Tuusulan lukio ryhmäytyi Lampirunissa

Tuusulan lukio ryhmäytyi Lampirunissa

Syyskuun seitsemäntenä päivänä Jokelan toimipisteessä järjestettiin Lampirun. Myös Hyrylän ykköset tutoreineen ja ryhmänohjaajineen pääsivät osallistumaan tähän tapahtumaan . Tapahtuman perusideana olivat opiskelijoiden muodostamat joukkueet kilpailemassa juoksussa toisiaan vastaan, hauskoissa asuissa, mutta lammen ympärillä oli useita pienempiäkin pisteitä. Pisteitä olivat esimerkiksi sumopaini ja tikanheitto jalkojen välistä. Hyrylän toimipisteemme oppilaatkin niittivät menestystä palkintojenjaossa!

 

Lampirun-tapahtuma alkamassa.

 

Yleinen tunnelma oli aluksi hieman harmaa, niin kuin oli myös päivän sää, tyypillinen Suomen syksy. Ilmapiiri kuitenkin parani, kun kilpailut alkoivat ja koululaiset alkoivat kannustamaan toisiaan ja kiertelemään eri pisteillä kokeilemassa aktiviteetteja. Siinä tuli esille juuri se, mitä tapahtumalla haettiin, ryhmäytyminen ja hauskanpito yhdessä! Vuoronperään kuului, kun kutakin koulua kannustettiin innoissaan.

 

Toimittajamme Marla Wargh voitti leffaliput tikanheitosta!

 

Marla kävi myös kokeilemassa kumiveneellä soutamista.

 

Kuvassa vasemmalla Jokelan koulun opettajien joukkue, asianmukaisesti pukeutuneena!

 

Hyrylän ykkösten tiimi sijoittui Lampirunissa neljänsiksi, hyvä ykköset! Palkinnoksi joukkue sai herkkuämpärin.

Kaiken kaikkiaan päivä oli hyvä kokemus, täynnä naurua ja toisten tsemppaamista hyvällä hengellä. Pisteet ja iso kiitos Jokelan toimipisteen opiskelijakunnalle tapahtuman järjestämisestä!

Avatar photo
Malla Honkonen

Lukion abivuoden opiskelija ja Hyve-lehden päätoimittaja. Sosiaalinen ilopilleri, joka rakastaa matkustelua, auringonpaistetta, huonoja vitsejä ja musiikin fiilistelyä. (Ja lisäksi on myöhässä aina ja kaikkialta...)