Finlandia-voittaja Mikko Rimminen vieraili lukiossamme

Finlandia-voittaja Mikko Rimminen vieraili lukiossamme

IMG_1760

Miika Kosloff ja Venla Lindström haastattelivat Aleksis Kiven päivänä Mikko Rimmistä. © Peppi Pietarinen

Jo perinteeksi muodostunut kirjailijahaastattelu järjestettiin tänäkin vuonna lukiossamme Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden päivänä 10.10.2013. Tällä kertaa saimme haastateltavaksemme kirjailija Mikko Rimmisen. Hänen menestysromaaneihinsa kuuluvat muun muassa Pussikaljaromaani ja Finlandia-palkinnon voittanut Nenäpäivä. Rimmisen uusin romaani Hippa ilmestyi viikko sitten. Proosan lisäksi Rimminen on aikaisemmin kirjoittanut myös runoja.

Kahtakymmentä minuuttia ennen haastattelun alkua Rimminen saapui kiireisenä paikalle. Hän kertoi, että oli herännyt vain paria tuntia aikaisemmin ja mennyt nukkumaan vasta kuudelta aamulla. Rimminen kertoi muutenkin olevansa yökirjoittaja.

Sali täyttyi pikkuhiljaa ja oli lopulta täpötäynnä ihmisiä. Kävelimme lavalle aplodien saattelemina. Tässä vaiheessa itse kutakin jännitti melkoisesti. Parin alkupuheenvuoron jälkeen ilmapiiri kuitenkin rentoutui selvästi, eikä tilanne tuntunut enää yhtä asiallisen jäykältä.

Haastattelun kysymykset oli tuttuun tapaan kerätty lukiomme opiskelijoilta. Kysymyksiä tuli laidasta laitaan eri aiheista. Paljon kysymyksiä tuli esimerkiksi kirjailijana olemisesta. Muita aihepiirejä olivat Rimmisen nuoruus, kirjat, yleiset kysymykset muun muassa elämänviisauksista ja uskonnosta sekä arkiset kysymykset. Rimminen esimerkiksi kertoi parhaan iskurepliikkinsä olevan ”Saanks mä lukea sulle kylpyammeessa runoja?” Se ei tosin kuulemma ole koskaan toiminut.

Olimme kumpikin lukeneet haastattelua varten Rimmisen tuotantoa sekä katsoneet Pussikaljaromaanin elokuvaversion, Pussikaljaelokuvan. Rimminen kertoi, että Pussikaljaelokuvan ohjaaja on hänen hyvä ystävänsä ja että hän oli itse paljon mukana elokuvan teossa.

Haastattelu oli ohi yllättävän nopeasti. Ehdimme jopa käydä läpi kaikki yli viisi sivua kysymyksiä. Tilaisuuden lopuksi Rimminen totesi helpottuneena: ”Selvisimme hengissä!” Siltä osin haastattelua voidaan pitää onnistuneena.

Avatar photo
Miika Kosloff

Hyveen graafinen päätoimittaja vuosina 2013-2015. Harrastuksinaan tällä sopivasti perfektionistillä tekniikan ylioppilaalla on valo- ja videokuvauksen lisäksi lähinnä tekniikalla räplääminen.