Avainsana-arkisto: sofi oksanen

Traaginen tarina

kun_kyyhkyset_katosivat

[stextbox id=”tietolaatikko” caption=”Kun kyyhkyset katosivat”]
Genre: Historiallinen romaani
Kirjailija: Sofi Oksanen
Kustantaja: Like
Vuosi: 2012
Sivumäärä: 366
+ Nerokkaasti toteutettu rakenne
Sekava, monimutkainen ja vaikea luettava[/stextbox]

Kun kyyhkyset katosivat -kirja on kolmas Sofi Oksasen kirjoittama kirja, joka käsittelee Viron historiaa sekä surullista ja epäonnista parisuhdetta. Kirjan päähenkilö on Edgar, joka sopeutuu nopeasti vaihtuviin valloittajiin soluttautumalla järjestelmän huipulle, oli kyseessä sitten Neuvosto-Viro tai natsi-Saksa. Kirjassa seurataan myös Edgarin vaimon ja muun muassa Metsäveljiin kuuluneen Rolandin selviytymistaistelua. Kirja käsittelee Viron tapahtumia useana vuotena, mutta kirjasta erottaa kaksi keskeistä ajanjaksoa, jotka ovat vuodet 1941–1944 ja vuosi 1965. Kirjan alussa eletään vuotta 1941, jolloin saksalaiset valloittivat Viron Neuvostoliitolta. Kirjassa kuvataan virolaisten arkea uusien isäntien vallan alla, mutta myös juonittelua valloittajia vastaan vuosina 1941–1944. Lopulta kaikki jälleen romahtaa, kun vuonna 1944 Saksa on häviämässä sodan ja vetäytyy Virosta, jolloin Neuvostoliitto valloittaa Viron uudelleen. Kirjan lopussa eletään 1960-luvun Neuvosto-Virossa, jossa säännöt olivat yksinkertaisen armottomat. Kansalainen oli joko kommunisti tai Siperiassa.

Mielestäni kirja on varsinkin alussa hyvin sekava. Kun olin lukenut ensimmäiset sata sivua, ajattelin, että Oksanen vaatii lukijalta liikaa. En edes tiennyt varmasti, kuka päähenkilö on. Kirjassa annetaan hyvin vähän vihjeitä siitä, missä mennään, ja lisäksi hypitään vuodesta toiseen. Esimerkiksi ensin kerrotaan vuodesta 1941, sitten käsitellään muutaman luvun verran vuotta 1965 ja sitten jatketaan vuodesta 1942. Onneksi jokaisen luvun alkuun on lisätty ”postimerkki”, joka ilmoittaa vuosiluvun, muuten lukija olisi hukassa. Uusia henkilöitä tupsahtelee sieltä täältä, ja ihmissuhdekoukerot ovat erittäin epäselvät. Tuntui myös siltä, että kirjoittaessaan kirjaa Oksanen oli jo seuraavan kirjansa lumoissa, joka kertoo lentäjistä. Nimittäin noin puolivälin jälkeen kirjassa on käytetty paljon lentämiseen liittyvää sanastoa, kuten esimerkiksi kaartotaistelu ja saksalainen lentokone Junkers.

Vaikka kirja on sekava, silti siinä käytetty kieli on erittäin rikasta ja upeaa, mutta myös traagista. Tarinan edetessä lukija saa pieniä vihjeitä, jotka yhdistyvät lopussa nerokkaasti ja muodostavat hämmästyttävän taitavasti rakennetun teoksen. Lukijan pitää olla valpas ja muistaa kaikki vihjeet, jotka on annettu. Kirja on myös historiallisesti erittäin tarkka, ja siinä on myös paljon historiallisia mutta tarinan kannalta hyödyttömiä yksityiskohtia, joista huomaa, että Oksanen on todella perehtynyt aiheeseen. Esimerkiksi kirjassa kerrotaan joitain lentokoneiden ja aseiden nimiä. Tosin niidenkin vuoksi lukijalta vaaditaan tietämystä historiasta.

