Syksyisiä asuvinkkejä

Syksyisiä asuvinkkejä

Syksy saapuu! Kuten kaikki varmaan ovat jo huomanneet, ei kesävaatteilla enää tarkene Suomen kylmenevissä keleissä.Tämän takia olenkin tullut kertomaan muutamia vinkkejä siihen, kuinka voin päivittää kesätyylin syksyyn soveltuvaksi.

cubus kollaasi

 

Lisää mekko- tai shortsiasuusi syksyinen lämmin neule ja sukkahousut tai tänä syksynä jo paljon esillä olleet polvisukat. Lisäksi syksyyn sopivat loistavasti isot mukavan lämpimät kaulahuivit, joilla kruunaat asusi.hm kollaasi

Syksyisen asun saat myös yhdistämällä perusfarkkuihin nahkatakin. Suomen sää on kuitenkin todella kylmä, eikä millä tahansa nahkatakilla pärjää, joten onneksemme voimme heittää valtavan huivin nahkatakin päälle ja käyttää sitä viittamaisesti säästämään nahkamme alkavilta pakkasilta.

värit

Syksyn saapuessa saapuvat myös ihanat ruskanvärit, joilla kaikki saavat päivitettyä kesätyylinsä syksyisempään suuntaan. Vaihtamalla kesäiset raikkaat värit ruskan keltaiseen, oranssiin tai punaiseen saat kesätyylin syksyisemmäksi. Jos punaisen sävyt ei tunnu sopivan sinulle, aina voi käyttää laivastonsinistä, maastonvihreää, ruskeita sävyjä tai mitä vain syvää sävyä, joka sopii mielestäsi syksyyn ja juuri sinun ihollesi.

(kuvat: Cubus, H&M)

Avatar photo
Jemina Hyökki

Hyrylän toimipisteessä abina. Suuressa osassa elämää sirkus ja sen tavoitteellinen harrastaminen.