Hyve.

Leibnizin logiikan pahimpana kritiikkinä on pidetty ”potku munille” -kritiikkiä, jonka Voltaire esitti hänelle pitkällisen filosofisen väittelyn jälkeen. Kritiikissään Voltaire potkaisi Leibniziä haarojen väliin, jonka jälkeen kiljui:

”Ja tämäkö on se paras mahdollinen maailmasi?”

Myöhemmin Hegel esitteli oman pöytätennisdialektiikkansa, jonka vaikutus tuntuu nykypäivänä ja kaikkina tulevina päivinä. En kuitenkaan ajatellut puhua Hegelistä, koska maailmassa ei ole ollut yhtäkään ihmistä, joka olisi ymmärtänyt eroa pöytätenniksen näkymättömän käden ja oikean maailman välillä. Näkymättömän kädenhän Adam Smith myöhemmin varasti riistokapitalistisiin tarkoituksiinsa.

Ainoan tyydyttävän vastauksen meille voi tarjota ranskalainen eksitentalismi, tarkemmin sanottuna Jean-Paul Sartre ja hänen nihilistis-kyynis-yhyyolenyksin-eksistentalisminsa. Sartren mukaan ainoa järkevä kysymys on:

”Pitäisikö tänään tehdä itsemurha vai jotain muuta?”

Esissentiaani ei kuulu kirjoitaa tätä palstaa. Olen joka aamu herännyt kysymykseen, tappaisinko itseni vai kirjoittaisinko tänään Epin palstaa. En enää koe tätä kysymystä mielekääksi. Tänään, kun heräsin, kysyin itseltäni joisinko kahvia vai tappaisinko itseni. Join kahvia. Koska juon kahvia, lopetan kysymyksiinne vastaamisen tällä palstalla. Kiitokset kaikkille kysyjille ja kysymyksille, joita olen saanut. Hyvää loppu elämää.

Kuuluuko köyhän kyykistyä?

Dear Epi!

Mittani ovat 5 800 000/12, ok? Kuulin ystävältäni Matilta, että Suomessa on progressiivinen verotus. Kuulostaa epäreilulta. Miksi suurituloisten tulisi maksaa enemmän kuin pienituloisten? Onko se oikein? Eikö köyhä kuulu kyykkyyn?

Yks Nalle vaan

Hei Nalle! Mittasi ovat ok. Filosofisessa traditiossa köyhän kyykkykulmasta on useita eri koulukuntia. Aristoteles, maanomistaja itsekin, määrittelee teleologisessa metafysiikassaan vähempiosaisten olemuksellista olemusta seuraavasti (lainaus teoksesta Maailmankaikkeudesta – De mundo):

”Koiran luontainen tila on olla koira – toteuttaa koiruuttaan. Talo on luonnollisimmillaan omatessaan kaikki talolta vaadittavat ominaisuudet: katto, seinät ja sisä-wc. Köyhän luontevin tila taas on olla polvillaan, maassa, anelemassa. Sieltä käsin hän tekee sitä, mikä tekee hänet onnelliseksi (aktualisoituminen eli olemuksensa saavuttaminen tekee onnellisimmaksi, toim. huom.): kärsii ja riutuu.”

Näkemys eli aikansa, mutta on sittemmin hylätty riittämättömänä. Vaikka köyhän kyykky hyväksyttiin a prioriseksi oletukseksi, keskustelu kulman asteista kävi kuumana. 1700-luvulla eläneen matemaatikko Leonhard Eulerin oivaltamat sini, cosini ja tangentti mahdollistivat entistä täsmällisempiä kulmien määrittelyjä. Yliopistoissa kuohui.

Merkantilismin jälkeisen, libertaristisen veropolitiikan perusperiaatteet tiivisti onnistuneimmin puhelinmyyntiyrityksellään äkkirikastunut Immanuel Kant kuuluisassa kategorisessa imperatiivissaan:

”Toimi aina siten, että toimintatavastasi voitaisiin tehdä yleinen verolaki.
Kohtele kaikkea rahaa, myös omaasi, ikään kuin se olisi päämäärä sinänsä, älä koskaan pelkkänä välineenä.”

Kantin teoreemaa ei turhaan kutsuta kopernikaaniseksi vallankumoukseksi. Logiikka vaikutti pettämättömältä: Kun maksat mahdollisimman vähän veroja ja ahnehdit mahdollisimman paljon, kaikki muutkin tekevät niin, siitä tulee yleinen laki, eikä toiminnassasi ole siis mitään väärää de jure.

