Mikä on elämän tarkoitus, Tapio Turpeinen?

Mikä on elämän tarkoitus, Tapio Turpeinen?

Tapio Turpeinen

Järvenpäässä asuva Tapio ”Turre” Turpeinen opettaa filosofiaa, historiaa, yhteiskuntaoppia, uskontoa, elämänkatsomustietoa, ja psykologiaa. Energiaa riittää myös oppilaskuntaan, elokuvakurssi Ihmefilmiin, Nufit-tapahtumiin, Agora-projektiin, Elävään kirjastoon, Platonin Akatemiaan ja Annales-vuosikirjan tekoon (vuosina 1999–2011). Hyrylän koulukeskuksessa Turpeinen on ollut opettajana vuosina 1989–90 (silloin vain yläasteella), vuoden 1998 syksyn ja syksystä 1999 lähtien koko ajan. Tällä hetkellä hän opettaa pelkästään lukiossa.

Mikä on elämän tarkoitus?

– Tulla siksi mitä on.

Kuka on suosikkidiktaattorisi?

– Ei ole suosikkidiktaattoria minulla ollenkaan. Henkilöä, joka käyttää vääriä metodeja päästessään valtaan ja säilyttääkseen sen, ei voi ihailla. Diktaattori, jonka elämä puolestaan on kiinnostava, että siihen voisi perehtyä enemmän, olisi Stalin. Sitä olen harrastanut jonkin verran, mutta en arvosta häntä ihmisenä millään tavalla enkä myöskään valtiomiehenä.

Kenet haluaisit nähdä Elävässä Kirjastossa?

– [miettii hetken] Pentti Linkolan.

Jos saisit tavata yhden edesmenneen filosofin, kenet haluaisit?

– [vastaa välittömästi] Sokrateen.

Milloin maailma loppuu?

– En tiedä. [naurua] Mutta varmaan on, että joskus loppuu. Viimeistään silloin, kun auringosta loppuu energia. Mahdoton elää sen jälkeen.

Pikkis-kissa

Pikkis-kissa

Mikä on kissasi lempiruoka?

– Joskus se söi simpukoita, mutta nyt se on kyllästynyt niihin. Tota… katkaravut. Oli tuossa jonkin aikaa. Itse asiassa se on nirso. Esimerkiksi kalan täytyy olla todella tuoretta, että se kelpaisi sille. Jos saisi tuoretta muikkua, fileoituna…

Kuinka hoidat viiksiäsi?

– Viiksiäni? No leikkaamalla. Saksilla. [ihmettelee haastattelun lopuksi, olivatko viikset huonosti, kun tällaista kysyttiin]

Minkä elokuvan pitäisi kaikkien opiskelijoiden katsoa mielestäsi ja miksi?

– Niitä on niin valtavan paljon, paljon… [miettii pitkään] No kotimaisista elokuvista kyllä sanotaan Risto Jarvan Jäniksen vuosi. Se on teemaltaan ja toteutukseltaan ja muutenkin upea. On ollut myös Ihmefilmissä. Sitten, jos miettii ulkomaisia elokuvia, niin sieltä… Mitähän se voisi olla? [pitkä tauko] No esimerkiksi Vittorio de Sican Polkupyörävaras. Italialaisen elokuvien suuri klassikko. Jos mietitään ei-eurooppalaisia elokuvia, niin Akira Kurosawan Dersu Uzala,  jonka olen ainakin viisi kertaa nähnyt. Se kertoo Siperian tiikereistä. Amerikkalaisista elokuvista suosittelen Alfred Hitchcockin Vertigoa.

Mitä vinkkejä annat kevään filosofian kirjoituksiin?

– Kannattaa tutustua filosofian klassikoihin. Tietysti kurssit kannattaa opiskella hyvin, myös syventävät kurssit. Mutta tosiaan filosofian klassikoita alkaen Platonista.

Mistä saat energiasi järjestää kaikenlaisia tapahtumia?

– En tiedä, onko minulla yhtään enempää energiaa kuin muillakaan. Sanotaan uteliaisuus.  Esimerkiksi Elävässä kirjastossahan on mahdollisuus tutustua mielenkiintoisiin ihmisiin.

Mikä on ollut viime aikoina suurin hyveesi?

– Kyllä ne on ne filosofiset hyveet, mitä minä pidän arvokkaina. Sanotaan rohkeus, että uskaltaa ottaa sellaisiakin asioita esille, joita ei välttämättä ole tapana ottaa esille. Elävä kirjasto on esimerkki siitä. Ainoa lukio maailmassa, jonka ohjelmassa se on.

Avatar photo
Joona Kosloff

Lehden ensimmäinen ja pitkäaikainen päätoimittaja, joka tunnetaan myös Hyveen isänä. Inhoaa vieläkin suolakurkkuja hampurilaisen välissä ja yrittää hillitä muroaddiktiotaan aamuisin.

Kommentointi on suljettu.