SPOILER ALERT! Frozen 2 -elokuva-arvio

SPOILER ALERT! Frozen 2 -elokuva-arvio

kuva: Disney

Frozen 2 -animaatioelokuva on jatko-osa vuoden 2013 elokuvalle Frozen -huurteinen seikkailu. Disneyn elokuva sai ensi-iltansa vuonna 2019. Elokuvan tekijät ovat saaneet inspiraatiota saamelaiskulttuurista. He myös vierailivat Norjassa, Suomessa ja Islannissa saadakseen vaikutteita elokuvaan. Elokuvan ääninäyttelijöinä on useita samoja henkilöitä kuin Frozen-elokuvassa.

Kuningatar Elsan täytyy selvittää totuus taikavoimistaan, jotta hän voi pelastaa valtakuntansa. Elokuvassa on samat päähenkilöt kuin ensimmäisessä elokuvassa, mutta toisessa elokuvassa on mukana useita uusia hahmoja. Erityisen elokuvasta tekevät Elsan kuulemat äänet, joita Elsa alkaa seurata, ja lumottu metsä.

Elokuvassa on paljon musiikkia, ja laulajat ovat upeita. Musiikki kuvastaa hyvin elokuvan tyyliä ja tekee elokuvasta kauniin. Ilman musiikkia elokuva ei olisi ollut mitään. Musiikki sekä herkisti että sai koko elokuvateatterin nauramaan. Elokuva herätti paljon tunteita.

Elokuva on suunnattu lapsille, mutta itse suosittelen elokuvaa kaikille. Ainakin kaikkien, jotka ovat nähneet ensimmäisen osan, kannattaa suunnata lippuluukullle.

Rakastuin elokuvaan heti, kun se alkoi. Minulle elokuvasta erityisen tekivät elokuvan musiikki, ulkoasu ja tarkoitus. 


Veera Vollakka