Puhdistumisen vuoksi on joskus kärsittävä

[stextbox id=”tietolaatikko” caption=”Puhdistus”]
Ohjaus: Antti Jokinen
Tuottaja: Solar Films
Pääosissa: Laura Birn, Liisi Tandefelt, Amanda Pilke, Peter Franzen, Krista Kosonen, Tommi Korpela, Kristjan Sarv
Kesto: 2 h 5 min
Ikäraja: K16
Ensi-ilta: 7.9.2012
Valmistusmaa: Suomi
Lisämaininta: Finnkinon kuukauden elokuva syyskuussa 2012, Suomen Oscar-ehdokas  2012[/stextbox]

Luihin ja ytimiin poraava, rajoja rikkova, sielun tyhjentävä elokuva ryssävihasta, raiskauksen häpeästä ja naisen asemasta Virossa Neuvostotasavallan aikana.

Sofi Oksasen luoma Puhdistus-romaani on yksi suurimmista suomalaisista kirjallisuuden teoksista ikinä, joten suuren haasteen on elokuva ohjaaja Antti Jokinen ottanut vastaan. Elokuvassa kärsimys on kuitenkin tuotu valkokankaalle häikäilemättömän karulla tavalla, jota ei liene ennen nähty.

Viron juuri itsenäistyttyä vanhan ja yksinäisen Aliide Truun (Liisi Tandefelt) pihalle lyyhistyy  mustelmilla ja huonossa kunnossa oleva karua väkivaltaa kokenut nuori nainen nimeltään Zara (Amanda Pilke), joka on vaarassa. Zara on Aliiden siskon Ingelin (Krista Kosonen) ja hänen miehensä Hans Pekkin (Peter Franzen) tyttärentytär. Kun Aliide tajuaa tilanteen, hänen mieleensä pulpahtelee muistoja nuoruudestaan kommunismin valtakaudelta. Tarina avaa sekä Zaran että erityisesti Aliiden menneisyyttä. Nuoren Aliiden (Laura Birn) väärä rakkaus ja valinnat hyvänä kommunistina ajavat Ingelin ja hänen tyttärensä pois kotoaan ja pakottavat Hansin piileskelemään ryssiltä ajasta ikuisuuteen.

Puhdistuksen karut, sisintä runtelevat kohtaukset on kuvattu todella ainutlaatuisen todellisiksi ja senpä takia elokuvan aikana sai monta kertaa todeta olevansa aivan inhimillisen kestävyyden äärirajoilla. Elokuvassa ei pelätä näyttää väkivaltaa, raiskausta, kuolemaa ja kärsimystä, vaan se on kuin sukellus helvetin liekkeihin.

Näyttelijäkaartista täytyy kiittää erityisesti Laura Birniä, jonka mykistävä pääosasuoritus saa miettimään, miten joku voi pystyä näyttelemään noin karua roolia ja selvitä siitä vielä selväjärkisenä. Myös vanhempaa Aliidea näyttelevä Liisi Tanderfelt ottaa roolinsa taitavasti kokemuksellaan haltuunsa ja jää mieleen tömäköillään sanoillaan, kuten monta kertaa kuultavalla “Ja paskat!” -lausahduksellaan. Vanhempi Aliide tuo elokuvaan myös kohtauksia, joiden aikana voi lopettaa hengityksen pidättelyn ja katsoa elokuvaa ilman pelkoa seuraavasta hetkestä.

Elokuvaa katsoessani, mietin, olenko minä, 16-vuotias, liian nuori katsomaan tällaista raiskauksen ja väkivallan värittämää elokuvaa. Elokuva oli ehdottomasti raaempi, kuin mikään aikaisemmin näkemäni elokuva. Ainut pieleen mennyt asia elokuvassa lieneekin siis se, että elokuvan ikärajaksi on laitettu K16. Elokuvan sisällön huomioiden sen pitäisi todellakin mielestäni olla K18, koska mielenterveyteni oli todellakin uhattuna.

Kuitenkin huolimatta tästä,  pidin itse elokuvasta todella paljon ja suosittelen elokuvaa erityisesti aikuisille, joiden hermot kestävät katsoa kaunistelematonta väkivaltaa sen kaikissa muodoissa, ja sen lisäksi tietysti kaikille, jotka haluavat kokeilla rajojaan. Jos et ole kuitenkaan varma itsestäsi, suosittelen ottamaan elokuvateatterin paikan mahdollisimman läheltä uloskäyntiä, jotta kerkeät elokuvateatterista ulos ennen  vaikeaan psykoosiin vaipumista.

Kyllä, vuoden elokuva on syntynyt!