Monet sanovat, että olisi mahtavaa, jos heillä olisi kaksonen, joku, joka ymmärtää kaiken, ja joku, jonka kanssa jakaa kaikki ajatukset. En taida edes liioitella, kun sanon, että riitelimme kaksoissiskoni kanssa joka päivä neljävuotiaasta kymmenvuotiaaksi asti. Emme yksinkertaisesti sietäneet toisiamme. Tietenkin olimme samoissa pihaleikeissä mukana ja leikimme keskenämme, mutta hyvin usein leikit johtivat kirkumiseen tai lyömiseen.

Yksi suurimmista ongelmista oli, että meillä oli samat kaverit. Emme saaneet lähes koskaan viettää aikaa kaverin kanssa niin, ettemme molemmat olisi olleet paikalla. Onneksi ala-asteen loppupuolella opimme tulemaan toimeen ja nykyään harvemmin edes riitelemme.

Olimme pieninä niin samannäköisiä, ettemme edes itse tunnista vanhoista valokuvista, kumpi olemme. Sukulaisemme saattoivat välillä sekoittaa meidät, mutta siihen olimme jo tottuneet. Ala-asteella opettajat eivät millään päässeet perille, kumpi oli kumpi, ja olihan sekoitetuksi tuleminen aika hauskaakin välillä. Mutta ei, me emme juksanneet opettajia ja vaihtaneet luokkia tai käyneet tekemässä toisten kokeita. Se on kyllä jäänyt hieman kaduttamaan.

Muistan yläasteelta useammankin tilanteen, jossa vain toinen meistä oli aktiivinen tunnilla viitaten ja vastaten, mutta jostain syystä molemmille ilmestyi aktiivisuusmerkintä Wilmaan. Saimmepahan ainakin ylimääräisiä aktiivisuusmerkintöjä!

Lahjakulttuuri oli meidänkin perheessämme hyvin perinteinen, mitä kaksosiin tulee. Se ainakin tuli selväksi, että kaksosille ostetaan aina samat lahjat… Oli jo harvinainen muutos, kun lahjat olivat samat, mutta eriväriset!

Tässä vielä muutamat plussat ja miinukset:

– Turhautuminen toisen jatkuvaan läsnäoloon! Onhan sitä tullut jo aika monta vuotta oltua samoissa piireissä toisen kanssa. Tämän takia vaadimme muun muassa ala-asteella päästä eri luokille.

– Etenkin nuorempana tuli olo, ettei meitä pidetty yksilöinä. Meiltä usein kysyttiin, missä toinen puoliskomme on. Vaikka vitsiksihän se oli tarkoitettu, alkoi kymmenien kertojen jälkeen tuntumaan, emmekö voisi elellä myös yksilöinä.

+ Kommunikointi on todella helppoa; toinen ymmärtää lähestulkoon kaiken mitä toinen höpöttää, oli se kuinka abstraktia tai kyseenalaista tahansa.

+ Vaatteiden lainaaminen! Kävelen usein kouluaamuina suoraan siskoni vaatekaapille ja sanon, että menen ”shoppailemaan”.

Saatat pitää myös näistä

Tietoja toimittajasta