Helppo ja terveellinen banaanijäätelö

Helppo ja terveellinen banaanijäätelö

 

Talvi- ja hiihtolomalla on varmasti tullut herkuteltua toden teolla ja muutamia lisäkiloja on ehkä päässyt kertymään. Monipuolisen ja säännöllisen liikunnan lisäksi pitää muistaa tietenkin oikeanlainen ruokavalio. Entä sitten, kun iskee kamala “naminälkä” ja herkuista pitäisi pysyä mahdollisimman kaukana? Se onkin varsin vaikeaa. Mutta siihenkin löytyy keino, täytyy syödä terveellinen välipala tai jälkiruoka.

Terveellinen banaanijäätelö syntyy todella nopeasti ja ennen kaikkea erittäin helposti. Tarvitset ainoastaan banaania ja tehosekoittimen. Banaanijäätelö sopii sekä välipalaksi että jälkiruoaksi.

1. Vaihe:

Kuori 2-3 banaania ja puolita jokainen keskeltä kahtia. Laita banaanit säilytysrasiaan ja kansi päälle. Siirrä banaanit pakastimeen ja anna niiden olla siellä vähintään muutama tunti, sen verran, että ne ovat jäisiä ja huurteisia.

 

IMG_1025Picfx

 

2. Vaihe:

Ota jäiset banaanin palat pakastimesta ja paloittele ne vielä pienemmiksi viipaleiksi. Lisää tämän jälkeen palat tehosekoittimeen ja laita tehot kaakkoon. Muista sekoittaa banaaniseosta välillä. Anna banaanien olla sekoittimessa oman mielesi mukaan noin muutama minuutti, kunnes seoksesta tulee kuohkeaa, kermaista jäätelöseosta.

 

IMG_1026 IMG_1027

IMG_1028

3. Vaihe:

Nyt olet valmistanut maailman helpoimman ja erittäin terveellisen jäätelön, jossa on pelkkää banaania, mutta joka on silti kuohkeaa, ja sen kermainen maku on suussa sulavan herkullinen. Asettele seuraavaksi banaanijäätelö tarjoilukulhoon tai suoraan jälkiruoka-astioihin ja nauti.

IMG_1029

 

Vinkki!

1. Jos kaipaat enemmän makuja, niin voit lisätä jäätelön päälle mieleistä herkkua esimerkiksi. keksi- tai suklaamuruja, tai hedelmiä ja marjoja.

 

IMG_1031

 

 

2. Jos pelkkä banaani ei miellytä, voit lisätä sekoitusvaiheessa banaanien joukkoon esimerkiksi mustikoita, jolloin syntyy myös erittäin maukasta mustikkabanaanijäätelöä, mutta joka on koostumukseltaan sorbettimaista.

 

IMG_1032

Avatar photo
Nora Raahenmaa