Agora-matka Pohjois-Italiaan 2015

Agora-matka Pohjois-Italiaan 2015

Melkein kuukausi on jo kulunut siitä, kun pieni joukko oppilaita Hyrylästä, Kellokoskelta ja Jokelasta lensi etelän auringon alle, Italiaan. Kyseessä oli tietenkin perinteinen Agora-matka. Keväällä 2015 Agora suuntasi Pohjois-Italiaan. Tänä vuonna ei kuitenkaan tyydytty vain yhteen kaupunkiin – eikä edes kahteen tai kolmeen. Liikkeelle lähdettiin Milanosta, ja matka eteni Genovan ja Firenzen sekä monen muun kaupungin kautta kohti Venetsiaa, mistä reissu jatkui vielä Gardajärven kautta takaisin Milanoon. Koko viikon ajan hymy oli korvissa asti, ja fiilis oli aivan mahtava! Iso kiitos kaikille mukana olleille opettajille ja opiskelijoille sekä muille tahoille, jotka mahdollistivat reissun.

 

Perjantai 17.4.
Herätyskello soi aamulla kukonlaulun aikaan, tai ehkä jopa hieman ennen sitä. Seuraa aamupala, hampaiden pesu ja pukeutuminen sekä viime hetken paniikki: ”Onkohan mulla varmasti kaikki tarpeellinen mukana?” Muutaman tunnin päästä istumme jo lentokoneessa ja hyvästelemme Suomen hetkeksi. Ulkona sataa räntää.
Saavumme Milanon lentokentälle, ja heti laskeuduttuamme teemme havainnon: ulkona sataa kaatamalla vettä. Se siitä lämmöstä ja auringosta. Reippaat matkalaiset eivät kuitenkaan tästä lannistu, vaan pienen junamatkan jälkeen lähdemme urheasti etsimään hotelliamme. Kun oikea osoite löytyy, on hymy herkässä: saa hetken levähtää ja vaihtaa kuivat vaatteet niskaan! Näin helpolla meitä ei sentään päästetä, hotellista nimittäin ilmoitetaan, että emme mahdukaan sinne. Muutaman kilometrin päässä pitäisi olla hostelli, jonne pääsemme. Suuntaamme siis takaisin sateeseen ja uutta majapaikkaa etsimään. Lopulta kaikki sujuu kuitenkin hyvin ja pääsemme tutustumaan sykähdyttävään Milanoon. Sade hellittää, ja aurinko kurkkii pilvien takaa loppuillan. Milanon tuomiokirkko on kaikkien mielestä upea. Muutamissa kohteissa käytyämme (muun muassa Castello Sforzescossa ja Santa Marie Della Graziessa) saamme muutaman tunnin vapaa-aikaa, jonka aikana käymme muun muassa syömässä. Ensimmäinen päivä on todella mukava, tästä tulee huippuviikko!

italia2015 058

11205973_1064543563560525_5292230162337053853_n

italia2015 078

italia2015 098

Lauantai 18.4.

Meillä on vielä muutama tunti aikaa tutustua Milanoon, ennen kuin lähdemme junalla kohti Genovaa. Syömme runsaan aamupalan, croissantin ja capuccinon, ja suuntaamme kohti Milanon katuja. Päivän sää on aurinkoinen, ja lämpötilakin on kohonnut huomattavasti eilisestä. Käymme katsomassa kuuluisaa taideteosta, Leonardo da Vincin Viimeistä ehtoollista, minkä jälkeen kiertelemme vielä hetken kaupungilla. Käymme hakemassa laukkumme ja lähdemme juna-asemalle. Siellä syömme ja tapaamme ensimmäistä kertaa Jokelasta tulevat opiskelijat.

Muutaman tunnin junamatkan jälkeen saavumme Genovaan. Siellä vietämme seuraavan yön. Genova vaikuttaa todella ihanalta kaupungilta. Se paljon pienempi kuin Milano, mutta todella suloinen ja tunnelmallinen. Lähdemme kaupungille ja käymme katsomassa Piazza de Ferrarin aukiota ja kuuluisaa Graalin maljaa, joka sijaitsee San Lorenzon katedraalin alla. Näiden jälkeen kävelemme Le Strada Nuevolle ihmettelemään vanhoja palatseja. Palatsit ovat hienoja, ja yhdessä niistä pääsemme kiipeämään katolle. Sieltä näki hienosti koko Genovan. Nälkä on kova, mutta satama on vielä näkemättä. Sinne siis! Satamassa kuulemme Heinin esitelmän italialaisesta jalkapallosta, minkä jälkeen saamme loppuillan vapaata. Lähdemme syömään, minkä jälkeen palaamme hotellille.

italia2015 200

Milanon tunnettu tuomiokirkko.

italia2015 324

Junamatkan maisemia Milanosta Genovaan

 

italia2015 427

Genovan satama

 

 

 

 

Sunnuntai 19.4.

