Ykkönen on ohi – ensimmäisen lukuvuoden tunnelmia Hyrylässä

Ykkönen on ohi – ensimmäisen lukuvuoden tunnelmia Hyrylässä

Lukion ensimmäinen vuosi on kulunut hurjan nopeasti Hyrylässä. Me ykköset, niin kuin kaikki muutkin, olemme enää muutaman askeleen päässä odotetusta kesälomasta. Nyt onkin hyvä aika koota yhteen vähän kuluneen lukuvuoden fiiliksiä ja ajatuksia tulevaan, sillä syksyn tuulet tuovat mukanaan myös paljon uutta. 

Muistamme kaikki hyvin sen hetken, kun koulun ykköset kokoontuivat elokuussa yhdessä liikuntasaliin valmiina ottamaan askeleen eteenpäin ja aloittamaan lukiotaipaleen. hetki oli varmasti kaikille jännittävä. Nyt, kun vuosi kulunut, voin ainakin omalta osaltani sanoa jännittäneeni turhaan. Ensimmäinen lukuvuosi Tuusulan lukiossa on ollut aivan mahtava. Hyrylän toimipiste onnistui yllättämään minut positiivisesti. Koulussa järjestetään paljon kivoja ja erilaisia tapahtumia, jotka tuovat perinteiseen koulunkäyntiin kivaa vaihtelua.

Erityisesti opettajat saavat oppilailta kehuja. Artikkelia kirjoittaessani juttelin muutamalle ykkösvuoden lukiolaiselle, ja kysyin heiltä, mikä Hyrylän lukiossa on parasta. Ykköset muun muassa kertoivat pitäneensä siitä, että apua on helposti saatavilla ja opettajat pystyvät opettamaan myös yksilöllisesti, sillä ryhmäkoot eivät ole liian isoja. Hyrylän toimipisteen opiskelija sano: “Aina, kun apua tarvitsee, sitä on myös tarjolla.” Myös Hyrylässä säännöllisesti järjestettävä opintopaja sai kiitosta. Siellä kesken jääneet hommat saa valmiiksi opettajan tuen avulla.

Myös lukiossa järjestettävää tiimitoimintaa kehuttiin innostavaksi ja vaihtelua tuovaksi. Jokainen voi valita itseänsä kiinnostavan tiimin, ja mikä parasta, saada siitä opintopisteitä! 

Tuusulan lukiossa kaikki edellytykset oppimiselle ovat täyttyneet,  ja olen ollut opiskelupaikan valintaan tyytyväinen, vaikka sitä aluksi epäilinkin. Syksyllä Hyrylän toimipiste siirtyy täysin uusiin tiloihin Monioon. Tilat ja luokkien sijainnit on opeteltava jälleen uudestaan, mutta uskon, että kakkosvuodesta tulee ykkösen tapaan hieno kokemus. Hyvää kesälomaa!

Ilari Hyvärinen