Ysiluokkalaiset pohtivat lukion Avoimissa ovissa unelmiensa lukiota

Ysiluokkalaiset pohtivat lukion Avoimissa ovissa unelmiensa lukiota

Tuusulan lukion Hyrylän toimipisteen avoimissa ovissa teemana oli Toiveiden lukio. Meidän toimipisteellämme ysiluokkalaiset saivat itse joko kirjoittaa, piirtää tai valokuvata asioita, jotka tuovat heille mieleensä jotain heidän toiveidensa lukiosta. Millainen olisi esimerkiksi hyvä opiskeluympäristö, ovatko koeviikot niin kamalia, kuin kaikki väittävät, ja millaisia ovat ne uudet oppiaineet, joita yläasteella ei opiskeltu? Tässä artikkelissa on kysymyksiä, joihin koulumme ysiluokkalaiset vastasivat ja lisäksi esittelemme heidän piirustuksiaan ja valokuviaan.

 

Ysiluokkalaiset pohtivat, millainen olisi heidän unelmiensa lukio.

 

Mitä toivoisit unelmiesi lukiolta?

Monella nuorilla nähtiin samankaltaisia vastauksia unelmien lukioon liittyen. Suurin osa toivoo uusia mukavia ystäviä, hyviä arvosanoja, lyhyitä koulupäiviä ja hyvää ruokaa. Ysiluokkalaisia houkutteli myös itsenäinen ja vapaa opiskelu sekä se, että saa itse valita aineita ja muita kiinnostavia kursseja, joita haluaa opiskella. Hyvä ja kannustava ilmapiiri on myös monella tärkeässä osassa toiveita. Lisäksi mukana oli toiveita urheiluvalmennuksesta ja oppimisympäristön siisteytedestä ja mukavuudesta.

  • hyvät valmiudet jatko-opintoihin
  • osaavat, tasa-arvoiset, kannustavat, iloiset opettajat
  • viihtyisä, siisti lukio
  • hyvä paikka opiskella, jossa kaikki tarvittava lähellä
  • kaikki olisivat ystävällisiä
  • opiskelu olisi mukavaa
  • saisin selkeyttä siihen, mikä ala minua kiinnostaisi lukion jälkeen
  • kaikki tuntisi olonsa hyväksi ja turvalliseksi
  • valinnanvara

 

Tulevaisuuden suunnitelmia piirrettynä

 

 

Miten lukio eroaa yläasteesta?

Koeviikot, pitkät koulupäivät, lyhyt vai pitkä matikka. Nämä ovat usein oppilaiden ensimmäisiä ajatuksia lukiosta. Yläasteeseen verrattuna lukio on itsenäisen opiskelun ja omien mielenkiinnon kohteidesi tavoittelun starttipiste. Opiskelun itsenäistyminen ja rankempi työnteko, sekä se, että on itse enemmän päätösvallassa opinnoistaan, tulevat todella tutuiksi lukion myötä. Hypärit ja itse tehty lukujärjestys houkuttelevat monia, koska itse tehdyt valinnat vaikuttavat enemmän vapaudelta, kuin kaikki koululaisille määrätyt työt ja aikataulut.

  • opiskelu on monipuolisempaa
  • nopeampi etenemistahti
  • ei liikaa opiskelijoita, jotta opettajat voisivat keskittyä jokaiseen oppilaaseen

Millainen lukiolainen toivoisit olevasi?

Kaikki varmasti haluavat menestyä opinnoissaan parhaansa mukaan. Onhan kyseessä kuitenkin opiskelu tulevaisuutta varten. Ysiluokkalaiset mainitsivat haluavansa olla ahkeria, fiksuja, positiivisia ja halukkaita oppimaan. Itsenäistyminen on tärkeää oppia lukiossa, ja täällä täytyy myös olla reipas ja yritteliäs, vaikka kuinka välillä olisi uuvuksissa. Tärkeää on myös olla ystävällinen muita opiskelijoita ja opettajia kohtaan.

  • nopea tekemään hommat
  • itsenäinen
  • yritteliäs
  • reipas
  • ystävällinen
  • mukava kaikkia kohtaan

 

Yhteishaku on juuri päättymässä, ja monet ovat jo tehneet valintansa. Yhdeksäsluokkalaisten vastausten perusteella voimme kuitenkin päätellä, että lukioomme on tänäkin vuonna tulossa fiksuja, reippaita nuoria. Tervetuloa tulevat Tuusulan lukiolaiset!

Avatar photo
Malla Honkonen

Lukion abivuoden opiskelija ja Hyve-lehden päätoimittaja. Sosiaalinen ilopilleri, joka rakastaa matkustelua, auringonpaistetta, huonoja vitsejä ja musiikin fiilistelyä. (Ja lisäksi on myöhässä aina ja kaikkialta...)