Hyveen kakkakälli

Hyveen kakkakälli

reaktiokakka

Jottei kevään loppurutistus opintojen parissa kävisi liian vakavaksi, päätimme vähän jekuttaa koulumme oppilaita. Satunnaisesti valittuun vessaan laitettiin aukinaisen pöntön reunalle pilailukaupasta ostettu tekokakka. Sitten vain päivystämään vessan ulkopuolelle ja seuraamaan jännityksellä ihmisten reaktioita tekokakkaamme.

Ensimmäisiä uhreja ei tarvitse kauaa odottaa. Olemme valinneet vessan juuri nappiin, sillä jo ensimmäiset vessaan kaipaavat lankeavat ansaamme: uskaliaat yläasteen tytöt ovat päättäneet tulla lukion puolelle asioimaan. Yksi kolmen tytön ryhmästä avaa oven ja hänen suustaan tulee hiljainen kuiskaus ”Hyi s*****a, tulkaa kattoo, mikä tuolla on”. Kaverit kurkkaavat sisälle, mutta sulkevat oven nopeasti, ja tytöt menevät toiseen koppiin. Vielä tyttöjen ulos tullessa kuulemme muminaa siitä, kuinka ällöttäviä jotkut ihmiset ovat. Naurussa on pidättelemistä.

Seuraavalla välitunnilla viritämme ansan uudelleen ja jäämme jälleen odottamaan. Kärsivällisyyttämme kuitenkin koitellaan ja saldomme jää nollille tällä välitunnilta. Aivan kuin oppilaat olisivat aavistaneet vaaran, sillä kukaan ei mennyt kyseiseen ”jekkuvessaan” vaan valitsi aina viereisen kopin. Tai ehkä yläasteen tytöt, jotka osuivat napakymppiin vessan valinnassa, olivat levittäneet sanaa koulussamme ja ihmiset osasivat ennakoida wc:n valinnassa.

Palaamme väijymään taas seuraavalla välitunnilla. Nyt vessaa lähestyy pahaa aavistamaton lukiolaispoika. Hämmästymme, kun hän tyynenrauhallisesti astuu vessaan sisälle ja lukitsee oven. Kun mitään ei kuulu, alamme huolestua ulkopuolella, mitä hän tekee meidän kalliille pilailukakalle. Tarpeensa hoidettuaan poika astuu vessasta ulos ja jatkaa matkaansa. Ryntäämme vessaan tarkistamaan onko kakkamme tallessa, ja siellähän se nököttää, juuri siinä mihin se on jätetty. Mitä ihmettä, jopas oli kylmäpäinen kaveri! Tai kenties hän oli vain ajatuksissaan ja kävi ihastelemassa peilikuvaansa huomaamatta yllätystä wc-pöntön reunalla.

Toteutamme jekkua vielä parin seuraavan välitunnin ajan, ja ne harvat epäonnekkaat, jotka meidän ”miinoittamamme” vessan oven erehtyvät avaamaan, sulkevat sen melkein yhtä nopeasti ja vaihtavat vessaa sanomatta mitään. Ilmeet näiden uhrien kasvoilla ovat mitä huvittavimmat: toinen valahtaa valkeaksi kuin lakana ja toisen silmät ovat varmasti suuremmat kuin lautaset. Pokerinaaman pitäminen on meille toimittajillakin työn takana. Onneksi itse emme ole tällaisen pilailun kohteena!

Jekun toteuttaminen oli todella hauskaa, ja saimme siitä hyvät naurut. Tutkimusta tästä ei saisi aikaan, sillä niin harva pääsi kokemaan ”kakkakällin” ja pettymykseksemme (mutta ehkä onneksemme), yksikään opettaja, saati siivooja, ei vessaan eksynyt.

Nyt haastamme sinut hauskuuttamaan itseäsi ja höynäyttämään ystävääsi piilottamalla pökäleitä sinne tänne. Jos sinulla ei ole varaa ostaa kaupan muovista ulostetta, alla on erittäin toimiva resepti sen tekemiseen esimerkiksi ensi vuoden aprillipäivän varalle.

Hyveelliset pökäleet

Ainekset:
Tavallisia harmaita vessapaperirullanhylsyjä
Vettä
Jekkumieltä

Tee näin:
1. Kastele hylsyjä reilusti ja muotoile ne uuteen uskoon.
2. Anna kuivua ja piilota sisaresi tyynylle, äidin valkoiselle matolle tai ystäväsi tietokoneen näppäimistölle.
3. Kuvaa tilanne ja kuole nauruun!

Avatar photo
Eve Jokinen

Viimeistä vuotta Hyrylän lukion penkkejä kuluttava, kaikista hetken mielijohteessa syntyvistä ideoista ja koulun laiminlyömisestä pitävä abi, josta ehkä joku kaunis päivä tulee vielä jotain merkittävää Hyve-lehden toimittajan tittelin lisäksi!