Aamupalan jälkeen on aika sanoa Genovalle hyvästit. Tänään luvassa on kaunis Porto Venere, Pisa ja päätepysäkkinä Firenze, jossa olemme seuraavat kolme yötä. Noin tunnin mittaisen bussimatkan jälkeen olemme Porto Veneressä, kauniissa pikkukaupungissa. Kävelemme kapeiden kujien läpi vanhalle linnoitukselle, joka on Porto Veneren kuuluisin nähtävyys. Kirkkaan sinisen meren ja korkeiden kallioiden ympäröimä maailmanperintökohde on todella kaunis paikka! Sää on taas aurinkoinen ja lämmin. Täällä olisi voinut olla pidempäänkin, mutta pian on aika lähteä kohti Pisan kaltevaa tornia.

Muutaman bussissa kulutetun tunnin jälkeen saavumme Pisan kaupunkiin, missä on myös itse kuuluisa Pisan torni. Tätä on moni odottanut, ja tornin nähdessä ei voi todeta muuta kuin, että se todella on vino. Pisassa vierailemme myös tuomikirkossa, kastekappelissa ja hautamuistomerkillä.

Matka jatkuu, ja seitsemän maissa saavumme Firenzeen. Tutustumme hotelliin ja jätämme tavarat sinne, minkä jälkeen lähdemme syömään. Ruuan jälkeen kello on jo niin paljon, että on aika kävellä takaisin hotelille ja valmistautua seuraavaan päivään.

italia2015 455

Kaunis Portoveneren kylä

 

italia2015 563

 

italia2015 655

Maisemia Pisa tornista

 

Maanantai 20.4.
Päivän ensimmäinen kohde on todella näyttävä Santa Maria del Fioren katedraali. Ennen sitä saamme kuulla Jasminen esitelmän ja käymme vielä kauniissa kastekappelissa. Tämän jälkeen jonotamme katedraaliin pari tuntia. Aika tuntuu aluksi todella pitkältä, mutta auringonpaisteessa odotteleminen osoittautuukin yllättävän hauskaksi. Pian pääsemmekin jo kiipeämään katedraalin huipulle. 463 porrasta myöhemmin maisemat ovat upeat.

Jäätelökioskin kautta matka jatkuu kohti Palazzo Vecciota, joka on vanha kaupungintalo. Siellä ei kuitenkaan kauaa lorvita, vaan pian olemme jo Santa Croce -kirkossa. Kulttuurin ja sivistyksen jälkeen on aika lähteä syömään ja kiertelemään kauppoja. Vapaa-aika jatkuu koko illan, ellei lähde katsomaan aitoa italialaista oopperaa. Opettajat ja muutama oppilas päättävät tarttua ainutkertaiseen tilaisuuteen ja lähteä pitkän päivän päätteeksi kuuntelemaan maailmankuuluja lauluja pieneen kirkkoon Firenzessä. Näin saadaan neljäs päivä päätökseen.

italia2015 819

italia2015 877

Huikeat näkymät Firenzen päältä!

 

italia2015 873

 

Tiistai 21.4.
Viidentenä päivänä heräämme tuttuun tapaan auringonpaisteeseen. Heti aamupalan jälkeen saamme aimo annoksen taidetta, suuntaamme kohti Uffizin taidegalleriaa. Siellä vierähtää melkein kolme tuntia, vaikka monen oppilaan mieli halajaakin jo ulos aurinkoon. Kun valtavasta taidegalleriasta selvitään kunnialla, on vuorossa vapaa-aikaa. Osa porukasta karkaa kaupoille, toiset lähtevät etsimään ruokaa ja loput jäävät nauttimaan auringosta.

Firenzen vanhin silta Ponte Vecchio on seuraava kohteemme. Fannin esitelmän kuunneltuamme ja maisemien ihastelun jälkeen matka jatkuu kohti Palazzo Pittiä ja Bobolin puutarhaa. Palatsi on näyttävä, mutta eniten ihastusta aiheuttaa palatsin puutarha. Se on paljon suurempi kuin kuvittelimme – ja todella kaunis. Lämpötila on noussut korkealle, ja puutarhassa voisi viettää aikaa pidempäänkin. On aika kuitenkin lähteä katsastamaan vielä kolme kirkkoa päivän päätteeksi. Matkalla huomaamme kuitenkin, opettajien (ja tietenkin myös oppilaiden…) harmiksi, että kirkot ovatkin jo kiinni tältä päivältä. Ei auta muu kuin mennä ostamaan jäätelöt Firenzen parhaasta jäätelöbaarista! Jono ylettyy ulos asti, ja jäätelön syötyä ei tarvitse enää ihmetellä miksi.

Pikkuhiljaa kaikki alkavat olla toinen toistaan väsyneempiä, joten on oikea hetki lähteä syömään. Illallisen jälkeen tulemme takaisin hotelille ja käymme jo pian väsyneinä nukkumaan.

 

italia2015 941

italia2015 1002

italia2015 1194

Keskiviikko 22.4.

Tänään on luvassa pitkä bussimatka. Matkalla pysädymme muutamassa eri paikassa, joista ensimmäisenä on Bologna. Tämä on kuitenkin todellinen pikavisiitti, sillä reilun tunnin päästä olemme taas tien päällä.

