Viimeinen unohtumaton vuosi

Viimeinen unohtumaton vuosi

Uusi lukuvuosi on taas  lähtenyt käyntiin, ja abeilla syksyn kirjoitukset ovat jo ohi. Kakkoset stressaavat wanhojen tansseista, kun taas ykköset ottavat rennosti ja totuttelevat uuteen ympäristöön. Jokaisella opiskelijalla on jotain uutta edessään, ja se varmasti vaatii totuttelua.

Abien ensimmäinen  jakso on hurahtanut  nopeasti neljän seinän sisällä kirja kädessä tarkoituksena edes päästä kirjoituksista läpi. Monet ovat viettäneet viimeiset kaksi viikkoa kotona hautautuneina tehtäviin, jotka väistyivät lukemisen tieltä. Myös koeviikko on tuonut oman taakkansa.

Nyt abit voivat kuitenkin jo hengähtää, ennen kuin urakka alkaa uudelleen. Luultavammin monet aikovat viettää aikaa kavereidensa kanssa tehden asioita, joista nauttivat.

Abeilla on kuitenkin myös aika alkaa miettimään tulevaisuuden suunnitelmia, kuten tulevaa opiskelupaikkaa. Osalla tulevaisuuden haaveet ovat jo selvillä, mutta on myös opiskelijoita, jotka eivät ole vielä varmoja siitä, mitä tekisivät lukion jälkeen.

Monella abilla on myös haikeat fiilikset, kun he tajuavat, että lukio tulee päätökseensä ja nyt ympärillä olevat ystävät eivät enää tulevaisuudessa ole joka päivä läsnä opiskeluissa. Tiet erkanevat, ja jokaisen elämä muuttuu.

Tätä ennen abeilla on kuitenkin vielä edessään unohtumattomat penkkarit ja yhteinen matka Tallinnaan, jolloin nautitaan vielä viimeisistä hetkistä yhdessä ennen kevään kirjoituksia ja pääsykokeisiin lukua. Tämä vuosi säilyy jokaisen abiturientin mielessä vielä pitkään, kun me  muistelemme nuoruuden aikojamme.

Avatar photo
Vilhelmiina Loppukaarre

Golfia pelaava ja kirjallisuudesta sekä elokuvista kiinnostunut kakkonen Tuusulasta.