Ikävä kyllä Kant oli väärässä paikassa väärään aikaan. Demarivallankumous riehui Euroopassa, tasaveron kannattajat löysivät itsensä giljotiinista. La Marseillaisen soidessa eduskunta julisti Suomeen progressiivisen tuloveron.

Kaikki toivo ei ollut kuitenkaan mennyt. Lama-ajan Suomesta näkyi valonpilkahdus Keynesiläisellä taivaalla: Eksessiivisesti Lockeen ja Smithiin perehtynyt missi Satu Tuomisto onnistui viimein luomaan vedenpitävän moraalisen oikeutuksen suurille tuloeroille (lähinnä tosin Platonin Valtiota mukaillen, päätoim. huom.):
”Mielestäni yhteiskunta kuitenkin tarvitsee toimiakseen myös vähäosaisempia. Jos kaikilla olisi asiat hyvin, niin menettäisimme työpaikkoja. Se on fakta, tarvitsemme heitä, jotta paletti pyörii. Niin minä ajattelen.”

Köyhät ovat siis välttämätön osa toimivaa yhteiskuntaa. Koska emme halua palata Hobbesin luonnontilaan, on tehtävä kaikkemme yhteiskunnan toimivuuden takaamiseksi. Tässä mielessä suuret tulonsiirrot ovat moraalitonta, yhteiskuntasopimuksen vastaista ja kansan oikeudentajua pilkkaavaa veropolitiikkaa.

Hauskaa tammikuuta Hyveen lukijoille.

Onko joulupukkia olemassa?

Dear Epi!

Olen 15-vuotias poika Tuusulasta. Mittani ovat 86/173, ok? Löysin ullakoltamme paketoituja lahjoja ja tekoparran. Onko joulupukkia olemassa?

Nuori kundi Keravalta

Jätä tänä jouluna kinkku väliin. Joulupukin ontologia (kysymys olemassaolosta) askarrutti jo Platonia. Lainaus teoksesta ”Valtio” (Politeia, toinen kirja, 366A):

Platonin akatemian pikkujoulut.

Sokrates: Onko niin, että kuusen alle ilmestyy lahjoja joka joulu?
Glaukon: Totta kai, Sokrates.
Adeimantos: Tietenkin, Sokrates.
Sokrates: Mutta tyhjästä ei voi syntyä mitään. Onko siis totta, että joku on lahjat tuonut?
Glaukon: Varmasti.
Adeimantos: Sehän on selvää.
Sokrates: On siis joku tai jokin, joka lahjat tuo. Tämän tuojan idea on oltava joulupukki.

Kristillisellä keskiajalla joulun merkitys korostui, sillä se oli tyypillisesti talonpojalle ainoa vapaapäivä. Kirkkokuntaa vahvistaakseen skolastikot pyrkivät päättelemään aukottoman todistelman joulupukin olemassaolosta. Tunnetuin lienee Anselm Canterburylaisen ontologinen todistus:

1. Ihmisellä voi olla ajatus lahjamäärästä, jota suurempaa ei voi ajatella.
2. Oletetaan, että lahjojen tuoja on olemassa ainoastaan ajatuksena ihmisen mielessä.
3. Lahjat todellisuudessa ovat aina parempia kuin lahjat ainoastaan mielessä.
4. Voidaan siis ajatella lahjamäärää, joka on suurempi kuin lahjamäärä, jota ei voi ajatella: lahjamäärä, joka on olemassa myös todellisuudessa.
5. Ei voi olla lahjamäärää, joka on suurempi kuin lahjamäärä, jota suurempaa ihminen ei voi ajatella.
6. Siksi lahjamäär, jota suurempaa ei voi ajatella, täytyy olla olemassa myös todellisuudessa.
7. Kannattaa siis uskoa joulupukkiin.

[poll id=”10″]Skolastinen järkeily katsottiin riittävän vahvaksi pohjaksi joulutradition jatkumiselle. Vuosisatoja kului kuusen ympärillä pyörien, kulkusten raikaessa. Sitten, joulumarkkinoille 1748, skotlantilainen David Hume julkaisi paradigmaattisen teoksensa Tutkimus inhimillisestä ymmärryksestä. Humen paljastama induktion kehäpäätelmällisyys johti kauhistuttavaan oivallukseen: ”Vain koska joulupukki kävi viime jouluna, ei se tarkoita, että hän kävisi tänä jouluna.”

