Hyrylän toimipiste matkusti Saksaan

Hyrylän toimipiste matkusti Saksaan

Tänä keväänä 2023 Tuusulan lukion Hyrylän toimipisteen edustajat saivat kunnian vierailla Hermannsburgissa Pohjois-Saksassa noin viikon ajan. Kohteena oli ystävyyskoulumme Christian-Gymnasium Hermannsburg, jossa lukiomme opiskelijoita ja opettajia on aiempinakin vuosina vieraillut. Lähtijöitä oli innokkaat 11 opiskelijaa useilta vuosiluokilta. Vaikka valtaosa meistä oli saksanlukijoita, ei saksan taitamattomuus kuitenkaan ollut este mukaanpääsylle. Mukaan tulivat myös koulumme vankkumattomat englannin opettajat Heli Oksanen ja Terhi Paloheimo.

Koko matka alkoi lauantaiaamuna Helsinki–Vantaan lentokentältä, josta lensimme Hampuriin. Perille päästyämme saimme vihdoin tavata saksalaiset kumppanimme. Sen jälkeen ajoimme heidän kanssaan pitkähkön matkan Hampurin lentokentältä Hermannsburgiin autobaanaa pitkin keskimääräisellä 160 kilometrin tuntivauhdilla.

Perille päästyämme jokainen pääsi tutustumaan omaan isäntäperheeseensä, jonka kanssa tultaisiin siis asumaan matkan ajan. Meistä aivan jokaisen perheet olivat mukavia ja hyvin vieraanvaraisia. Ajoittain esimerkiksi omat oltavani olivat kuin luksushotellissa, sillä kaikki maksettiin meille meidän puolestamme.

Ensimmäiseen päivään kuuluivat vielä iltajuhlat, joissa tarjottiin loistavaa saksalaista grilliruokaa ja herkuttelua sekä tutustuttiin upouusiin ystäviin. Valtaosa puhumisesta hoidettiin englanniksi, mutta myös saksan käyttö oli esteetöntä ja omasta mielestäni vielä suositeltavaakin.

Vappuaatto sunnuntai oli suosikkipäivämme. Sen vietimme nimittäin Linnanmäkeäkin kookkaammassa huvipuistossa Heide Parkissa. Myös sää suosi meitä, sillä päivä oli lämmin ja aurinkoinen. Paremmin päivä ei olisi voinut päättyä, kun illan ja alkuyön vietimme Tanz in den Mai -nimisissä vappubileissä. Siellä tunnelma vasta katossa oli!

Heide Parkissa otettuun kuvaan pääsivät mukaan myös saksalaiset kumppanimme.

Ainakin joissain yhteyksissä tätä matkaamme kutsuttiin opiskelijavaihdoksi, joka on ainakin omasta mielestäni hiukan kyseenalaisesti sanottu, koska vietimme saksalaisessa koulussa vain yhden päivän. Muu matka olikin sitten kaikkea muuta kuin koulunkäyntiä, esimerkiksi bilettämään pääsimme jopa neljä kertaa.

Kaiken kaikkiaan valtaosan matkasta kukin opiskelija vietti omine menoineen isäntäperheensä kanssa unohtamatta kuitenkaan säännöllisiä tapahtumia koko ryhmän kanssa. Kauttaaltaan koko reissun opettajat olivat sitäkin vähemmän läsnä, minkä ainakin itse koin riittäväksi.

Matkan tavoitteena oli kerätä mahdollisimman kattavasti kokemusta paikallisesta kulttuurista, ja ainakin omasta mielestäni siinä onnistuttiin – ehkä liiankin hyvin, koska olisimme koko ryhmä halunneet jäädä Saksaan! Täten voinkin nyt myös kokemuksen perusteella ehdottomasti suositella osallistumista tällaisiin retkiin ulkomaille, jos pienintäkään kipinää löytyy tutustua kulttuuriin, kieleen tai ihan vaan meininkiin muissa maissa.

Henri Ristola, yksi matkalle osallistuneista

Vieraskynä

Vieraskynän tekstejä kirjoittavat muun muassa Hyveen toiminnasta ulkopuoliset opiskelijat, opettajat ja oppilaskunnan hallitus. Voit itsekin tuottaa lehteemme materiaalia esimerkiksi lähettämällä meille mielipidekirjoituksen osoitteeseen vieraskyna@hyvelehti.fi