Horjumista ja epätasapainoa viidennellä aallolla

Horjumista ja epätasapainoa viidennellä aallolla

maxresdefault

Rick Yanceyn romaaniin perustuva elokuva The Fifth Wave eli suomennettuna 5. aalto sai jalansijaa myös Suomen elokuvateattereissa kevään 2016 aikana. J. Blakesonin ohjaaman scifi- ja toimintajännärin pääosissa nähdään muun muassa Kick-Ass ja Jos vielä jään elokuvista tuttu Chloë Grace Moretz muiden tunnettujen idolien kanssa. Elokuva on saanut mukavan vastaanoton etenkin nuorten aikuisten keskuudessa.

Elokuva kertoo nuoresta ja täysin tavallisesta opiskelijatytöstä, jonka maailma kääntyy päälaelleen, kun eräänä päivänä avaruudesta saapuu yllättäviä vierailijoita. Nämä muukalaiset (The Others) tuovat mukanaan ikäviä aaltoja, jotka aiheuttavat suurta tuhoa ja monia kuolemia ympäri maailmaa. Ensimmäinen aalto katkaisee kaikki sähköt, toinen aalto saapuu tsunamina jättäen jälkeen vain suurkaupunkien rippeet. Kolmas aalto on lintuinfluenssan tapainen epidemia, johon ihmisillä ei ole rokotuksia ja vain harva on immuuni taudille. Neljäs aalto tuo nämä muukalaiset eli Toiset ihmisten keskuuteen, sillä he pystyvät siirtymään ihmisen kehoon näyttäen täysin normaaleilta ihmisiltä.

Aloitus on erinomainen. Elokuvan ensimmäisen puolen tunnin aikana koin hyytäviä jännityksen pyrähdyksiä, kun elokuva sai otteen minusta ja olin aivan sen lumoissa. Siitä eteenpäin elokuva kuitenkin muutti lähestymistapaansa monta kertaa. Tämän takia syntyi mielestäni hieman sekava kokonaisuus, josta jälkeenpäin oli vaikea saada yhtä hohdokasta otetta kuin alussa.

Elokuvan kohderyhmän muodostavat teinit ja nuoret aikuiset. Elokuva kohtelee yleisöä välillä jopa lapsenmielisesti, sillä monet kohtaukset ovat osittain helposti ennalta arvattavia. Toki poikkeuksia ja yllättäviä käänteitäkin on tarjolla.

Nimensäkin mukaisesti viides aalto on elokuvan kohokohta, johon koko elokuva huipentuu. Kyseessä on vauhtia, luoteja, kipinöitä, väärinkäsityksiä ja taistelua elämästä ja kuolemasta. Viidennen aallon saapuessa elokuvassa tapahtuu tärkeä käännekohta, jossa  huijataan katsojaa samalla pitäen hurja jännitys ja tiivis tunnelma yllä.

Ikävänä puolena ja aiemmin arvattuna elokuva loppuu kuin seinään eikä todellista päätöstä tapahdu. Äkillisestä lopetuksesta voi olla lähes varma, että Blakeson on suunnitellut elokuvan jatko-osia jo hyvissä ajoin. On vain ajan kysymys, kun seuraavat ilmestyvät. Itse olen harmissani ja sitä mieltä, että elokuva olisi voitu kiteyttää tähän yhteen osaan. Tällöin se olisi säilyttänyt kiinnostavuutensa. Jatko-osan ilmestyttyä saatan kuitenkin päätyä teatteriin uudelleen…

 

Avatar photo
Nora Raahenmaa