Kun katsoin minuun

Kun katsoin minuun

Lindfors

Katson vielä yhden Olympialaisissa kilpailtavan lajin ja sitten todella hautaan itseni kirjavuoreen. Ai, seuraavaksi tulee lätkää. No, sen jälkeen sitten. Teeveevitoselta tulee Rambo kakkonen. Se on todellinen ”must-see-klassikko”. Laitan tekstitykset pois, sehän käy opiskelusta. Huomenna en sitten tirkistele televisiota kirjapinon takaa. Paitsi katson ehkä hiihdon parisprintit…

Tik tok, lukuloma mennä viuhahti ohi yhtä nopeasti kuin vuosisadat sankarisaduissa. Ennen kuin huomasinkaan seisoin haarniskassani kynä ojossa, valmiina kukistamaan hirviön. Viimeinkin loputtoman mentaalisen valmentautumisen, kirjojen kanssa räpeltämisen ja tunnevuoristoradassa pelkäämisen jälkeen poistuin hirviön luolasta viimeistä – ainakin toistaiseksi – kertaa. Olin kuin ankeuttajan suudelman saanut: ei ainuttakaan elonmerkkiä aivoissa.

Olen pikkuhiljaa sisäistänyt ylioppilaskirjoitusten todellisen merkityksen: ne ovat vain joitakin tiettyjä kokeita joinakin tiettyinä päivinä, eivätkä ne tee minusta huonoa – tai hyvää ihmistä. Syksyllä koetin jollain vinksahtaneella tavalla peilata itseäni kirjoitusten kautta, ja oletin niissä onnistumisen saavan itseni riittämään itselleni. Nyt hymähdän naurusta vain ajatellessani tätä. On niin absurdia ajatella, että yksittäinen tapahtuma sivuttaisi noin vain perfektionismini. Minä itse tein ylioppilaskirjoituksista oman hirviöni, voittamattoman esteen, jonka vain urhoollinen, jalo ja yli-inhimillinen ritari pystyisi voittamaan.

Mutta minusta ei tullutkaan ritaria. En olekaan luodinkestävä robotti, joka ei koskaan tuhoudu. Olen täynnä parsittuja luodinreikiä oleva pieni ihme. Arpi ei ole merkki heikkoudesta. Arpi on tarina, joka tekee ihmisestä vahvemman. Elämäni ei todellakaan ole ollut pelkkää ruusuilla tanssimista, mutta kellä olisi? Jokainen meistä kulkee oman matkansa ylä- ja alamäet, tekee u-käännökset, kohtaa omat hirviönsä tai kiertää ne, ja etsii sitä euforista onnea, josta kaikki puhuvat.

Sitä onnea ei ole. Ihminen ei ole täydellinen, eikä koskaan sellaiseksi tulekaan, vaikka kuinka yrittäisi. En enää tahdo olla robotti. Olen onnellinen arvistani ja siitä, millaisen ne ovat tehneet minusta. Juuri pienet virheet tekevät ihmisestä rakastettavan. Ja ironisesti juuri kun lakkasin etsimästä onnea, huomasin sen tuijottavan minua silmiin kiihkeällä katseella.

Joten tehkää omat virheenne. Seiskää selkä suorana vastoinkäymisissä. Nauttikaa itsestänne. Etsikää peilistä maailman paras, kaunein, viisain, omin itsenne ja pitäkää siitä kiinni. Kohdatkaa hirviönne ritarien rohkeudella ja uskaltakaa epäonnistua. Ja mikä tärkeintä, uskaltakaa onnistua! Itkekää ilosta ja surusta sateessa. Uskaltakaa rakastaa ja tulla rakastetuksi. Tavoitelkaa unelmianne intohimoisesti, sillä enää edes tähtitaivas ei ole rajana. Ja muistakaa aina antaa elämälle mahdollisuus.

Avatar photo
Anna Lindfors

Tempperamenttinen piiloblondi ,kielimiehiä, mutta matikassa x:t hukassa, hussu hassuttelija abikolumnisti, joka kamppailee elämänsä kanssa, päivästä toiseen täysillä eläen ja maailmanmenoa ihmetellen.