Elämä on vuosikymmenten mittainen ristiaallokko, josta kukaan ei selviä yksin. Matkaamme varten tarvitsemme rinnallemme henkilön, jonka olkapää on aina vapaana murheitamme varten. Tarvitsemme vahvan tukipilarin, joka hyväksyy, rakastaa ja kuuntelee. Emme tule toimeen ilman kättä, johon voi tarttua muiden voimien vetäessä kohti pohjaa. Saavutamme aidon onnen vasta löydettyämme ihmisen, jonka sisin on juurtunut pysyväksi osaksi meitä. Kohtaamme elämässämme ylitsepääsemättömiä vastoinkäymisiä, joista voimme kuitenkin selvitä. Tosiystävä pitää meidät koossa, kun olemme vaarassa hukkua, hajota. Kun putoamme pohjattomaan kuiluun, todellinen ystävä saa viimeisimmän hiussuortuvan kärjestä kiinni ja vetää meidät takaisin pinnalle kullankeltaiseen auringonvaloon.
Sydänystävä näkee meidät sellaisena kuin olemme. Sydänystävä aistii murheemme, havaitsee pienimmätkin merkit, joita emme välttämättä itse tunnistaisi. Sydänystävien välillä vallitsee sanoinkuvaamattoman herkkä yhteys, joka antaa uskoa ja turvaa synkimpänäkin aikana. Kazuo Ishiguron romaani “Ole luonani aina” (Tammi 2005, suomentanut Helene Bützow) kertoo koskettavasti kolmen nuoren kasvutarinasta dystooppisessa 1990-luvun Englannissa. Ishiguron romaanissa eletään keskellä kauheuksia. Päähenkilöt Ruth, Kathy ja Tommy ovat kloonattuja ihmisiä, ja heidän elämäntehtävänään on luovuttaa elimiä muille ihmisille. Keskellä kauheuksien epätietoisuutta, riistoa ja pohjatonta epätoivoa ystävyys pitää nuoret kasassa. Heidät pitää raiteillaan periksiantamattoman kaunis ja taisteleva ystävyys. Heidät pitää pinnalla se syvä ja herkkä ystävyys, joka tuntee ihmisen läpikotaisin. He jaksavat elää toistensa vuoksi, toistensa puolesta.
Ystävyys on puhtainta rakkautta, jonka elämässään voi kohdata. Aito ystävyys on kaunista. Aito ystävyys kokee, tuntee ja itkee. Aito ystävyys on kuin harvinainen lintulaji, jonka kohdatessaan on pysähdyttävä ja tehtävä kaikkensa pitääkseen siitä kiinni. Ylen artikkelissa “Ystävyys on mieletön munkki – yksikin riittää, jos se on hyvä” (yle.fi/uutiset, Marika Paaso, 21.8.2014, luettu 3.6.2021) pohditaan hyvän ystävyyden harvinaisuutta. Artikkelissa psykologi Tuija Matikka toteaa aidon ystävyyden olevan harvinaista, mutta tärkeää. Lapset tutustuvat helposti, mutta ystävyyden säilyminen eheänä ei ole itsestään selvää. Aikuisena rakennetut ystävyyssuhteet ovat harvinaisia. Lapsena pidin sydänystävääni selviönä. Luulin jokaisen vastaantulijan kantavan sydämessään tosiystävää, joka jakaa ilot ja surut, pettymykset ja onnenkiljahdukset. Luulin, että jokaisella ihmisellä on ystävä, jonka kanssa riidatkin ovat kauniita. Nykyään arvostan jokaista ystäväni kanssa jaettua hetkeä viimeistä sekuntia myöten. Arvostan ystävyyttämme sisimmästäni, tiedän sen olevan ainutlaatuista ja korvaamatonta. Arvostan myös ristiriitoja ja vaikeuksia, jotka tekevät ystävyydestämme aidon.