Seuraukset olivat synkät. Valistuksen aika päättyi, kun luova luokka kääntyi hakemaan lohtua fiktiivisistä suuryksilöistä. Hegelin joulun henki vaihtui marxilaiseen materialismiin. Joulusta tuli kulutusjuhla. Hume sai risuja. Schopenhauer, ymmärrettyään lähetelleensä lahjatoivomuskirjeitä Korvatunturille täysin turhaan, totesi maailman olevan huonoin mahdollinen.

Hyvää joulua.

Kuuluuko ananas pizzaan?

Hjälp Epi!

Olen 17-vuotias tyttö Tuusulasta. Mittani ovat 52/165, ok? Olin ystävieni kanssa bileissä, joissa oli tarjolla myös pizzaa. Hämmästyksekseni huomasin, ettei bolognesea ollut vaihtoehtona. Ystäväni suosittelivat kokeilemaan pizzaa, jossa oli ananasta. Kun kieltäydyin, he haukkuivat minua lapselliseksi. Kuuluuko ananas pizzaan?

Yks Sanna vaan

Hei Sanna!

Mittasi ovat ok. Ikävä kuulla, että olet törmännyt tällaiseen ilmiöön.

Skolastikot saattavat hämmentyä, kun Platonin tai Aristoteleen teoksista ei löydy mainintaa ananaksen aktuaalisen olemuksen luonteesta. Useat ovatkin tehneet tästä johtopäätöksen, että ananaksen hyveellisyys (arete) on tulkinnanvarainen kysymys. Tämä ei tietenkään pidä paikkaansa.

Etelä-Amerikan villit olivat viljelleet ananasta jo esihistoriallisella ajalla. Kolumbuksen myötä kyseinen epähedelmä rantautui Eurooppaan. Mausta ja ulkoisesta kovuudesta huolimatta ananaksen eksotiikka toi sen osaksi renessassista pizzakulttuuria. Vasta 1600-luvun empiristit (Locke, Hobbes) ottivat esille kysymyksen ananaksen ja pizzan perimmäisestä yhteensopimattomuudesta. Hobbes kirjoittaa teoksessaan Leviathan:

”Tämähän maistuu aivan hirvittävältä. Hyi.”

(Thomas Hobbes: Leviathan, eli, Kirkollisen ja valtiollisen yhteiskunnan aines, muoto ja valta. [Leviathan or the matter, forme and power of a commonwealth ecclesiasticall and civill, 1651.] Suomentanut Tuomo Aho. Tampere: Vastapaino, 1999.)
[poll id=”4″]

Masokistista kinkku–ananas-kulttuuria kuitenkin jatkettiin Humen induktion kritiikin pohjalta: vaikka yhdistelmä on aikaisemmin maistunut hirvittävältä, ei se tarkoita, että se tällä kertaa maistuisi. Oman juustonsa päälle lisäsi sveitsiläinen vastavalistuksen aloittaja Jean-Jacques Rousseau, joka kirjoittaa teoksessaan Tunnustuksia (Les Confessions, 1770, suom. Edwin Hagfors 1965) ananaksen muodon ja alkukantaisuuden tuovan ihmisestä esiin ”jalon villin”. Empiirisesti tämä on havaittavissa pizzerioista perjantai-iltaisin.

Kysymyksen ratkaisivat lopulta sen käsitteellisen luonteen ymmärtäneet loogiset empiristit, Aristoteleellista syllogismia mukaillen:

Subjektin olemus on sen syy.

Pizzan syy olla olemassa ja sen erottamaton predikaatti on sen hyvä maku.

Pizza, jossa on ananasta ei maistu hyvältä.

Siispä ananas ei kuulu pizzaan.

Aikuistumiseen kuuluu rajojen kokeilu ja kapinointi. Hämmentynyt nuori tekee usein filosofisesti epätäsmällisiä valintoja hakiessaan paikkaansa maailmassa. Vaikka ryhmäpaine saattaa nuoruudessa olla kova, pidä mielessäsi Wittgensteinin Tractatus logico-philosophicuksen ((Logisch-philosophische Abhandlung, 1921.) päättävä lausahdus:

”Das, was man nicht essen kann, darüber muss man schweigen.”