Kuinka monta väriä pystyt nimeämään, Hanna Alanen?

Kuinka monta väriä pystyt nimeämään, Hanna Alanen?

HYVE.1 1347

Hanna Alanen on toiminut kuvataiteen opettajana koulussamme vuodesta 2011 lähtien. Hän on itse ollut oppilaana Hyrylässä ja valmistunut ylioppilaaksi vuonna 1996. Opetustyön lisäksi hän ohjaa kuviskerhoa, jonne voivat osallistua niin yläasteen kuin lukionkin oppilaat.

Miksi valitsit juuri kuvataiteen?

– Mulle se oli jotenkin itsestäänselvyys. No, perustuu omaan kiinnostukseen. Haaveammattina mulla oli puvustaja tai lavastaja teatterissa tai elokuvissa.

Kerro yksi hyvä ja yksi huono puoli työstäsi.

– Parasta on innostuvat opiskelijat, ja kun näkee oppilaan onnistumisen tunteen. Työhöni kuuluu myös semmoinen ”sopiva hulluus”.

Ja huonointa… Hmm… Kuuntelemattomuus. Ja energiajuomat.

Mikä on lempivärisi?

–Siis ihan hirveen vaikee kysymys… Se vaihtelee tunneittain. Tällä hetkellä se on valkoinen.

Kuinka monta väriä pystyt nimeämään?

– Mun täytyy laskee… (miettii hetken) Noin ei voi kysyy, värejä on kymmeniä erilaisia. Alkaen perusväreistä ja väliväreistä… Ja näkö on jokaiselle yksilöllinen. Ihmiset näkee värit eri tavalla.

Mikä on oma suosikkitekniikkasi?

– Hmm… Sekatekniikka. Yhdistän eri tekniikoita kollaasimaisesti. Kuten esimerkiksi maalaus, muste ja lehtileikkeet samassa työssä. Ja vanhojen materiaalien käyttö on mun mieleen.

Entäpä suosikkimuumisi?

– Muumit ei oikein herätä mussa suuria tunteita… Olisitpa kysynyt jostain toisesta, vaikka Myyrästä. Mutta, ehkä Nuuskamuikkunen. Se on niin sympaattinen.

Piirrä Nuuskamuikkunen minuutissa.

Hanna Alasen minuutissa piirtämä Nuuskamuikkunen.

Hanna Alasen minuutissa piirtämä Nuuskamuikkunen.

Käytkö usein taidenäyttelyissä?

– Joo, yritän käydä.

Onko Guggenheim tarpeellinen?

– (Nauraa!) Mä olen käyttänyt aikaan ton asian miettimiseen. Hmm…. (myhisi myönteisen oloisena)

Oletko nähnyt Mona Lisan?

– En, valitettavasti.

Kummin päin Mona Lisan kädet ovat: oikea vasemman päällä vai vasen oikean päällä?

– Ne on näin! (näyttää oikea vasemman päällä)

– Oikein!!

Kumpaa on kivempi opettaa: lukiota vai yläastetta?

– Siis nyt mun pitää sanoa, että on vaikeita kysymyksiä. Ei niitä täydy erotella, onneksi!

Pitäisikö kuvataidetta olla koulussa enemmän?

– Pitäisi!

Mikä on ollut viime aikoina suurin hyveesi?

– Tän mä mietin jo valmiiksi ja kirjotin sen ylös: hyveelliset elämäntavat.

Emmi Sinkko