Ystävyys kompastelee läpi elämän. Ystävyys ei säily täydellisenä. Sen pinta ei jää silkinpehmeäksi. Sydänystävät löytävät yhteisen tien vaikeuksienkin keskellä, kaikkialla. Syvä ystävyys kestää. Se kärsii, etsii ja raatelee, mutta kestää. Lapsena kohdattu ystävä on ainutlaatuinen. Lapsena alkaneeseen ystävyyteen kiteytyvät syvä ymmärrys, tunne ja kaikki elämän varrelta kerätyt muistot. Sielumme havahtuu, kun mieleemme palaavat muistot ihanimmista hetkistä auringonlaskussa ja muistot raastavasta itkusta ja itkun rauhoittavasta lohdutuksesta, joka kuivaa kyyneltemme virran yhä uudelleen. Ishiguron romaanissa muistot nähdään kauniina ja rakkaina: “Minun kalleimmat muistoni eivät varmasti haihdu koskaan. Menetin Ruthin ja menetin sen jälkeen Tommyn, mutta muistojani heistä en menetä koskaan.” Muistot elävät ja vastaavasti me elämme muistoissa. Elämää ja muistoja ei voi erottaa toisistaan. Tapaamme ystävämme tässä ja nyt, mutta voimme palata heidän luokseen myös muistoissa. Ishiguron romaanissa päähenkilöt ovat tunteneet toisensa lapsesta asti. He tuntevat toistensa syvimmät salaisuudet, he osaavat tulkita kokonaisia lauseita pelkkien silmien välityksellä. “Toivoin kuitenkin, että kun katsoimme toisiamme silmiin sen muutaman sekunnin ajan, hän osasi tulkita ilmeeni, aivan niin kuin minä olin osannut tulkita hänen ilmeensä.” Ystävyys koostuu muistoista ja ymmärryksestä, joka ei tarvitse sanoja.
Syvä ystävyys on harvinaista ja ainutlaatuista. Kuka päättää sydänystävistä? Kuinka kahden toisilleen tuntemattoman ihmisen polut voivat kohdata, sekoittua ja täydentää toisiaan muodostaen aidon ystävyyden? Kuinka esikoulussa kohtaavat lapset valitsevat saman polun ja päättävät kulkea polkuaan käsi kädessä päästämättä milloinkaan irti? Sattuma ohjaa kaksi ihmistä yhteen, mutta kahden elämänpolun yhteenkietoutuminen vaatii muutakin. Ylen artikkelissa todetaan, että todellinen ystävyys vaatii avoimuutta, aitoa herkkyyttä ja valmiutta paljastaa sisimpänsä. On ihmisiä, joiden kohdalle sattuma ei ole tarjonnut kalleimpia antimiaan. On ihmisiä, jotka joutuvat kamppailemaan murheidensa kanssa yksin, kun rinnalla voisi yhtä hyvin kulkea maanpäällinen enkeli. “Jos ei ole kokenut ystävyyttä, ei osaa sitä kaivatakaan. Mutta on se mieletön munkki, jos pääsee sellaisen kohtaamaan.” Sydämeni jättää yhden lyönnin väliin ajatellessani elämää ilman ystävyyttä. Surun aalto valtaa mieleni ajatellessani sitä kaikkea haurasta ja arvokasta, jota ei saisi milloinkaan kokea.
Olen onnekas, sillä saan jatkuvasti kokea ystävyyden tuoman rakkauden ja onnen. Tiedän olevani etuoikeutettu, kun minulla on sydänystävä, jonka kanssa tunnen olevani arvokas ja ihmeellinen, korvaamaton. Ishiguron romaanin päähenkilö Kathy menettää ystävänsä. Kykenen samaistumaan Kathyn taisteluun, siihen epätoivoon ja rakkauteen, jonka puolesta hän on valmis tekemään mitä tahansa. Olen valmis taistelemaan kuin Kathy. Olen valmis sivuuttamaan kaiken muun. Ystävyys ei ole helminauha, jonka voi sukeltaa takaisin meren pohjasta korun sinne pudottua. Ystävyys koostu hetkistä, ajasta, helisevästä naurusta ja luottamuksesta. Toisinaan näen itseni raivokkaana. Näen itseni pitämässä kiinni, repimässä ja taistelemassa, huutamassa ja särkymässä. Voin nähdä silmieni edestä sekunneissa välähtävät tunteet, jotka antavat voimaa ja jotka säilyvät ikuisesti, vaikka ihmiset eivät säilyisi.
Sydänystävät on luotu toisilleen. Heidän polkunsa ovat kietoutuneet yhteen muodostaen yhteisen taipaleen. Heidän rakkaimmat muistonsa ovat juurtuneet syvälle maan alle, ja taakse jätetyt riidat lepäävät haudattuna yhteiseen hautaan. Ystävyys kasvaa jatkuvasti. Ystävyys oppii uutta. Vaikka ystävyys horjuu, se ei koskaan kaadu. Todellisessa ystävyydessä naarmut eivät koskaan riipiydy putouksina vuotaviksi haavoiksi. Ystävyys jättää jäljen, joka muistuttaa meitä koetuista hetkistä ja sydämen pakahduttavasta tunteesta, joka pitää syleilyssään läpi elämän.
Henna Lauri
