Valo ja varjo

Valo ja varjo

Varjostus luo tunnelmaa kuviin. Piirtäessä tai maalatessa varjostusten tekeminen on tärkeä taito aidon näköisen piirroksen luomiseksi. Kuitenkin piirtäessä voi itse määritellä, mistä valo tulee ja minne varjot syntyvät, mutta valokuvatessa näin ei voi tehdä. Tietenkin apuna voi olla esimerkiksi studiovaloja, jos luonnonvalo tai sisätilojen valaistus ei ole edukseen. Hyödyntäessään luonnonvaloa välillä joutuu seuraamaan säätiedotuksia ja kellonaikaa, jotta tietää, mistä päin aurinko paistaa, jos se on paistaakseen.

Oheiset kuvat ovat otettu Hyrylän koulukeskuksen tiloissa, ja ne ovat osa ensimmäisen kuviskurssini suoritusta.










 

Avatar photo
Susanna Meitsalo