Seuraava pysähdyspaikka on Ravenna. Täälläkään aikaa ei ole paljon, mutta nähtävää on senkin edestä. Käymme katsomassa Danten hautaa ja Arcivescovile-museota. Niiden jälkeen tutustumme erääseen kastekappeliin ja San Vitalen Basilika kirkkoon sekä Galla Blasidian mausoleumian. Aika jää vielä hetki syömiseen, juomiseen ja nopeaan vaikkapa meikki- tai vaatevarastojen täydentämiseen.

Näin matka jatkuu töyssyistä moottoritietä pitkin kohti Venetsiaa, viimeistä majapaikkaamme. Kello on jo paljon, kun saavumme hotellillemme, joka sijaitsee Mestressä, Venetsian esikaupungissa. Nälkäiset maailmanmatkaajat lähtevät kuitenkin reippaasti etsimään vielä ruokapaikkaa, ja muutaman tunnin kuluttua palaamme takaisin hotelliin vatsat täynnä. Aika käydä nukkumaan!

uu1

p1

aa1

ppppppp

Torstai 23.4.
Tänään tutustumme Venetsiaan! Päivä alkaa tiiviissä tunnelmissa paikallisbussissa, jolla matkaamme Venetsian keskustaan. Siellä vaihdamme vesibussiin, ja vesibussimatka on monelle yksi reissun kohokohdista. Venetsia on todella kaunis kaupunki! Kävelemme Pyhän Markuksen torille ja käymme Basilica di San Marcossa, minkä jälkeen on muutama tunti vapaa-aikaa. Täksi ajaksi saamme kuitenkin tehtävän: ota kolme selfietä jonkin venetsialaisen nähtävyyden, kirkon, museon tai muun kulttuurikohteen edessä/kanssa. Vapaa-ajan päätyttyä suuntaamme yhdessä Gallerie dell’accademiaan, suureen ja tunnettuun taidemuseoon. Aika rientää nopeasti, ja pian on muutama tunti jo kulunut.

Seuraavaksi on mahdollista tutustua Da Vincin keksintöihin tai lähteä vaikka gondoliajelulle! Hieman myöhemmin päivän kruunaa perinteinen yhteinen illallinen, sillä ilta on niin hyryläläisille kuin kellokoskelaisillekin reissun viimeinen. Nautimme hyvästä ruuasta ja hyvästä seurasta kiirettä pitämättä. Tunnelma matkalla takaisin hotellille on ristiriitainen. Väsyneet matkalaiset odottavat jo pääsevänsä omaan sänkyyn nukkumaan, mutta toisaalta kukaan ei haluaisi jättää kaunista Italiaa ja palata takaisin kylmään koti-Suomeen.

Ryhmähenki on huipussaan, kun suomalaiset laulut raikavat pitkin Venetsian katuja. Tätä ikävöimme varmasti.

italia2015 1566

italia2015-1599-1024x682

italia2015-1675-669x1024

 

Perjantai 24.4.
Viimeinen päivä! Mihin tämä viikko on hurahtanut? Vastahan tulimme Italiaan! Vaikka toisaalta tuntuu, kuin olisimme olleet täällä jo kuukauden päivät. Vaikka tänään palaammekin takaisin Suomeen, ehdimme nähdä vielä kaikenlaista. Kamat kasseihin ja matkaan!

Veronassa pysähdymme ensimmäisenä ja vietämme muutaman tunnin. Pääsemme tutustumaan aitoon amfiteatteriin, vastaavanlaiseen kuin Rooman Colosseum. Käymme myös katsomassa Romeosta ja Juliasta tuttua parveketta, jossa Julia tapasi keskustella Romeon kanssa. Veronasta jää hyvä tunnelma, ja seuraavana vuorossa ovat Sirmione ja kaunis Gardajärvi!

Sirmione jää varmasti monen mieleen päällimäisenä matkasta, niin upea se on. Aurinko paistaa kuumasti, ja kirkas vesi kimmeltää turkoosina. Ostamme viimeiset jäätelöt ja syömme ne hymyssä suin.

Lopulta on kuitenkin aika hyvästellä Sirmione, istua viimeisen kerran bussiin ja lähteä kohti lentokenttää. Ei kulu aikaakaan, kun lentokone nousee ja olemme matkalla takaisin kotiin. Väsyneet agoralaiset saapuvat puolenyön aikoihin kylmään Suomeen. Tunnelma on kuitenkin hyvä, ja muistot matkasta lämmittävät mieltä jo nyt.

 

11164204_876133432447446_2022073499_n

11160448_876134059114050_708585875_n

11160353_876134649113991_1012104120_n

11165944_876138809113575_65200876_n

11180182_876139812446808_776202510_n

 

Loppu hyvin kaikki hyvin, kiitos ja kuittaus..
Kiitos opettajat suuresta vaivannäöstä matkan eteen, sekä suuret kiitokset koko mahtavalle ryhmälle ihanista ja ikimuistoisista hetkistä kanssanne. Tätä matkaa emme unohda koskaan.
11110975_969504989748711_8903418952521601817_n
Avatar photo
Reetta Reijonen