Katja Viikkilä on toiminut Hyrylän lukiossa kuvataiteen opettajana, Hanna Alasen sijaisena, viime huhtikuusta lähtien. Näillä näkymin työt jatkuvat koulussamme maaliskuun loppuun.
Oletko haaveammatissasi?
– Olen.
Mitkä ovat vahvuutesi kuvaamataidossa?
– Oikeastaan se ei enää ole kuvaamataito, vaan kuvataide, Katja naurahtaa. ¨
(.. Aaa, okei hupsista *salaa korjaa kaikki kuvaamataito sanat kuvataiteeksi*)
– Elokuvat, piirtäminen, valokuvaus ja kuvanmuokkaus tietokoneella.
Olet ollut mukana koulumme elokuvaprojekteissa. Mistä kiinnostus elokuviin ja niiden tekemiseen on lähtenyt?
– Oma kiinnostukseni elokuvien tekoon on lähtöisin ensimmäisestä elokuvakerhosta, jota olin ohjaamassa muistaakseni vuonna 2010 Kannelmäessä. Kerholaiset olivat 6‒7-luokkalaisia. Täytyy kyllä sanoa, että se oli paras kerho!
Paras elokuva/ohjaaja?
– Hmm… vähän haastava, varmaankin Godartin ”Hullu Pierrot”.
Paras asia Hyrylän lukiossa? Entä muuttaisitko jotain?
– Opiskelijat on parasta! Kuvisluokkiin hankkisin noin 15 tietokonetta, joissa on hyvät kuvankäsittely- ja editointiohjelmat. Toivottavasti rehtori lukee tämän! [naurahtaa]
Lempitaiteilija/taideteos?
– Arvasin, että tämä kysymys tulee, todella vaikea sanoa. Ehkä Tommi Toijan näyttely Helsingissä, tai Ai WeiWein näyttely Berliinissä. Hmm.. tai ehkä Anssi 8000.
(Aika vaikeita nimiä kirjoittaa näillä taitelijoilla… täytyy tarkistaa ja korjata nimet myöhemmin.. *kylmää hikeä pukkaa*)
Kuinka paljon kuvataiteessa tarvitaan synnynnäistä lahjakkuutta, ja kuinka paljon sitä voi oppia?
– Ei tarvitse yhtään lahjakkuutta, kaiken voi oppia. Yhtälailla kuin kitaraa voi oppia soittamaan. En oikeastaan edes itse usko synnynnäisiin lahjoihin, kaikkeen tarvitsee harjoitusta!
Mikä oli peruskoulun päättötodistuksesi kuvataiteen numero?
– Se oli 4… No ei, oikeasti se oli 10, Katja paljastaa hymyillen.
Missä näet itsesi tulevaisuudessa?
– Kuvataiteen opettajana tai lehtorina, ei sitä tiedä. Ehkäpä jopa jonkun koulun rehtorina..
Sitten viimeinen, eli mikä on ollut viime aikoina suurin hyveesi?
– Mulla tulee vaan paheita mieleen, Katja nauraa. – No en ole pelannut niin paljon pleikkaria, kuin oikeasti haluaisin! Se on hyvä juttu!
